Haastatteluja

Ostin pitkästä aikaa filosofiaa käsittelevän kirjan. Tutkijaliitto on vihdoinkin saanut ulos koneistostaan Gilles Deleuzen haastatteluja sisältävän teoksen Haastatteluja. Kiitos tästä, koska teos on mittavin deleuze-käännös kymmeneen vuoteen. Kirjahyllyssäni on miltein koko Deleuzen (ja FÈlix Guattarin) tuotanto alkukielellä. Mutta suomennosten lukeminen on aina palkitsevaa. Miten hän on kääntänyt sen ja sen termin? Mitä vivahde-eroja omaan tulkintaani nähden kääntäjä on korostanut?

Esipuheen kirjoittanut Jussi Vähämäki summaakin hyvin sen, mitä oma skitsoanalyyttinen projektini pyrkii tekemään hieman pienemmässä mittakaavassa:

Elämän ja yhteiskunnan muutokset, mutta esimerkiksi myös uusien ihmistä koskevien teknotieteiden saavutukset, vaativat rakentamaan uuden metafyysisen kuvajaisen, Dionysoksen peilin, ajattelun kuvan, jonka kautta voidaan ottaa etäisyyttä muutoksiin ja arvioida sekä valikoida aktiivisesti. Metafysiikan luomiseksi tarvitaan kykyä astua ulos omasta ajasta, sen vaatimuksista ja tarpeesta ylipäätään kommunikoida oman aikansa kanssa.

Jeps. Pitää päivittää omaa filosofista käyttöjärjestelmää eli halu-konetta. Mennä taas vähän enemmän keskelle … etääntyä alusta ja lopusta.

Sananvapaus vs. vapaus sanoa

Nyt kun suomalainenkin media on kiinnittänyt huomiotansa blogeihin oikein olan takaa, niin on hyvä kohdistaa katse ulkomaille. The Blog Herald uutisoi Forbes lehden jutusta ”Attack of the Blogs” (vaati kirjautumisen), jossa suhtaudutaan avoimen vihamielisesti blogeihin.

Varsinkin blogien vapautta ilmaista oma mielipiteensä yritysten tuotteista tai itse yrityksistä paheksutaan. Pääartikkelin yhteyteen on oikein kerätty ohjeita blogeja vastaan taistelemiseksi. Koska lyhennelmä menee sitaattioikeuden piiriin, niin kirjoitin lyhyen yhteenvedon Forbesin ohjeistuksesta:

  • Monitoroi blogosfääriä
    Vahingollisen materiaalin leviäminen tulee siis Forbesin mukaan estää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Suunsoittajien suut tulee tukkia heti kättelyssä.
  • Perusta oma blogi
    Yrityksen kannattaa perustaa oma blogi tai rohkaista omia työntekijöitä sellaisia kirjoittamaan (yhtiön oma ääni pitää kuitenkin kuulua niissä).
  • Kerää oma blogijoukko
    Rahalla siis saa kaikkea, joten kannattaa ostaa bloggaajien ”äänet” rutikuivalla käteisellä.
  • Iske takaisin
    Jos siis raha ei auta, niin siitä vaan mustamaalaamaan bloggaajia, jotka julkeavat levittää omia mielipiteitään yrityksen tuotteista tai yrityksestä.
  • Hyökkää serveritilan tarjoajaa vastaan
    Amerikan rikkaiden oikeuksia valvoo Digital Millenium Copyright Act ja sitä siis kannattaa käyttää. Kulttuuriministerimmehän on myös tuomassa tätä samaa järjestelmää Suomeenkin, joten odotettavissa on tukalia tilanteita meille kaikille kuolevaisille.
  • Haasta bloggaaja oikeuteen
    Tätähän meillä on jo ”menestyksellisesti” toteuttanut ravintola Lehtovaaran omistaja. Ei varmaan tarvitse sen enempää aiheesta kirjoittaa.

Aika tylyä asennetta amerikkalaisten ökyrikkaiden lehti yrittää istuttaa yritysmaailman edustajiin. Lehden perustaja Malcolm Forbes oli itsekin ökyrikas ja fanaattinen kapitalismin kaikkein radikaaleimman muodon kannattaja. Nykyinen meno tällaisen kapitalimin kannattajien näkökulmasta on aivan sietämätöntä.

Sananvapaus on amerikkalaisille on ollut aina pyhä asia, mutta sen toteutuminen näyttää olevan sittenkin todellinen uhkakuva pääoman omistajille.Toivottavasti Suomessa omistava luokka suhtautuu suopeammin ”kansalaisjournalismiin”. Kuluttajien vapaus sanoa sanottavansa tuotteista ja niitä valmistavista yrityksistä voi olla enemmänkin hyväksi businekselle pitkällä aikavälillä. Tämä vain vaatii sitä paljon puhuttua innovaatiota ja reagoimiskykyä. Ehkäpä tuotteiden ja palvelujen parantaminen on oikea tapa vastata kritiikkiin eikä avoin hyökkäys kritisoijaa vastaan.

Superpallo

Lapsena kaikkein siistein asia maailmassa oli superpallo. Sen heittäminen asfalttipihalla talon seinään ja kimpoaminen toiseen seinään ja takaisin oli suurta viihdettä, joka ei koskaan kyllästyttänyt. Lähiöön muuttaminen teki tästäkin huvista turhaa, koska pihat olivat siellä hiekkaa. Muutenkin pihat olivat avonaisia ja liian paljon tilaa täynnä.

Nyt Sonyn mainos näyttää sen, minkä olisin lapsena halunnut kokea paikan päällä. Mainostaakseen uutta Bravia televisiota mainoksen tekijät päästivät San Franciscon kaduille 250 000 superpalloa pomppimaan. Mahtavaa!! Joillakin on millä törsätä. Kyseessä ei pitäisi olla tietokone-animaatio, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Sony BRAVIA – The Advert

Valitettavasti sivulla on ainoastaan zip-failina tarjottava minuutin mainospätkä. Muut videomateriaalit ovat ”Coming Soon” -tilassa. On tainnut joillakin aikataulut pettää. [via Boing Boing]

superpallomania.jpg

Myyntiboikotti?

Ostin eilen vihdoinkin kauppojen hyllyille saapuneen Warriors pelin. Kyseessähän on GTA -sarjasta tunnetun Rockstar Gamesin viimeisin väkivaltapläjäys, joka ei varmasti jätä yhtään kukkahattu-tätiä kylmäksi. Peliä saikin metsästää keskustan kaupoista. Sitä ei löytynyt työmatkalla olevista Free Record Shopista, Stockmannilta eikä Dosesta. Ainoastaan Anttila oli nostanut pelin hyllylle. Onko kyseessä myyntiboikotti vaiko sisäänostajien ymmärtämättömyyttä?

warriors_turpaan.jpg

Jos kyseessä olisi ollut pelkästään Free Record Shop ja Stockmann, niin olisin luullut sisäänostajien taas munanneen pahemman kerran. Pelin puuttuminen Dosen tarjonnasta, tuntuu omituiselta. Tiedetään, että pelikauppa on kohta konkassa tai jonkun toisen omistuksessa, mutta oli kaupan hyllyillä muitakin uutuuksia. Valitettavasti en jaksanut tehdä sen laajempaa kenttätutkimusta Warriors myynnistä keskustan kaupoissa.

No, myyntiboikotti tai ei. Peli on hallussani ja tunnin alkulämmittelyn pohjalta voin vain taas ihailla Rockstar Gamesin taitoa tehdä perkeleen hyviä pelejä. Illalla ostan six-packin bisseä ja lähden New Yorkin kaduille hakkaamaan jengiläisiä, ryöstämään kauppoja ja pahoinpitelemään syyttömiä sivullisia … väkivaltaviihde ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin hauskaa.

Kuollut ja kuopattu?!?

Journalismin laatujulkaisu Markkinointi & Mainonta on taas kartoittanut trendejä ja pääkirjoituksessa nyt julistetaan (ruotsalaisten perässä) blogin olevan kuollut. Ei sinänsä siinä mitään, että julistaa jonkun kuolleeksi. Kyllähän tässä itsekin on välillä ollut aistivinaan jonkinlaista hiipumisen merkkejä ilmassa. Mutta pitääkö näiden journalismin irvikuvien aina tehdä heidän morkkaamisesta näin helppoa (kaikkihan me muistamme vielä sen Mediaviikon surkuhupaisan päätoimittaja-papparaisen, joka ilmaisi oikein pääkirjoituksessaan olevansa ulkona kuin lumiukko).

On se nyt kamalaa, kun Matias Erkkilä ei ole päässyt mukaan tähän blogimaniaan. Senhän täytyy juuri sen takia olla kuollut. Ja onhan Matias-setä jopa yrittänyt seurata joitakin blogeja. Ylimieliseen tapaan Erkkilä ei ilmoita yhdenkään seuraamansa blogin nimeä, vaan vetää mutkat suoraksi ilmaisemalla, että ei niistä mitään merkittävää löytynyt (lähdekriittisyyshän on ammattisalaisuus, jota ei muille – varsinkaan lukijoille – saa paljastaa).

Heittäydyn siis hetkeksi journalistiseksi pohtijaksi ja aloitan henkilöön kohdistuvalla yleistyksellä. ”Matias Erkkilä on näitä ihmisiä, jotka valittavat ettei rahalla voi ostaa onnea.” Ja tämän jälkeen osoitan oman nokkeluuteni vääntämällä vanhan kansantotuuden päälaelleen. ”Matias Erkkilä on mies, joka ei osaa shoppailla ja tämän takia hän yrittää nihiloida rahan arvon meiltä kaikilta muiltakin.”

Ja tällä kaikella ei ollut mitään tekemistä Erkkilän tai hänen kirjoitujksensa kanssa, mutta tulipahan hämättyä lukijoita ihan vain ajankuluksi. Olen siis muodollisesti pätevä kirjoittamaan pääkirjoituksia. Jään odottamaan sähköpostini täyttymistä rahakkaista työtarjouksista. Mitä enemmän saan vääristää todellisuutta, sitä parempi. [via Kasa]