… ja minä sanon: ”Ei”

Olen tarkoituksella ollut hiljaa ajankohtaisista asioista. Ei niin etteikö minulla olisi ollut asioista sanottavaa ja kirjoitettavaa. En yksinkertaisesti ole halunnut tuhlata aikaani erinäisten asioiden vatvomiseen, koska ne ahdistavat omalla epämielyttävyydellään. On kuitenkin tullut aika avata suu. Aion olla kielteinen ja sanon näille asioille: ”Ei”.

Jotkut voivat näistä sanoista loukkaantua, mutta se kuuluu elämän rosoiseen luonteeseen. On opittava olemaan eri mieltä asioista ja tuo oppi menee perille loukkaantumisen kautta. Loukkaaminen sinänsä ei ole päämäärä tai edes keino. Se on ikävä sivutuote ja ylijäämä.

Aloitan seuraavilla postulaateilla:

Kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole natseja, mutta jokainen natsi on maahanmuuttokriittinen.

Kukaan maahamuuttokriitikko ei julistaudu natsiksi, mutta jokainen natsi julistautuu maahanmuuttokriitikoksi.

Harvempi maahanmuuttokriittiseksi itseään kutsuva ymmärtää, mitä ”kritiikki” edes tarkoittaa ja yhtä moni heistä ei edes välitä tietää sitä.

Aina yhtä kunnioitettava Jarkko S. Tuusvuori repi auki perussuomalaisissa valtaan päässeiden halla-aholaisten ”maahanmuuttokriittisyyden” Niin & näin -lehden sivuilla. Olla suhteessa johonkin asiaan tai ilmiöön ”kriittinen” kuulostaa vähemmän hyökkäävältä kuin ”vastainen” tai ”kielteinen”. Mutta jälkimmäisiä termejä ”maahanmuuttokriittisyyden” kohdalla tarkoitetaan poikkeuksetta… ja sitten käsitteellisen pohdinnan myötä itse asiaan.

Viikolla vihdoinkin purettiin ”Suomi ensin” -natsimielisten laiton leiri pääkaupunkimme keskeisimmällä torilla. Yhtä laiton ”Oikeus elää” -leiri torin toisella puolella saa jäädä, koska he eivät ole aiheuttaneet laitonta häirintää ohikulkijoille. Leiriytymissääntöä hekin rikkovat.

Kuten kuvaan kuuluu, niin ”Suomi ensin” -leirin aktiivit vetivät protestinsa taas kerran överiksi. Ensin he huutelivat ”Sieg heil” -huutoja ja heti perään haukkuivat heidän leiriään purkamaan tulleita poliiseja natsien kätyreiksi. Tällaisen huutelun järjettömyys on ilmeistä ja juuri siihenhän nämä agitaattorit haluavat meidän kiinnittävän huomiomme.

Heille tulee sanoa välittömästi: ”Ei! Emme lähde teidän huuteluun mukaan”. Valitettavasti tämän äänekkään lauman olemassaoloa ei voida kieltää ja heihin välinpitämättömästi suhtautuminen tulee päivä päivältä vaikeammaksi. Oikea lähestymistapa on kysyä heidän tarkoitusperiä huutelulleen. Tähän he eivät lähde. Jos näiltä ”maahanmuuttokriitikoilta” kysyy, miksi he ovat kriittisiä ja mitä erityistä asiaa he kritisoivat, niin heidän vastauksen on, että he ovat ”maahanmuuttokriittisiä” ja he vastustavat maahanmuuttoa. Heidän todellinen agenda jää piiloon ja se on tarkoituksellista.

”Suomi ensin” -leirin tarkoitus on herättää eripuraisuutta ja -mielisyyttä meissä. Heillä ei ole enemmistön tukea vielä, mutta sen he aikovat saada asettumalla uhrin asemaan. Kun nykyajan puukkojunkkarit ajetaan pois julkiselta paikalta häiritsemästä yleistä rauhaa, niin he tietenkin pyrkivät uhriutumaan. Heidän kansalaisoikeutta on loukattu. Valitettavasti häiriköinti, pahoinpitely ja mölyäminen eivät kuulu kansalaisoikeuksien piiriin; ei vaikka sitä kuinka kutsuisi mielenosoitukseksi.

Tästä kaikesta muistui mieleen vuosia vanha tapahtuma aamuyön tunteina Helsingin Hakaniemessä. Olimme joukolla liikenteessä ja yksi ystävistäni oli meitä muutaman kymmenen metriä edellä. Kulman takaa hänen rinnuksiinsa tarttui hänelle aikaisemmin tuntematon mieshenkilö, joka ilmoitti aikovansa vetää turpaan ystävääni. Onneksi me muut saavuimme paikalle ennen kuin mitään oli ehtinyt tapahtua. Otimme tämän onnettoman nyrkkisankarin kiinni ja emme päästäneet häntä menemään.

Emme kuitenkaan turvautuneet sen suurempaan väkivaltaan, vaan halusimme tietää miksi tämä henkilö halusi hakata ystäväni, jota hän ei koskaan aikaisemmin ollut nähnyt eikä täten ollut antanut väkivaltaiselle käyttäytymiselle mitään syytä. Emme päästäneet häntä menemään vastustelusta huolimatta ja muutaman kymmenen minuutin jälkeen saimme vastauksen, että miehellä oli mennyt poikki tyttöystävän kanssa ja potkut oli tulossa työpaikasta. Eli hänellä oli paha olla.

Kyseessä oli hyvin suomalainen tunteensiirto eli transferenssi; sisäinen paha olo tulee ulkoistaa aiheuttamalla pahaa oloa jollekin toiselle. ”Maahanmuuttokriittisten” tunteensiirto tapahtuu nimeämällä heidän ulkopuolisia ”suvakeiksi”, jotka asuvat ”punaviher-kuplassa” ja näiden lisäksi on ”mamuja” ja muita rotuja. Jotta asioista ei puhuttaisi niiden oikeilla nimillä, niin soppaan sekoitetaan islamofobiaa ja paikan tullen vanhaa kunnon antisemitismiä. Silti todellinen agenda jää piiloon. Palaan siihen tuonnempana.

Tässä välissä on aika tuoda esille todellinen kritiikki, jota maahanmuuttoa kohtaan voidaan esittää. Esitän tässä siis oman maahanmuuttokritiikkini. Miksi maahanmuutto juuri nyt on noussut sille paikalle, jossa se tällä hetkellä on? – Helpoin vastaus olisi sanoa, että länsimaiden aiheuttaman katastrofaalisen politiikan johdosta ihmiset kehitysmaissa ovat lähteneet liikkeelle. He eivät enää kykene elämään kotimaissaan. Ja keskeinen tekijä tälle ilmiölle on ilmastonmuutos, joka on alkanut tekemään alueista asumiskelvottomia.

Länsimaiden on kannettava vastuu ja avattava rajansa tänne pyrkiville, koska muutoin nämä ihmiset kuolisivat niissä oloissa, jossa he tällä hetkellä joutuvat elämään. Me emme yksinkertaisesti voi katsoa vierestä, kun tuhannet ja miljoonat ihmiset pakenevat henkensä uhalla toivotonta tilannettaan.

Tämä kaikki kuulostaa hyvin ylevältä ja nöyrältä, mutta se on täyttä valhetta ja silmänlumetta. Länsimailla ja etenkin Euroopalla ei ole koskaan aikaisemmin ollut mitään vaikeutta estää tänne tunkeutuvia ihmismassoja. Tällä hetkellä se on teknisesti jopa paljon yksinkertaisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Ja mistään vastuunkannosta tai altruismista ei myöskään ole kyse. Todellinen syy pakolaiskriisiin on puhdas raha.

Kun länsimaahan saapuu työhön kykenevä pakolainen, niin tämä maa säästää uskomattoman määrän rahaa. Tätä työhön kykenevää aikuista ihmistä (yleensä vielä mies) ei ole tarvinnut kasvattaa ja jos hän on vielä koulutettu, niin säästö sitä suurempi. Maahanmuutto on yksinkertaisesti länsimaille taloudellisesti kannattavaa. On totta, että monia joudutaan istuttamaan tyhjän panttina vastaanottokeskuksissa, mutta se on halpaa verrattuna siihen voittoon, jonka tämä meille toimitettu halpatyövoima mahdollistaa.

Tästä ei haluta puhua. Etenkään näiden ”kriitikoiden” toimesta. Heille on tärkeämpää pitää erillään se kapitalismia kritisoiva ”ituhippi” osa kansasta, johon yllä oleva business-maailman raakuus ja laskelmoivuus uppoaisi. Näiden kanssa ei haluta marssia käsi kädessä vaikka kummallakin puolella on sama agenda; järjettömän maahanmuuton vastustaminen ja sen kautta mahdollistettava palkkojen ja hyvinvointi-valtion alasajo.

Ja tästä päästäänkin todelliseen agendaan, joka vaikuttaan ”maahanmuuttokritiikin” taustalla. Tänne muuttavat työläiset murskaisivat suomalaisen työläisen myytin. Rehti ja ahkera suomalainen työläinen paljastuisikin pata-laiskaksi tyhjäntoimittajaksi, jonka ainoa saavutus elämässä on pahaksi äitynyt alkoholismi. Maahanmuuton myötä me joutuisimme katsomaan itseämme peiliin ja huomaamaan, että ”talvisodan hengestä” ei ole mitään jäljellä ja jälleenrakentamisen uroteot ovat kaukana menneisyydessä.

Riistokapitalismi pääsi valloilleen maassamme 90-luvun laman myötä. Tuolloin lyötiin maahan osa kansasta ja se ei tähän päivään mennessä ole kyennyt sieltä nousemaan työelämään. Tämän vaistosi aikoinaan Timo Soini, mutta häneltä puuttui näiden henkilöiden esitaistelija. Hänestä itsestään ei sellaiseksi ollut, koska oli aivan liian plösö ja flegmaattinen. Hän tarvitsi lihakset ja sellaiset hän löysi Toni Halmeesta. Ilman Halmea ei olisi persuja ja Halmen mukana kylvettiin persujen tuhon siemenet.

Halla-aholaiset ovat nyt vallassa ja Soini potkittu ulos puolueesta. Puolue on oppositiossa, josta käsin se ei kykene tekemään yhtään mitään muuta kuin soittamaan suuta. Mutta Soini oli se ladon ovi, jota kautta elämälle kaunainen natsi-ideologia luikerteli maamme parlamenttiin ja aina hallitukseen asti.

Jos maassamme olisi aitoa kriittisyyttä raakalaismaista maahanmuuttoa hyväksi käyttävää politiikkaa kohtaan, niin ”Meillä on unelma”, ”Suomi ensin” ja ”Oikeus elää” -leirit kävelisivät käsi kädessä yhdessä rintamassa vastustamassa nykyaikaista riistoa. Näin ei kuitenkaan tule käymään kahdesta syystä.

Yksi. Natsit haluavat kalifiksi kalifin paikalle. Heille ei riitä, että maailmassa oikeudenmukaisuus toteutuisi, vaan he tietävät olevansa sen toteutuessa häviävä osapuoli. Oikeudenmukaisuus ei ole se, mitä he hakevat. He hakevat epäoikeudenmukaista tilannetta, jossa he olisivat etuja kahmiva vähemmistö. Tämä palautuu perinteiseen herra-orja -dialektiikkaan ja jokainen Nietzschensä lukenut tietää, että tämän kaiken taustalla vaikuttaa elämälle vihamielinen tahto ei-mihinkään eli elämän ressentiment.

Kaksi. Taistelu hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan johtaisi kaikista hyvistä tarkoitusperistä riippumatta rajojen väkivaltaiseen sulkemiseen. Mikä tarkoittaisi ”rautaa rajalle”; eli kylmää kansanmurhaa ennen kuin länteen pyrkivät massat pääsisivät rajoille asti. Tämä ei kävisi ns. suvakeille. Mutta ei se kävisi maahanmuutto-natseillekaan. Pakolaiskriisin synkkä murha-ratkaisu pakottaisi tänään ”Sieg heilia” -heilaavat tekemään huutamisen ja räyhäämisen sijaan raskasta työtä. Sitä työtä, jota he natseilullaan ovat paossa.

Kaiken tämän huutamisen ja meuhkaamisen taustalla vaikuttaa kylmä ja laskelmoiva politiikka, joka saa toimia rauhassa niin kauan, kun me emme kykene käymään dialogia toistemme kanssa. Erimielisyys ei tarkoita riitaa tai väkivaltaa. Sanotaan, että yhteiskunnassa meillä on pieni, mutta äänekäs ääriaineisto. Kutsuttakoot heitä natseiksi ja anarkisteiksi. Nykyisen liturgian mukaan kuuluu sanoa, että muu kansa muodostuu ”tolkun ihmisistä”. Tämä ”tolkun ihminen” pyrkii kompromissiin näiden ääripäiden välillä. Hänen odotetaan olevan välittäjä, jonka kautta löydetään konsensus. Mutta mitä jos mitään ”tolkun ihmistä” tai kuten muualla sanotaan ”kansa” ei ole, vaan on aktiivinen kansalainen, joka sanoo kummallekin ääripäälle: ”Ei!”.

Niin kauan kun me emme irtisanoudu tästä järjettömyydestä, niin se nakertaa ahkerasti rakentamamme yhteiskunnan perusteita. Ja siihen nämä ääripäät pyrkivät. Kaaokseen, jossa heille ilmaantuu tilaisuus varastaa mahdollisimman paljon. Tämä meidän tulee kieltää ajoissa ennen kuin on liian myöhäistä. Paras keino tälle kiellolle on kysyä miksi joku tekee kuin hän tekee. Eikä tule päästää häntä irti ennen kuin vastaus on saatu. Ja jos sitä vastausta ei tule, niin ainoa oikea reaktio on: ”Ei!”. Käännä selkä ja kieltäydy provokaatiosta. Tämä ei tarkoita kristillistä toisen posken kääntämistä; passiivinen vastarinta on myytti, joka ei ole koskaan toiminut. Provokaation nihilointi ei ole vastaprovokaatio, vaan aktiivinen välinpitämättömyys.

Isänmaallisuus on komealta kuulostava sana, mutta nykyisessä ”maahanmuuttokriittisessä” -keskustelussa siitä on tehty jotain hyvin rumaa; se on keino nostaa oma mitättömyys ja saavutusten puuttuminen jalustalle. Tulisi puhua suomalaisuudesta, joka on kuin kieli; se muuttuu ajan mukaan. Kuten kaikki kulttuurit, niin mekin olemme pluralistinen. Se on Suomi, missä minä haluan elää ja suomalaisuus, jota haluan hengittää. Me olemme kauniita kansalaisia. Sellaista kuin ”kansa” ei ole olemassa. Ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan. Minä olen kansalainen…

Kansalaisuus on jotain, joka on tässä ja nyt. ”Kansa” on pelkkä tyhjä abstraktio, joka ei tarkoita mitään eikä se tiedä mitään. Älä ole kansaa, ole kansalainen.

Positiivisen ajattelun myrkyllisyys

Se on aina ollut keskuudessamme, mutta erityisesti viimeisten vuosikymmenien aikana siitä on tullut suoranaista ajattelun oopiumia. Mieliala-, tehokkuus- ja luovuuskonsultit ovat tämän myrkyn kauppiaita. Kirjakauppojen hyllyillä tarjolla olevat elämäntaito-oppaat ja self help -kirjat tyrkyttävät tätä saastetta elämäämme. Ja valitettavan moni meistä lankeaa asetettuun ansaan, koska tätä huijausta ei ymmärretä kieltää lailla.

Puhun positiivisesta ajattelusta. Sitä tungetaan meille vähän jokaisesta tuutista ilman pienintäkään kritiikkiä. Koska mitä haittaa siitä voisi olla? No, siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa ja se pilaa ihmisen elämän. Elämän, joka on arvokkaampaa kuin terveys. Jopa kuolemansairaallakin on elämä.

Kun mainitsen ”positiivinen ajattelu”, niin tarkoitan sen amerikkalaista muotoa, jossa elämä tulisi kulkea hymy kasvoilla ja ajattelemalla positiivisesti elämä ja maailma muuttuu ajatusten mukaiseksi. Paremman termin puuttuessa tätä voitaisiin kutsua feelgoodismiksi.

Feelgoodismin sydän muodostuu valheesta, petoksesta ja epärehellisyydestä. Maailma sellaisena kuin se on kielletään ja se pyritään korvaamaan positiivisilla ajatuksilla. Tämä on meidän aikakautemme mystiikkaa ja alkemiaa, joka haluaa harhauttaa meidät uskomaan, että ajattelulla voisi muuttaa maailmaa. Mutta kuten mystikkojen ja alkemistien temput, niin tämä kaikki perustuu harhauttamiseen. Niin kaunis kuin ajatus (pun intended) onkin, niin maailma ei muutu miksikään meidän ajatuksista. Yhtä vähän me voimme ajatella elämäämme paremmaksi.

Näyttää kuin olisi peräti käsitetty ihmisen olevan luonnossa kuin valtion valtiossa. Ihmisen uskotaan pikemminkin häiritsevän luonnon järjestystä kuin seuraavan sitä; luullaan että hänellä olisi ehdoton valta tekojensa yli eikä hänelle asettaisi rajoja mikään muu kuin hän itse.
(Spinoza – Etiikka, III, esipuhe)

Taikauskon ja harhaisuuden määrä ei ole muuttunut juuri miksikään Spinozan ajoista. Ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Ihminen edelleen haluaisi hallita luontoa jollakin satumaisella keinolla, jolla hän saavuttaisi elämää suuremman aseman elämän rajallisessa järjestyksessä. Meidän aikakautemme humpuukia on positiivinen ajattelu.

Positiivisen ajattelun mukaan me olemme oman elämämme seppiä. Jokainen voi ottaa vastuun omasta elämästään ja on ainoastaan hänestä kiinni, minne elämänsä johdattaa. Mutta tämä kaikki on ajattelun laiskuuttaa ja henkistä lättäjalkaisuutta. Mennä kysymään pitkäaikaistyöttömältä, että: ”Mikset mene vain töihin?” on silmien ummistamista siltä tosiasialta, että me emme edelleenkään elä niin täydellisessä yhteiskunnassa, jossa vain voi lampsia töihin silloin kun tekee mieli alkaa tienaamaan palkkaa. Positiivinen ajattelu ei muuta miksikään niitä yhteiskunnan lannistavia ja suoranaisia sortavia rakenteita, jotka estävät tarttumasta härkää sarvista.

Vakavasti masentuneen tai voimakkaista ahdistusneurooseista kärsivän tila ei muutu miksikään, kun oman elämänsä ristoreipas ehdottaa sängystä nousemista ja lenkille lähtemistä. Jos heidän elämänsä muuttuisi noin helposti, niin eivätköhän he olisi jo niin tehneet aikoja sitten. Touretten oireyhtymää sairastava ei lopeta huutamasta ruuhkabussisa: ”Vittu Saatana Perkele Huora!” vaikka kuinka häntä toruisi. Maailma ei yksinkertaisesti taivu tahtomme mukaan yhtään minnekään. Lasi puolillaan vettä ei ole puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä. Se on lasi puolillaan vettä… tai vielä typistetymmin; se on vettä lasissa. Mitään muita ominaisuuksia sillä ei ole vaikka kuinka sellaisia tahtoisimme. Sen tulkitseminen ei kerro mitään tulkinnan esittäneestä henkilöstä. Voi olla, että vastaaja valitsi ensimmäisen tai toisen tarjotun vaihtoehdon, koska niin huvitti sillä hetkellä. Kolmatta vaihtoehtoa, kun ei kysymyksenasettelussa edes esitetty… koska kysyjä alunperin oli se vähä-älyisempi tässä yhtälössä.

Feelgoodismi on maailman ja elämän kieltoa. Se haluaa kieltää ne ja näin kieltäessään se tahtoo ei mitään – tyhjyyttä ja olemattomuutta. Feelgoodismin saarnaaja typistää vaihtoehdot kahteen (puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi), jotka kumpikaan eivät ilmaise elämää sellaisena niin kuin se on. Voimme teeskennellä iloisia ja optimistisia, mutta jokaisen tekohymyn ja teennäisen ”paremman huomisen” -uskon taustalla on kielletty ja tukahdutettu todellisuus, joka ei ole positiivinen tai negatiivinen. Se on.

On kipua. On nautintoa. On onnea. On surua. On hyvin ymmärrettävää, että valtavan kivun keskellä haluaisimme sen loppuvan ja nautinnon ottavan vallan. Mutta juuri tuo kipu tuona hetkenä on osa elämää ja tekee nautinnosta nautinnon, jos sitä meille on tulossa kivun jälkeen. Voi myös olla, että elämämme loppuu ennen nautinnon saapumista. Positiivisesti ajattelemalla kipu ei muutu miksikään.

Voimme kunnioittaa kipua juuri sen takia, että sen koettuamme osaamme arvostaa nautintoa, mutta ei se kipua muuta nautinnoksi. Sama pätee suruun ja onneen. Tunteet ja tilanteen tulevat ja menevät. Sitä kutsutaan elämäksi. Tämän kiertokulun pysäyttäminen merkitsee kuolemaa ja sitä juuri positiivinen ajattelu hakeekin. Se on kuoleman evankeliumia.

Huono parisuhde ei muutu hyväksi, jos me sukellamme itseemme ja alamme suhtautumaan parisuhteeseen positiivisemmin. Kaiken tuon taustalla toimii pimeyteen jäävä tiedostamaton ja lopulta mitään ei tule ratkaistua. Jos kaksi ihmistä haluavat jakaa elämänsä, niin on ne pimeät nurkat valaistava ja katsottava kipupisteisiin. Vasta sen jälkeen voi oikeasti jakaa elämän toisen kanssa. Ja siinä ei ole mitään hävettävää, että suhde päätyy tässä prosessissa eroon. Tuhlata aikaa pystyyn kuolleessa suhteessa on ajan tuhlaamista. Ja meillä aikaa on ainoastaan rajoitetusti. Kuolemaa ei kannata päästää elämään liian aikaisin. Kyllä se meidät saavuttaa ennemmin tai myöhemmin.

Juuri tällä hetkellä tämän positiivisen ajattelun ”filosofia” saastuttaa kulttuuriamme joka puolelta. Kun työpaikkalla johto ei jaksa tai halua puuttua omista virheistään johtuviin ongelmiin työpaikka, niin he tilaavat mielialakonsultin puhumaan saarnaamaan omaa kuoleman evankeliumiaan siitä, kuinka meidän tulee muuttaa asennoitumistamme asioihin ja tätä kautta muutos on mahdollinen. Neuvoni, kun kuulette mielialakonsultin saapuvan ”tiimipäivään”; ottakaa lopputili, jos vain on mahdollista, mutta ainakin alkakaa etsimään uutta duunia. Mielialakonsultti on merkki siitä, että työnantajanne on luovuttanut.

Negatiivisen ilmapiirin myrkyllisyydestä puhutaan paljon, mutta aivan yhtä paljon meidän tulisi puhua positiivisen ilmapiirin myrkyllisyydestä. Kipu, suru, vihaisuus ja ärtymys kuuluvat elämään siinä missä nautinto, ilo, onnellisuus ja riemukin. Jos ympärillä tulee esittää ainoastaan jälkimmäisiä, niin ollaan luovuttu rehellisyydestä ja elämästä. On kohteliasta vastata hymyyn hymyllä, mutta on päiviä jolloin mieli on musta. Kohtelias voi olla, mutta sen ei saa antaa olla mielen mustuuden tiedostamisen tiellä. Kun toinen ei vastaa teidän iloiseen hymyyn samalla intensiteetillä, niin ymmärtäkää hänen olevan elävä olento. Te ette hymyllänne muuta maailmaa. Se ei ole syy jättää hymyilemättä, kun hymyilyttää, mutta ei se mikään taikatemppu ole jolla maailma ympärillänne muuttuu muuksi kuin se oli jo ennen hymyänne.

Negatiivinen ajattelu ei ole parempaa kuin positiivinen ajattelu. Kummatkin ovat osa ajattelua. Ajatuksen tulevat ja menevät. Niihin tarrautuminen on se virhe, joka lopulta ottaa elämän irti elämästä. Aikakauteemme liittyvä positiivisen ajattelun korostaminen on myrkkyä elämälle. Se pyrkii tuputtamaan meille turhat luulot omasta itsestämme. Negatiivinen ajattelu taas haluaa viedä meiltä kaikki elämän hallinnan mahdollisuudet.

Sosiaalinen media on positiivisen ajattelun suuri maailman näyttämö. Jokaisesta pienestäkin elämäntilanteesta tehdään mahtava spektaakkeli, koska meidän jokapäiväinen lounaamme on tekotaiteellisen filtterin läpi otettavan kuvan jakamisen arvoinen. Kännykällä kuvatuista videopätkistä amatöörimäisesti leikattu video on juuri se merkittävä aikalaiskuvaus, josta pitää tehdä vlog-postaus vaikka itse asiassa siinä istuttiin sohvalla ja puhuttiin asioita, joista jokainen osaa puhua.

Jokainen elämä on merkittävää ja arvokasta, mutta jokainen elämästä tehty tallenne ei omaa samaa arvoa. Ja kuinka moni teistä kaverinne uudesta profiilikuvasta laikanneista oikeasti piti kuvaa hienona? Tai edes piti sitä uutta kampausta parempana kuin entistä? On ihan kohteliasta olla ilmaisematta negatiivista mielipidettä, mutta sosiaalisen median keinot tuottavat pelkkiä positiivisen ajattelun ilmauksia. Vai mitä luulette? Tuleeko Facebookiin koskaan ”neutraali” -vaihtoehtoa ilmaista suhtautumista postaukseen? Reagoimatta jättäminen ei ole sama, koska sitä ei sosiaalisen median kentässä ole olemassa. Se ei näy missään.

Positiivinen ajattelu on myrkkyä, joka irtaannuttaa meidät elämästä. Sen todellinen päämäärä on kuolema ennen kuolemaa. Sama päämäärä on negatiivisella ajattelulla. Elämä on muualla. Maailma ei muutu ajattelemalla positiivisesti. Se voi helpottaa hetken. Saman vaikutuksen saa polttamalla crackia. Jos haluaa pidemmän vaikutuksen, niin suosittelen heroiinia. Lopputulos on sama – ollaan elämää paossa. Elämän ei tule olla helppoa, vaan vaikeaa. Se on haaste, joka meille heitetään syntymässä ja tuo kaksintaistelu loppuu, kun hengitämme viimeisen henkäyksemme. Sen jälkeen ei ole mitään. Viimeinen pääteasema, jonka jälkeen ei ole mitään. Siinä elämämme salaisuus, joka ei ole mikään salaisuus, vaan itsestäänselvyys. Älä pakene tätä, koska se on turhaa.