Todellisuudesta kieltäytyminen

Onneksi olkoon Juha Hurmeelle Finlandia -palkinnon voitosta. En ole vielä lukenut Hurmeen Niemi teosta, mutta taas kerran Finlandian voittopuhe oli täysosuma ajan henkeä vastaan. Ennen kaikkea luin riemastuneena kuinka Hurme ruoski aikakauteemme olennaisena kuuluvaa henkistä velttoutta. Ahneuden ja tyhmyyden liitto, hölmöt uskomukset ja pelko siittävät parhaillaan tehokkaasti eriarvoisuutta, väkivaltaa, poliittista sekasortoa ja uuden, karmean kiintoisan trendin: … Jatka lukemista Todellisuudesta kieltäytyminen

Banaalia läppää

Viikolla Facebookin virrassa osui silmääni useampaan kertaan uutinen Iris Flinkkilästä ja uudesta seksipositiivisuudesta. Minut valtasi hämmennys, koska eikös nämä asiat käsitelty jo aikaisempien sukupolvien  toimesta 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen aikana. Missä vaiheessa seksikielteisyydestä oli tullut millään tavalla main streamia? - Ajattelin, että nuoret ovat keksineet seksin ja sen harrastamisen hauskuuden. Kai jokaisen sukupolven pitää käydä oma … Jatka lukemista Banaalia läppää