Positive Ape Index

Suuresti ihailemani kuvataiteilija Coop on siirtynyt bloggaajien runsaslukuiseen seuraan - Posivite Ape Index. Nyt taiteen kehittymisen seuraaminen on tehty astetta helpommaksi. Tervetuloa ja kiitos. "Hyvä maku on mielikuvituksen puutetta."Nelosen slogan Törky-torstaille.

Blogipiirin legendaarinen syysseminaari

Hyvät kanssabloggaajat ja muut asiasta kiinnostuneet. Blogipiirin legendaarisen syysseminaarin aika on lähellä. On siis aika aloittaa jo traditionaaliseksi muodostunut järjestämispäivän päivämäärän virtuaalinen huutoäänestys. Eli, tilaisuus on kaikille bloggaajille ja bloggaajista kiinnostuneille avoin tapahtuma. Paikka on vielä avoin, mutta kokoontumisajakohdaksi ehdotetaan kahta päivämäärää, jotka ovat: Vaihtoehto 1: Perjantai 16. syyskuuta Vaihtoehto 2: Perjantai 23. syyskuuta Näistä … Jatka lukemista Blogipiirin legendaarinen syysseminaari

Cosmon nainen seksikumppanina

Olen siitä onnellisessa asemassa, että työpaikalleni kannetaan kaikki mahdolliset merkittävät julkaisut, jotka Suomen maassa ilmestyvät. Mitä minä tein aikaisemmin, kun en saanut lukea Katsoa, Seitsemän päivää ja Cosmopolitan lehtiä? Tänään olen viihdyttänyt itseäni lukemalla viimeiseksi mainittua kulttuurituotetta. Varsinkin lehden neuvot nuorille naisille miesten viettelemiseksi ovat mitä mainiointa tavaraa. Pistetäänpä neuvot syyniin. "Miehistä uuden seksikumppanin vierestä … Jatka lukemista Cosmon nainen seksikumppanina

Deleuzelainen purkaus vähemmistökielen puolesta

Skitsoanalyyttinen kielenkäyttö näyttää olevan joillekin vähän liikaa. Sinänsä ymmärrettävää. Eihän logiikan (jota jotkut haluavat vieläkin pitää osana filosofiaa) tutkijatkaan aina ymmärrä, että kaikki filosofia ei ole logiikkaa. Lakeja, säännöksiä, oppeja ja konventioita rikkova kielenkäyttö pyrkii ilmaisemaan jotain, jota voidaan ilmaista ainaostaan kielen murtumissa. Kaukana piiskaamiskulttuurin päähänlyöntiturnajaisista. Ei ollut siis sattumaa, että oman aikansa enfant terrible … Jatka lukemista Deleuzelainen purkaus vähemmistökielen puolesta

Lumines

Pelaaja -lehden viimeisin numero on omistettu odotettavasti syyskuun ensimmäinen päivä julkaistavalle PSP:lle. Itse olen jo ilmaissut omat epäillykseni laitteen suhteen, mutta arvostamani pelitoimittajat näyttävät ihastuneen laitteeseen miltein varauksettomasti. Katsotaan ensimmäisen hinnanalennuksen jälkeen josko tuokin vempain löytäisi tiensä Villa Schizoon. Varsinkin Lumines peli houkuttelee pelihalujani. Tämän vuosituhannen Tetrikseksi kutsuttu peli on juuri sitä tavaraa minkä takia … Jatka lukemista Lumines

How to be cool …

Jossain ne ruotsalaiset osaavat olla meitä suomalaisia parempia. Yksi näistä taidoista on "coolina oleminen". OK Go on yksi viileimmistä yhtyeistä vähään aikaan. Jenkkibändi on saanut aivan uutta nostetta uralleen levyttämällä uusimman plattansa länsinaapurissa. Huomatkaa erityisesti laulajan viileääkin viileämpi UKK-look. Bändin video "Million Ways To Be Cruel" (.mov) on rock-videotaiteen suurimpia saavutuksia pitkään aikaan. Ja aikaansa … Jatka lukemista How to be cool …