En ole koskaan ollut sanallisesti säästeliäs. En ole tunnettu tiiviistä esitysmuodosta. Samoin olen ollut niin hyvässä kuin pahassakin teräväkielinen. On sattunut ylilyöntejä ja suoranaisia huteja, mutta ne eivät ole olleet syy muuttaa esitysmuotoani. Suunsoittamisesta on kuitenkin tällä internetin aikakaudella vitsaus. Trollaaminen on taskuvarkauden henkinen vastine. Näsäviisastelu elää renessanssiaan kuvottavalla voimalla.
Kun aikuinen mies alkaa postailemaan Naisten Linjan (väkivaltaisen parisuhteen uhrien tukijäjestö) Facebook-sivulle alla olevia ”viisauksia”, niin ollaan suunsoittamisessa astuttu ihan uudelle tasolle.
Asian voi sivuuttaa kännissä ja läpällä -idiootin avautumisena, mutta kyseessä on kuitenkin henkilö, joka on ollut suunnittelemassa avoimesti uusnatsimielisten tilaisuutta kansanedustajan kanssa. Timo Hännikäinen ainakin haluaa esiintyä jonkin sortin intellektuellina. Jos ei mennä hänen edustamien mielipiteiden älykkyyteen, vaan pysytään hänen ilmaisumuodossaan, niin kovinkaan älykkäästä ilmiöstä ei voida puhua.
Olen aikaisemmin jo maininnut halveksivani Hännikäisen ajattelua… avoimesti. Mutta Hännikäinen on ainoastaan yksittäinen ilmentymä siitä olemassaolon muodosta, jota vastaan tunnen kuvotusta ja jonka äärellä voin pahoin. Jatkan tässä jo aloitettua ajatusta ja vien sitä vähän pidemmälle (pientä toistoa varmaan tarvitaan, mutta yrittäkää olla tylsistymättä).
Mieli – voimien konstellaatio
Tässä minun on tukeuduttava Gilles Deleuzen luentaan Friedrich Nietzschen ajattelusta. Tulen tässä seuraamaan pitkälle Deleuzen teosta Nietzsche ja filosofia (Summa, 2005 – suom. Tapani Kilpeläinen). Mutta luentani on minun tulkintaa, ei mikään akateeminen esitys aiheesta.
Deleuze lähtee ajatuksesta, että ihminen on aina erilaisten voimien muodostama konstellaatio. Meidän ulkopuolella ei siis vaikuta jokin olemus (essentia), joka toteutuisi meidän olemassaolossamme (eksistentia). Ihmistä ei voida määritellä esimerkiksi rationaaliseksi eläimeksi. Tällainen määritelmä veisi meidät hakoteille pyrkiessämme ymmärtämään ihmistä. Meidän tulee kartoittaa niitä voimia, joista ihminen muodostuu. Minkälaisista olemassaolon muodoista ajatukset on johdettu?
Nietzschen arvojen filosofia tähtää arvojen taustoilla vaikuttavien olemassaolon muotojen paljastamiseen.
Emme koskaan löydä asian (inhimillisen, biologisen tai jopa fysikaalisen ilmiön) mieltä, ellemme tiedä, mikä voima on ominut sen itselleen, käyttää sitä hyväkseen, on vallannut sen tai ilmaisee siinä itseään. Ilmiö ei ole ilmenemistä eikä edes ilmestys, vaan merkki, oire, jonka mieli on aktuaalisessa voimassa.
(Nietzsche ja filosofia, s. 14)
Deleuze esittelee Nietzschen jaottelun aktiivisiin ja reaktiivisiin voimiin. Aktiiviset voimat ovat hallitsevia ja reaktiiviset hallittuja. Asioiden mieli, merkitys ja tajunta (ranskan kielen ”sens” merkitsee noita kaikkia samanaikaisesti) muodostuvat näiden voimien välisestä taistelusta.
Asiat olisivat hyvin yksinkertaisia, jos aktiiviset voimat olisivat ”niskan päällä” ja reaktiiviset vain vikisisivät. Mutta elämän omituisuuteen kuuluu, että reaktiiviset voimat kykenevät olemaan konstellaatioissa voitollisia. Reaktiiviset voimat eivät koskaan muutu aktiivisiksi vaikka ne pääsisivätkin voitolle konstellaatiossa. Reaktiiviset voimat kieltävät aktiivisilta voimilta niiden merkityksen. Reaktiiviset voimat erottavat aktiiviset voimat siitä mihin ne kykenevät (yhtymäkohdat Spinozaan ovat ilmeiset).
Kauna astuu kuvaan
Tämä voimien välillä vallitseva ristiriita muodostaa elämään kuuluvan kitkan. Aktiivisten voimien vastaisku muodostuu itseilmaisusta ja luovasta toiminnista, jota reaktiiviset voimat pyrkivät estämään mahdollisuuksien mukaan. Mitä on se mieli, jossa reaktiiviset voimat ovat päässeet vallalle? Tällainen mieli on kaunaa. Se on elämää kohtaan tunnettua vihaa ja vastenmielisyyttä. Kaunassa ihminen on erotettu luovasta myöntämisestä ja iloisesta destruktiosta. Kaunaisella ihmisellä on seuraavat tunnusmerkit.
1) Kyvyttömyys ihailla, kunnioittaa ja rakastaa. Kaunainen mieli muistaa kaiken ja on kykenemätön unohtamaan kivun hetket elämässä. Hänen kaikki muistonsa ovat kaunaisuuden leimaamia ja täynnä vihaa elämää kohtaan.
[…] meidän on varottava niitä, jotka syyttävät itseään hyvän ja kauniin edessä teeskennellen etteivät ymmärrä, etteivät ole arvollisia: heidän vaatimattomuutensa pelottaa. Mikä kauneuden viha heidän alemmuudenjulistuksiinsa piiloutuukaan!
(Nietzsche ja filosofia, s. 154)
Kaunainen ihminen latistaa kaiken syyttämisellään. Aina on jonkun toisen syy, hänen epäonneensa. Syyttäminen eristää kaunaisen ihmisen omasta kyvystään toimia ja tehdä jotain epäonnelleen. Ylhäinen ja mielen aristokraattinen kunnioittaa epäonnensa syitä. Ne saavat hänet toimimaan.
2) Passiivisuus. Kaunainen ihminen ei ole toimeton. Hänen jatkuva syyttäminen saa hänet suorastaan ahkeroimaan. Hänen passiivisuutensa muodostuu siitä, että hänen toimeliaisuutensa on reaktiota ulkomaailmaan. Ahkera syyttäminen on hengästyttävää, mutta siitä huolimatta se pysyy reaktiona.
Kaunainen ihminen ei osaa rakastaa, mutta hän haluaa tulla rakastetuksi. Hän hakee kaikkialta etua ja hyötyä. Kaunaisen ihmisen tunnistaakin selvimmin siitä, että hänen kysyy jatkuvasti mitä hyötyä milläkin asialla on. Ilman hyötyä kaikki näyttäytyy merkityksettömältä.
3) Virheiden tilillepano, vastuiden osoittaminen, alituinen syyttäminen. Etsiessään asioiden hyödyllisyyttä kaunainen ihminen ei itse tee mitään hyödyllistä. Pettyessään odotuksiinsa hän puhkeaa happamiin syytöksiin ja sormella osoitteluun. ”Sinä siinä! Juuri sinä. Olet syyllinen. Hyödytön minulle.” Kauna tahtoo syyllisiä, vikapäitä ja päitä vadeille. Omanarvontunto saavutetaan syyllistämällä ulkomaailma. Toinen on vika, jonka kautta kaunainen ansaitsee oman arvonsa.
Huono omatunto
Kaunaisessa syyttämisessään ihmisestä tulee orja. Hän on olosuhteiden uhri, joka ei kykene ottamaan vastuuta omasta onnestaan. Jopa voitollinen orja on ainoastaan orja – reaktiivinen, katkera ja ylhäistä vastaan noussut alamainen. Orjamoraali on aktiivisten voimien kyvyistään erottamisen metodologiaa. Sen suuri saavutus on kääntää aktiivinen voima kääntymään sisälle ja täten se alkaa patoaamaan kaiken voimansa reaktiivisen voiman eduksi. Itseään vastaan kääntynyt aktiivinen voima muodostaa huonon omatunnon.
Juuri tätä tarkoittaa se, että huono omatunto ottaa viestikapulan kaunalta. Sellaisena kuin se on ilmennyt meille, kauna ei erottaudu kammottavasta kutsusta, haasteesta, tartunnan levittämisen tahdosta. Se piilottaa vihansa viekottelevan rakkauden suojiin: Minä syytän sinua, mutta se tapahtuu sinun parhaaksesi; rakastan sinua jotta liittyisit minuun, kunnes liityt minuun, kunnes sinusta itsestäsi tulee kärsivä, sairas, reaktiivinen olento, hyvä…
(Nietzsche ja filosofia, s. 167)
Deleuzen analyysi kaunasta ja huonosta omatunnosta on typeryttävän tarkka ja puhutteleva. Sisäänpäin kääntynyt aktiivinen voima alkaa tuottamaan kärsimystä. Elämään kuulunut kipu kääntyy kärismykseksi – kalvavaksi tuskan kokemukseksi, joka vain lisää kierroksia syyttämisen noidankehään. Kivun tunnun positiivinen ja elämälle myönteinen ominaisuus on erotettu kyvyistään. Se on korvattu tuskalla, joka etsii ulospääsyä umpikujastaan jatkuvalla syyttämisellä.
Yli-ihminen
Nietzschen ajattelun vaikein kohta on hänen käsite ”übermensch” – yli-ihminen. Sen natsi-ideologian kaiut eivät ole vieläkään kunnolla vaienneet. Lukiotason Nietzsche-luenta lähtee oletuksesta, että yli-ihminen olisi arjalaisen rodun arkkityyppi. Valitettavasti suurin osa ”lukeneiston” Nietzsche-luennasta ei pääse tätä pidemmälle yli-ihmisen käsitteen kohdalla. Über-etuliite tulee ottaa sellaisenaan. Yli-ihminen ei ole korkein ihminen, vaan jotain, joka ylittää ihmisen. Se ei ole inhimillinen. Yli-ihminen on päässyt eroon ihmisestä.
Yli-ihminen ei ole korkein ihminen. Ihminen on aina reaktiivinen. Kauna, huono omatunto ja nihilismi määrittävät itse ihmisyyden. Ihminen on jotain, joka tulee voittaa ja josta tulee päästä eroon.
Johtopäätöksiä
Mitä tällä kaikella on tekemistä keski-ikäisen infantiililla suunsoittamisella Facebookissa? Itse asiassa hyvinkin paljon. Kun aloitin uudestaan tämän blogin pitämisen, niin alusta asti mukana on kulkenut teema miehisyyden kriisistä. Tämä kriisi näyttäytyy kollektiivisena reaktiivisten voimien voittokulkueena. Kevään eduskuntavaalien tulos osoitti, että maassamme on tilausta Hännikäisen edustamalle kaunalle ja huonolle omatunnolle.
Laajemmin voimme alkaa puhumaan ihmisyyden kriisistä. Kulttuurimme on edistynyt huimaavalla vauhdilla viimeisten 20 vuoden aikana. Teknologian mahdollistama kehitys on ajanut ihmisen ohi. Pysyä vauhdissa mukana vaatii yksilöltä suuria ponnistuksia, mutta ne eivät ole mahdottomia. Läpi koko historiamme on ollut ongelmia, joita olemme pyrkineet ratkaisemaan. Kun vertaamme metsästyskulttuurissa eläneen ihmisen jokapäiväistä ”elon taistoa” oman aikakautemme ongelmiin, niin en voi sanoa tuntevani suurtakaan stressiä elämästäni.
Meistä on tullut laiskoja ja saamattomia vätyksiä, jotka eivät viitsi investoida muutamaa minuuttia aikaa ennen kuin avaudumme Facebookissa. Samalla paljastamme oman reaktiivisuutemme. Ja tämä on kollektiivista. Niin paljon kuin inhoankin Hännikäisen teko-maskuliinista uhoa, niin en voi olla ylpeä katsellessani aidan toisella puolella ilmaistavia mielipiteitä. Suunsoitto osoittaa hyvin sen, missä me kulttuurissamme olemme.
Jos Nietzsche näki ihmisen käsitteen ylittävän yli-ihmisen tulevaisuuden malliksi ihmiselle, niin valitettavasti voin mainita ihmisen mallin löytyvät hävettävästä taskuvarkaasta ja selkärangattomasta agitaattorista. Keittiön pöydän äärellä läppärin kanssa avaudutaan kännissä Juhannusyönä, kun oma mitättömyyden tunne valtaa mielen. Uhkaillaan oman miehisyyden vähäpätöisyydessä parisuhdeväkivaltaa kohdanneita naisia perseeseen panemisella ja päälle vielä huudetaan ”Sieg Heil!”. Oikeasti?
Maailma on väkivaltainen, mutta meidän ihmisinä pitäisi kyetä nousemaan sen yläpuolelle ja olla lisäämättä tarpeetonta väkivaltaa. Väkivallalla uhkailussa on se valitettava ominaisuus, että se voi johtaa ihan oikeaan väkivallan aktualisoitumiseen. Suurimmat huutelijat ja suunsoittajat eivät näytä olevan kovinkaan hyvin varustautuneita tähän. Mutta sehän kuuluu kaunan olemukseen. Väkivallalla uhkaillaan, mutta tosipaikan tullen juostaan häntä koipien välissä pakoon ja syytellään kaukaa sitä vääryyttä, joka elämä on taas kerran asettanut eteen.
SchizoBlog 