Voi pojat mikä reissu! Niinkin voi sanoa, kun tämä blogi saa arvoisensa päätöksensä. Eli viimeisen postauksensa. SchizoBlog alkoi henkilökohtaisen projektina aktivoida kirjoittamista syyskuun 11. päivänä vuonna 2002 (katso alla ensimmäinen postaus). Ja nyt huhtikuun 5. päivänä vuonna 2010 se päättyy.
Ai miksikö? No, siitä yksinkertaisesta syystä, että ei enää kiinnosta. Minulla on niin monta kattilaa liedellä, että on vain luovuttava jostain. Ja tämä tuntuu saavuttaneen kaiken sen minkä blogi voi Suomessa saavuttaa. Sitä paitsi Guns N’ Rosesin Chinese Democracy on jo ulkona. Sitä ei enää tarvitse julkisesti odottaa.
Jatkossa SchizoBlogin arkisto on luettavissa osoitteessa – schizoblog.wordpress.com. Koska WordPressin export -työkalu on täysi paska, niin siellä on postaukset vuosilta 2004 – 2007. Muita se paska ei osannut exportata. Noihin vuosiin mahtuu ihan tarpeeksi tavaraa jälkipolville luettavaksi.
Mutta joo. En olisi uskonut, että näinkin kauan jaksan blogia pitää. Nykyään meillä on neule-, muoti- ja tiesmitäblogia, jotka ovat ihan tajuttoman siistejä juttuja. Kaikkea on mahtunut näihin vuosiin ja sen varrella on tullut tavattua uskomaton määrä kaikenlaisia ihmisiä. Suurimmalta osalta ovat olleet positiivisia kokemuksia.
Nyt on sitten edessä identiteettikriisi, koska en enää kykene identifioitumaan ”bloggaajaksi”. Ehkä pääsen tästä yli ja keksin jotain muuta julkista tai sitten en. Mutta tämä saa nyt riittää.
Kun aloitin SchizoBlogin pitämisen, niin Suomi oli aika junttila digitaalisen kulttuurin saralla. Sitä se on edelleenkin. Ehkä jopa vielä pahempi peräkylä kuin vuonna 2002. Digiasioissa Suomi on hyvin suurelta osin kuin Andy McCoy … pihalla. Vaikka olin joskus optimistinen asioiden suhteen, niin en sitä enää ole. Suomen digitaalinen tulevaisuus tulee olemaan sysimusta ja synkkä. Ja kun ottaa huomioon kuinka paljon esimerkiksi liiketoiminnasta tapahtuu digitaalisesti, niin ei tarvitse olla kovin suuri einstein ymmärtääkseen, että koko maan tulevaisuus tulee olemaan seuraavien reilun kymmenen vuoden ajan yhtä pitkää alamäkeä. Toivottavasti olen väärässä, mutta pahasti pelkään, etten ole.
SchizoBlogista tuli minulle yhdessä vaiheessa henkilökohtainen projekti avautua kaikesta minulle läheisestä ja samalla pitää egoni tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Osittain voin sanoa onnistuneeni siinä yli odotuksieni. Samalla oli huvittavaa kuinka jotkut jaksoivat ottaa omat höpinäni niin helvetin tosissaan. Toivottavasti nuo henkilöt ovat löytäneet oikean lääkityksen näiden vuosien varrella ja alkaneet keskittyä ihan oikeisiin ongelmiin elämässä. Mutta pohjimmiltaan suuri osa suomalaisista on punaniskoja, jotka ottavat henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että joku astuu parrasvaloihin. Syytä en tähän ilmiöön kykene ymmärtämään edelleenkään.
Mutta nyt on siis aika sammuttaa valot näisä bileistä ja suunnistaa kohti uusia seikkailuja. SchizoBlog kiittää ja kuittaa …
