Jossain ne ruotsalaiset osaavat olla meitä suomalaisia parempia. Yksi näistä taidoista on ”coolina oleminen”. OK Go on yksi viileimmistä yhtyeistä vähään aikaan. Jenkkibändi on saanut aivan uutta nostetta uralleen levyttämällä uusimman plattansa länsinaapurissa. Huomatkaa erityisesti laulajan viileääkin viileämpi UKK-look. Bändin video ”Million Ways To Be Cruel” (.mov) on rock-videotaiteen suurimpia saavutuksia pitkään aikaan.
Ja aikaansa seuraavina asiaan tietenkin kuuluu, että bändillä on oma blogi.

[via Garden of Sweden]
Ruotsalainen?? Minä olen jotenkin päätellyt bändin tulevan Jenkeistä, ja niin väittää allmusic.guidekin… Ellei Chicago ole sitten joku SkÂnelainen pikkukaupunki! 😉
TykkääTykkää
Katos perkele. Bändi onkin vain ollut Ruotsissa tekemässä viimeisimmän levynsä. Pitäisi varmaan vähän tarkemmin lukea sivuja ennen kuin alkaa kirjoittamaan … no, korjataan tilanne. Kiitos tiedosta.
TykkääTykkää
Eipä kestä. Toi piti kyllä itsekin tarkistaa, kun 100% varmuutta mulla ei asiasta ollut. Taidan olla kuullukin vain yhden musiikkiesityksen orkesterilta, joten kaukana ollaan mistään asiantuntemuksesta…
TykkääTykkää
Pitää kyllä sanoa, että jätkät näyttävät todella ruotsalaisilta. Etteivät olisi saaneet levytyksen lisäksi vähän trendineuvontaa ruotslaisilta.
TykkääTykkää
Tai pikemminkin Kummelin puvustamolta 😀
TykkääTykkää
Niin, ja mainitsisin vielä että UKK/Heikki Kahilainen- lookalike ei ole yhtyen laulaja, vaan tuo punatakkinen hunkki. Tai, näin ainakin oli bändin ”Get Over It”- debyyttisinkun aikoihin, mutta eipä ole kyllä tullut comboa sittemmin liiemmälti seurailtua…
Meikäläisen mielikuvissa sveduissa levyttäminen on kyllä nykyjään se liki viimeinen niitti yhtyeen kuin yhtyeen arkkuun. Oi niitä Max Martinin kultaisia aikoja, silloin oli toisin…
TykkääTykkää