Kesäklubi

Bailausta

Yksi varma kesän merkki Helsingissä (ja muissa kaupungeissakin) on kesäklubien saapuminen ravintoloiden tiloihin. Torstaiksi on jo luvattu 2:lla alkavia lämpötiloja, joten kesän tuntua varmaan saadaan muussakin muodossa pääkaupunkiseudulle.

Tänään pärähti mailiboksiin mainos Vanhalla 4.6. aloittavasta Summer Heat klubista. Nimi ei ole mitenkään omaperäinen, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Viimeksi Juhannusta viettäessäni Vanhalla tunsin itseni aika likaiseksi vanhaksi äijäksi, kun tahtomattani tulin katselleeksi nuoria tytön tylleröitä ”sillä silmällä”. Tänä kesänä homma varmaan jatkuu samoissa merkeissä … ainakin Vanhan kesäklubilla.

Mainokset

Kallion Blogi-piirin kokoontumisajot

Okei! Nyt minulle on huomautettu asiasta aivan liian monta kertaa ja omatuntoa kolkuttaa niin pahasti, että hyvä kun housuissani pysyn. Eli sen pidemmittä puheitta ja asiaa enempää aasinsilloin kiertelemättä eikä muutenkaan enää toisaalle katsetta suunnistamatta …

Helsingin Kallion bloggaajien miitti. Ehdotan mahdolliseksi ajankohdaksi perjantaita 11. kesäkuuta klo. 19 ->. Paikkaehdotukseni on baari nimeltä Toveri (entinen Alppimaa) Castréninkadun ja Kolmannen linjan kulmassa.

Kaikki protestit, muutosehdotukset ja viettely-yritykset tämän postauksen kommentointiosastolle taikka minulle sähköpostiin.

Ja tiedoksi kaikille asiasta innostuneille, että Kalliossa asuminen ei ole välttämätön ennakkoehto miittiin osallistumiselle (*vink vink* Misu).

Bloggaamisesta (… taas)

Dägä dägän Samulin Älyvapaa Blogistan kuunnelmasarja on aivan mainio juttu (taitaa olla Suomen ensimmäinen audioblogi). Minusta tuli välittömästi fani. Varsinkin viimeisin osa herätti minussa monta ajatusta … ja mistäs muusta blogosfäärissä voi juttua vääntää kuin juuri bloggaamisesta.

Varsinkin Samulin nimettömän kuuntelijan kommentti verkossa vietetyn ajan mittaamisen mielettömyydestä oli enemmän kuin erittäin osuva. Bloggaaminenhan on enimmäkseen kirjoittamista. Yleensä kirjoittamista pidetään hyvänä asiana (ainakin silloin pidettiin kun olin koulussa). Mutta kun ihminen kirjoittaa verkkoon, niin tämä arvostettu harrastus muuttuu kummallisesti ”ongelmalliseksi”.

NY Timesissa oli muutama päivä sitten juttu blogi-addiktiosta (pitää kirjautua). Amerikkalaiseen tyyliin tästäkin on tehty aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin paisunut ilmiö. Kuinka moni on esimerkiksi huolestunut kirjoituspöydän laatikkoon runoja kirjoittavien henkilöiden kirjoittamisvimmasta? Mutta auta armias, kun joku vie nuo runot verkkoon. Ilmiö on välittömästi diagnostisoitava ja julistettava sairaudeksi tai ainakin sitä lähellä olevaksi pahaksi poikkeamaksi.

Toinen keskeinen ”myytti” joka tuntuu pulpahtelevan esille aika ajoin, on tämän yksin koneen äärellä yötä myöten nyhjäävä nörtti. Heitäkin varmaan on. En kuitenkaan ole sellaista vielä elämässäni tavannut. Varsinkin Kuukkeli-gaala osoitti aika aukottomasti sen, että bloggaajat ovat avointa ja seurallista porukkaa. Gaala-illan aikana sisäänpäinkääntyneisyys ei todellakaan ollut päällimmäisenä ominaisuutena esillä.

Bloggaaminen on hauskaa ja niin kauan kuin hauskuus siinä pysyy, SchizoBlog tulee ilmestymään. Jos kirjoittaminen, kommunikaatio ja itseilmaisu ovat jollekin eriskummallisia ilmiöitä, niin kannattaisi varmaan katsoa peiliin. Sieltä katsoo takaisin oikeasti elämästä vieraantunut kummajainen.

Hesarin mainosliite

Roskis

Kari Haakana kirjoittaa oivallisesti Helsingin Sanomien mainosliitteen nostamasta ongelmasta. Minulle tuo liite ei ole mikään ongelmallinen asia. Tämä jo siitäkin syystä, että en reilun kahden vuoden asumisen jälkeen ole vieläkään saanut liimattua oveeni ”Ei mainoksia kiitos!” -tarraa.

Hesarin mainosliitteillä on kuitenkin mitä tärkein funktio roskien käsittelyssäni. Mainosliitteen paperi on paksumpaa kuin tavallinen sanomalehtipaperi, joten siitä saa taittelemalla täydellisen pussin ekoroskille. Tämän takia toivon, että Helsingin Sanomat ei joudu luopumaan mainosliitteistään tai että se joutuisi liittämään sen ”kiinteäksi osaksi” lehteä.

Sunnuntai-lista

Niin se vaan aika taas on vierähtänyt yhden viikon verran. Jos yhteen asiaan sunnuntaisin voi luottaa niin se on sunnuntai-listan ilmestyminen SchizoBlogiin. Ja tämäkään sunnuntai ei petä uskollisia sunnuntai-listan faneja. Tässä siis viikonlopun tuhlaamiset ja tuhoamiset.

  • Baari-iltoja 1 kpl
  • Maanisen epätoivoisia ”Hei, mitäs sinä? Lähde bisselle?” -soittoja 12 kpl
  • Baariin päätyneitä lopputuloksia edellisistä 0 kpl
  • Kännääviä naisystäviä 3 kpl (pitkästä aikaa ”ämmien” kanssa dokaamassa)
  • Monopolipelejä 1 kpl (joista hävittyjä 1 kpl)
  • Vielä julkaisemattomia tulevaisuuden varalta tehtäviä siirtoja 3 kpl (salaperäisyyden verho pysyy asioiden edessä vielä jonkin aikaa)
  • ”Jos Helluntaina ei ole heilaa, niin Juhannuksena on jonoksi asti” -hokemia itselle 100 kpl
  • Lenkillä kohdattuja sorsan poikasia 2 kpl (menetin sydämeni niille)
  • Lenkillä kohdattuja humaltuneita koululaisia, joihin meinasi kompastua 3 kpl (menetin hermoni heille)
  • Kirjahyllyssä maanneiden filosofisten teosten selailua ja uuden lukuprojektin suunnittelemista 20 kpl
  • Ensimmäisen tatuoinnin ottamisen ajattelemista 2 kpl
  • ”Hitto! Kesäksi pitäisi kyllä hankkia Elvis-aurinkolasit omilla vahvuuksilla tai sitten piilarit ja halpisversiot laseista” -hokemia 50 kpl
  • Kesäkaudenavajaisten suunnittelua 3 kpl (teemavaihtoehdot: Havaii, Surfin’ Safari tai I’m Too Sexy)

Siinäpä se. Alkaa kesä kolkuttamaan ovea vaikka ulkona näyttää satavan haisevia lehmiä taivaalta ja tuuli tuivertavan kuin syyskuussa konsanaan. Tällä välin jään suunnitelemaan megalomaanisen maailmanvalloitukseni toteuttamista … tai jotain sinnepäin.

Luovuus

Hesarin mielenkiintoisimmaksi osaksi on viime aikoina noussut Sunnuntai-Hesarin välissä ilmestyvä ”Talous & Työ” -liite. Ajankuvaan kuuluu, että juuri tässä osassa puhutaan luovuudesta. D&AD:n johtokunnan jäsen Dick Powell luettelee aika kovaa kieltä Nokian johdosta ja heidän piittaamattomasta asenteesta luovuutta kohtaan. Ja tottahan se on, että Nokia on ollut jo pari vuotta täysin pihalla designin alueella (N-Gagen ensimmäinen versio oli yksi huonoimmista ja rumimmista tuotteista moneen vuoteen).

Mutta ei Nokia ainoa ole joka on ulkona skenestä juuri tällä hetkellä. Ennen kohtalokkaita UMTS-sekoilua Sonera puhui suureen ääneen siitä kuinka firmasta tulee kovan luokan sisällöntuottaja. Tämä näytti olevan vähän jokaisen eurooppalaisen ja amerikkalaisen operaattorin suunnitelma (vrt. AOL Amerikassa). Nyt operaattorit vetävät herneen nenään, kun Nokia on varustanut uuden Communicatorinsa WLAN/Wi-Fi -ominaisuudella. Eihän se käy päinsä, että kuluttaja käy kommunikaatiota, jonkun muun kuin operaattorin ehdoilla ja hinnoilla.

Kommunikaation välittämiseen käytettävä tekniikka halpenee. Samoin tulee käymään kommunikaation hinnalle. Jos operaattorit olisivat hoitaneet sen sisällöntuotannon oikein, niin heillä olisi aivan toisia ansaintakanavia. Kanavia joiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan tuota ”salaperäistä” luovuutta.

Hesarin jutussa Dick Powell summaa asian ydinongelman seuraavasti:

”Ei auta, että johto sanoo, että ollaan luovia, ja sitten mennään kuin lampaat jonossa”.

Aivan. Luovuus ei ole sitä, että sanotaan olevan luovia. Jotkut asiat eivät toteudu toteamalla ja käskemällä. Ehkä tämä on suomalaiselle yritysjohdolle vähän vaikea asia ymmärtää … edelleen.

Elämänfilosofiaa

Nappasin viime viikolla kirjaston filosofiahyllystä Alain de Bottonin teoksen Filosofian lohdutukset. Eilen illalla aloin lukemaan sitä nukahtaakseni. Yllätyksekseni teos ei sortunut tavanomaisiin elämänfilosofisten teosten munauksiin, vaan oli paikoitellen jopa nerokas.

Teos jätti minut miettimään sitä tosiasiaa, että akateemisessa filosofiassa elämänfilosofiaan suhtaudutaan usein korostetun tympeästi. Sitä pidetään jotenkin naurettavana ja lähinnä uskonnolliseen hömpötykseen verrattavana olevana humpuukina. Ja sitähän ne hyvin usein ovatkin. Teosten filosofisen ala-arvoisuuden tae on juuri akateemisten filosofien mielenkiinnon puute kyseisen tyylisiin teoksiin.

Asenteen kummallisuutta korostaa se, että filosofian suuret klassikot ovat miltein poikkeuksetta elämänfilosofisia. Platonin teosten keskeisin ongelma on hyvän elämän saavuttaminen. Sama pätee stoalaisiin filosofeihin ja jopa Aristoteleeseen.

Koska olen saanut ammattifilosofin koulutuksen kotiyliopistoni Filosofian laitoksella, niin ajattelin de Bottonin teoksen innoittamana astua alas ”akateemiselta vuoreltani” (tämän kohdan itseironian pitäisi olla ilmiselvää, mutta alleviivataan sitä nyt oikein kunnolla) ja antaa omat vinkkini elämänfilosofisista teoksista.

  • Olen aikaisemminkin mainostanut Gracian Baltasarin Maallisen viisauden käsikirjaa ja mainostan sitä vieläkin. Erittäin oivallinen teos siitä kuinka täällä maan päällä tulee toimia menestyäkseen. Vaikka teos on kirjoitettu 1600-luvulla, niin se ei ole hävittänyt iskuvoimaansa.
  • Nietzscheltä pitää aina mainita Näin puhui Zarathustra. Teos ei ole aforismi-teosten tapaan helppo, mutta palkitsee lukijansa kerta toisensa jälkeen.
  • Buddhalaisuus ei ole uskonto, vaan elämänfilosofia – piste! Ja sitä ei voi oppia kirjoista. On vain hengitettävä syvään ja syvennyttävä olennaiseen. Mutta jos joku teos pitää mainita, niin Sangharakshitan Opas Buddhan poluille on hyvä. Kunhan muistaa lukemisen jälkeen unohtaa lukemansa ja alkaa elämään omaa elämäänsä, niin kaikki menee hyvin.
  • Henry Millerin Kravun kääntöpiiri tulee lukea kerran vuodessa. Se muistuttaa aina siitä, mikä elämässä on todella tärkeää – juopua vedestä.
  • Viimeisenä listallani on filosofien ruhtinas Spinoza ja hänen teoksen Etiikka. Teos ei ole kaikkein helpointa luettavaa, mutta sen sisältämä viisaus räjäyttää tajuntani joka kerralla.

Siinä pieni vilautus omasta elämänfilosofisesta arsenaalista. Se miksi Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teokset puuttuva yllä olevasta listasta johtuu niiden vaikeudesta ja siitä, että elämänfilosofisesti keskeisiä teoksia l’Anti-Œdipe ja Nietzsche et la philosophie ei vieläkään ole julkaistu suomeksi. Alkukielisiä teoksia tai englanninkielisiä käännöksiä voi selailla. Varsinkin ”Anti-Oidipuksen” kohdalla voi lukija pudota kärryiltä, mutta se on tarkoituskin – ei siis tarvitse hävetä putoamista.

Jos jonkinlaista ohjenuoraa elämään haluaisin tarjota, niin se tulisi Markku Lahtelan teoksesta Sirkus, jonka kolmen kohdan elämänfilosofia on mielestäni aukoton (tässä oman muistini varassa tehty versio):

Saavuttaakseen hyvän elämän on opittava kolme asiaa. On opittava:

  • nauttimaan taiteesta
  • näkemään suurenmoisia unia
  • rakastelemaan hyvin

Tuon edessä ei kannata enempää mennä lausumaan.

Valitusta

Aion valittaa julkisesti. Minulla on hirveä hinku päästä bisselle hyvässä seurassa. Olen ollut koko viikon ilman sen merkittävämpiä ihmiskontakteja työajan ulkopuolella. Miten tällaisena iltana voi sattua kaikki nämä.

  • Yksi kaveri on Pariisissa
  • Eräs toinen on juuri päässyt leikkauksesta
  • Kolmas on työasioissa leirillä
  • Neljäs vastasi puheluun Tallinnassa
  • Viides on töissä kahteen aamuyöhön
  • Kuudes tapaa tyttöystävänsä vanhemmat Turussa
  • Seitsemäs on Metallican keikalla
  • Kahdeksas ei voi jättää parempaa puliskoaan yksin kotiin
  • Ja kaikki muut eivät vastaa puheluihin

Maailma on kova ja yksinäinen paikka tänä iltana. Miksi juuri tällaisina iltoina ei kiinnosta räpeltää PHP:ta tai jammailla GarageBandin ja Reasonin kanssa? Miksi yksikään kirja ei houkuta lukemaan sitä? Miksi yksinäisyys valtaa elämän juuri silloin kun sitä ei kaipaa? Miksi?

Euroehdokkaat verkossa osa 2

Juttusarjamme ”Euroehdokkaat verkossa” on edennyt toiseen osaansa. Tällä kertaa julman subjektiivisen ja mitään anteeksiantamattoman tarkastelun kohteena on Vihreän liiton ikipirtsakka:

Koska Krohnit ovat taiteellista sukua, niin olemme päättäneet arvostella Irinan sivuja web-design näkökulmasta. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä Krohnien suvun taiteellisuuden kanssa, mutta kylläkin paljon sillä minkälaisen kuvan kansanedustaja Krohn itsestään verkossa antaa.

Irina Krohn on halunnut selvästi laittaa mutkat suoriksi verkkosivuillaan. Tämä on toteutettu siten, että osoitteesta http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/472/linkit.html on linkitetty frame-rakenteeseen sivut. Tässä on vain sellainen pieni ongelma, että alkuperäisessä osoitteessa oleva sivusto on jo valmiiksi rakennettu frameen. Näin sivuilla vierailija saa skrollata oikein olan takaa sivuja, jotta sisältöä saataisiin esille. Jokainen voi itse arvioida kyseisen valinnan ärsyttävyysasteen.

Miten Irina Krohn kohtelee sivuillaan muita kuin Internet Explorerilla verkossa surffailevia potentiaalisia äänestäjiä? Esimerkkimme tulee Krohnin vaalikampanjaa esittelevästä osiosta Firefox/Mozilla selaimilla katsottuna:

Krohnin vaalikampanja

Ota tuosta nyt sitten selvää. Tiedoksi Irinalle ja vaaliavustajille – www-sivujen tekeminen kannattaa jättää ammattilaisten harteille, jos haluaa hienoa jälkeä jättää jälkeensä.

Lopuksi voisimme tuoda esille verkkosivujen kohdan ”Julkaisut”. Tässä on mainittu nimeltä kolme kirjoitusta, joista kahden ensimmäisen kerrotaan olevan näytelmiä. Kolmas ”Tottelematta paras” jää sen tarkemmin tarkentamatta. Samoin ”Julkaisut” kohdan viimeinen ”julkaisu” on epämääräisesti nimetty ”artikkeleita eri lehdissä”. Voiko enää koukeromielisemmin asiaansa esittää.

Lopullisena arviona SchizoBlogin vaaliraati summaa Irina Krohnin sivut seuraavasti:

”Sivut on toteutettu niin tökerösti ja epäammattimaisesti, että jäämme epäilemään haluaako kansanedustaja Krohn ihan tosissaan EU-kansanedustajaksi. Miksi Irina Krohn on lähtenyt mukaan ehdokkaaksi?”

Vihreän liiton listalla edustuskelpoisimmat sivut on julkaissut Matti Wuori. Oireellista on, että Wuori on listalla sitoutumattomana.