Rahasta

Onedolar2009series

Pidän shoppailemisesta. Sen aikana tulee konkreettisesti pohdittua omaa suhdetta rahaan, kuluttamiseen ja kapitalismiin. Raha on meille niin arkinen hyödyke, että harvemmin tulee ajatelleeksi kuinka paljon se on vaikuttanut meihin. Se ei ole ainoastaan vaihdannan instrumentti, vaan myös meidän identiteettiä vahvasti muokannut keksintö.

Kylmä sota on takana ja sen lopun seurauksista saadaan maksaa tällä hetkellä kallista hintaa. Miten kapitalismi kukisti kommunismin? Vastausta voidaan etsiä asevarustelun tehokkuudesta, talouden lainalaisuuksista ja niin edespäin. Mutta harvemmalle huomiolle on jäänyt raha ja sen vaikutus ihmisen psyykeeseen.

Jo kauan ennen tuotantotalouden mallia, oli ihmismielen ”myrkyttänyt” raha. Raha helpotti yksityisomaisuuden käsitteen yleistymistä siinä määrin, että sosialismin muodostamisen aikoihin peli oli jo pelattu. Näin kävi lopulta Neuvostoliitossakin.

Minkälainen on tämä rahan kyllästämä psyyke? Ennen kuin tähän voidaan vastata, on kohdistettava katse siihen, minkä raha mahdollisti. Rahan arvo on sama kaikille. Sen voidaan katsoa mahdollistaneen omistuksen demokratisoitumisen. Tämä omistuksen tasa-arvoistuminen ei kuitenkaan merkinnyt tasa-arvon sinänsä yleistymistä. Mutta aikaisemmin esimerkiksi kuninkaallisten omaisuus oli muiden käsien ulottumattomissa. Rahan myötä tämä kyseenalaistamaton omistusoikeus alkoi murenemaan. Ja lopulta ollaan päädytty nykyiseen tilanteeseen.

Kapitalismin suurin saavutus ei kuitenkaan ole raha, vaan psyykeen rakenne, joka rahan avulla kyettiin tuottamaan ja monistamaan. Kapitalistinen järjestelmä ei koskaan toimisi ilman yksityistä työntekijää. Tämä uuttera kapitalismin perusyksikkö pitää omalla toiminnallaan yllä globaalia talousjärjestelmäämme. Yksityinen työntekijä saavuttaa asemansa ja arvonsa työllään. Hän vaihtaa vapautensa palkkaan, joka on hyvitys vapaa-ajan rajoittamisesta.

Aikaisemmin valta perustui orjatyövoimalle. Isäntä omisti orjansa. Mutta ennen kuin alamme kauhistelemaan tätä järjestelmää, niin tulee ymmärtää ettei orjan asema aina ollut täynnä ruoskintaa, alistamista ja hyväksikäyttöä. Roomalaisten orjilla oli oikeuksia ja isäntä ei saanut kohdella heitä mielivaltaisesti. Vapauden saavuttaneen orjan asema ei ollut automaattisesti onnellinen. Omistaessaan itsensä, hänen tuli hankkia elantonsa omilla avuillaan.

Vaikka raha on laadultaan sama kaikille, niin määrällisesti se ei ole jakautunut tasaisesti. Voidaankin sanoa, että korvaamalla arvot hinnoilla, on raha edistänyt ihmisten välistä eriarvoisuutta. Raha on universaali kvantiteetti, jonka luonteeseen kuuluu laajeta aggressiivisesti. Rahassa mittaamattoman arvokkaiden asioiden määrä supistuu jatkuvasti. Rahan ideologia ulottuu laajemmalle ja laajemmalle alueelle.

Vielä jokin aika sitten kuluttajat olivat arkoja luovuttamaan tietoa kulutuskäyttäytymisestään. Nettikauppojen aikakaudella tästä yksityisyydensuojasta ollaan luovuttu alle kymmenen vuoden aikana ilman suurempia protesteja. Lompakot täyttyvät etukorteista, joilla näennäistä alennusta vasten kuluttajat antavat ostoskassinsa sisällön kauppaketjujen optimointiohjelmien käyttöön. Kaikella on hintansa ja tuo hinta on paikoitellen ällistyttävän halpa.

Omistus, vaihto ja hinta ovat saman universaalin kvantiteetin ilmenemismuotoja. Ilman sitä niistä jokaisesta tulisi mahdotonta. Samoin ilman sitä me emme olisi mahdollisia. Raha = Minä. Me haluamme uskoa omaan yksilöllisyyteemme, mutta itse asiassa se on harhaa. Yksittäisen ihmisen valinnat voidaan ennustaa hätkähdyttävän pienellä otannalla aikaisempia valintoja. Yahoo! -portaalin suositusjärjestelmä kykenee parhaimmillaan ennustamaan kävijän vaihtavan autonsa puolen vuoden sisällä kolmen klikkauksen perusteella.

Burger Kingin Subservient Chicken saitti hämmästytti netissä ihmisiä vuonna 2004. Videon alapuolella oli tekstikenttä, johon kirjoitettiin verbi ja kana suoritti teon videolla. Miten se tuntui osaavan kaiken, minkä suurin osa kävijöistä keksi kenttään kirjoittaa? Todellisuudessa mainoskampanjan toteuttanut Crispin Porter + Bogusky oli haastatellut 50 heidän omaa työntekijää ja kysynyt heiltä, mitä kana voisi tehdä. Näiden työntekijöiden toiseksi yleisin verbi ”hyppää” jälkeen oli ”moonwalk”. Arvatkaapas mikä oli globaalin yleisön kaksi yleisimmin kirjoittamaa verbiä?

Kulttuuri jossa olemme kasvaneet perustuu rahan ideologialle. Voimme sitä kritisoida tai palvoa, mutta siitä emme tunnu pääsevän eroon. Kaikesta omaisuudesta luopuminenkaan ei suuremmin auta, koska määritymme tuolloin rahan kiellon kautta. Näin ei tarvitsisi olla. Raha ei ole sama kuin ihmisluonto. Mutta rahasta ja omistamisesta luopuminen edellyttäisi kokonaisesta identiteetistä luopumista. Ei vain yksittäisen henkilön identiteetistä, vaan kaikesta siitä miten me olemme tottuneet määrittelemään itsemme.

Tämän johdosta näen kulutuskulttuurin kritiikin lähinnä itsepetoksena. Tavoitteet voivat olla ylevät, mutta mitään aitoa vaihtoehtoa kritiikki ei kykene esittämään. Harvempi kritiikin esittäjä olisi valmis ottamaan sen harppauksen, jonka aito sosialismi siinä eläviltä ihmisiltä edellyttäisi.

Kun katselen taaksepäin informaatiovallankumousta, niin näen informaation demokratia-fanaatikoiden puheissa samoja teemoja kuin rahan demokratiassa. Laadullinen samanarvoisuus johtaa lopulta määrälliseen eriarvoistumiseen. Rahan ja informaation välillä on selkeä yhteys. Rahan voidaan jopa sanoa olevan informaation eräs ilmentymä. Kvantiteetin levittäytymistä on vaikea estää, kun se on tehty niin houkuttelevaksi.

Mainokset

Androgyyni feministi

img_59451 (1)

Yksi työni antoisimpia puolia on sen antama mahdollisuus seurata nuorten trendejä. Valitettavasti elämässäni on niin paljon muutakin, niin en todellakaan osaa sanoa mitä nykyajan nuorelle oikeasti kuuluu. Mutta jotain tulee aina välillä päivitettyä siitä maailmasta, jota heille tarjotaan. Ja jotta kuulostaisin astetta epäillyttävämmältä, niin erään työtehtävän seurauksena olen viimeisen vuoden aikana seurannut erityisesti, mitä tyttöjen maailmassa menee ja ei mene. Yritän olla vaipumatta vanhan likaisen miehen psyykeeseen syvemmälle ja pyrin säilyttämään objektiivisen outsiderin näkökulman.

Otsikkoa ei ole revitty trend ja cool hunting -sivuilta, vaan se on ihan itse keksitty. Sen ristiriitaisuus kuvaa hyvin tämän sesongin henkeä. Se painaa jälkensä kumpaankin sukupuoleen, mutta tuntuu välittyvän tyttöjen kautta.

Tomboy_02_hr

Sekoituksesta kummankin sukupuolen vaatteita ja asennetta on tullut uusi keino alleviivata juuri omaa sukupuolisuutta. Tomboyn Tumblr -saitilla pojatkin osallistuvat tyttöjen identiteetin rakentamiseen läsnäolollaan. Pintapuolisesti roolit näyttävät kääntyneen ympäri, mutta jotain on muuttunut. Pojat ja miehet ovat huomattavasti vähemmän objekteja.

Genderless benderless

Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, jolloin miehet uhkuivat machoa uhoa ja naiset vikisivät vierellä vietävinä. Brittiläinen DJ, malli ja filmaaja Josh Quinton käy hyvästä esimerkistä. Mies, joka poseraa naistenlehden mallina… naisten vaatteita esitellen. Mutta pyrin pitämään coolini ja suhtaudun asiaan analyyttisesti. Nuoruuteni suuri sankari David Lee Roth lueteltiin machon esikuvaksi aikoinaan. Ja nämä releet ”Yankee Rose” -videolta eivät kelpaisi naisten muodiksi?

yankee-rose

No, ehkä eivät. Mutta ymmärrätte varmaan pointtini…

Feminismi ei koske enää naisasialiikettä. Se ei ole enää sukupuolikysymys. On alettu puhumaan termeistä ”new feminism” ja ”soft power”. Itseäni kiinnostaa kuinka näiden liikkeiden edustajat (edelleen suurimmalta osalta nuoria naisia) ovat ottaneet käyttöönsä digitaalisen tilan. Sen vaikutusta web designeen ei voi sivuuttaa nykyään.

tumblr_nkyk7w54vg1qbvkmso1_500

Salt_saltmag9_hr

Vaikka voidaan sanoa, että muoti- ja trendiblogit edustavat tätä ”uusfeminististä” muotoilua, niin ne pitävät sisällään huomattavasti syvällisempiä kulttuurillisia ulottuvuuksia kuin päällepäin näyttäytyy. Tietenkin ne, jotka pitävät perusmainontaa täysin merkityksettömänä eivät voi väitettäni ymmärtää. Voin ainoastaan suositella heille perehtymään Roland Barthesiin ja mainokset eivät sen jälkeen enää näyttäydy niin mitättöminä tai merkityksistä tyhjinä. Aivottomuuteen tarvitaan yllättävän paljon aivoja.

Rikkaiden kakarat

The more things change
The more they stay the same
All we need’s a miracle to take us all away from the pain

Näin lauloi Tom Keifer Cinderellan biisissä ”The More Things Change” vuonna 1990 (kyllä, nyt on Cinderellaakin lainattu tässä blogissa… ei siis voida pitää enää kovinkaan intellektuaalina). Mutta jos jokin koettelee viileää analyyttisyyttäni, niin ”global super-rich” trendi. Selatkaapa hetki sivustoa Rich Kids of Instagram ja tulkaa sanomaan minulle, että ei ärsyttänyt yhtään.

Super-rikkaista nuorista on tulossa uusia tähtiä. Heidän ansionsa tähteyteen on se, että heillä on varaa ostaa tuo status. Keskeisenä rikkaana tähtenä toimii Harry Brant. Hänen äitinsä on Stephanie Seymour (se Axl Rosen mimmikaveri, joka oli ”Don’t Cry” ja ”November Rain” -videoilla) ja jo entuudestaan superrikas Peter Brant. Pojan itseään täynnä olevat Instagram -kuvat ovat omassa lajissaan nerokkaita (kaikki kunnia kuvaajalle). Pinnasta tulee entistä pinnallisempaa. Joidenkin elämä muistuttaa loputonta Ferris Bueller’s Day Offia. What’s not to like?

***

Mitä siis ajatella ”nuorisomme tilasta”? – No, eipä juuri mitään. Samoja nuoria he eivät ole, mitä me olimme nuoruudessamme, mutta aivan yhtä hyviin käsiin meidän yhteiskuntamme jää heidän käsissä. Nuorisoa ei saa pilattua läheskään niin helposti kuin aikuisia. Meidän aivomme ovat saastuneet ennakokäsityksillä ja uskomuksilla, jotka eivät vastaa todellisuutta.

Maailman monimuotoisuus on ilmeisempää kuin omassa nuoruudessani. Mustan miehen näkeminen oli tapaus ja se tapahtui yleensä koripallokentällä SM-sarjan ottelua katsellessa. Venäjää ei ollut, vaan oli Neuvostoliitto ja kaikki siellä uskoivat kommunismiin. Amerikkalaiset olivat ramboja ja siellä lennettiin Top Gunissa. No, joo. On vähän kärjistettyä, mutta siitä huolimatta huomattavasti yksiulotteisemmassa maailmassa sukupolveni eli kuin mitä nykyiset nuoret kokevat. Se, onko se hyvästä vai pahasta, niin jää nähtäväksi.

Spinoza ja elämä osa 8: ideoista

ateenankoulu

Helsingin Sanomissa ilmestyi viime viikolla Jani Kaaron viimeinen kolumni lehden Tiede -sivuilla. Oikeutetusti Kaaro otti aiheekseen meidän uskomuksemme ja horjumattoman uskomme niihin. Uskomuksemme ovat helppo työkalu tulla toimeen monimutkaisen todellisuuden kanssa. Niiden avulla yksinkertaistamme maailmaamme ja siten vaikutelma sen hallinnasta valtaa mielemme. Valitettavati maailma ei suuremmin seuraa meidän uskomuksiamme. Päinvastoin. Meidän tulisi muodostaa mahdollisimman tarkkaa tietoa siitä, miten maailma on.

Rokotuskriittinen liike on hyvä esimerkki siitä, kuinka uskomusten voima lähtee viemään meitä ja kuljettajasta tulee matkustaja. Tieteellinen tieto rokotusten tehosta estää vakavia sairauksia toimii uskomuksen sisällä rokotuksista kieltäytymisen voimistajana. Mikään järjellinen perustelu ei kelpaa. Parhaimmillaan tällaiset uskomukset voivat olla sisäisesti koherentteja, mutta valitettavasti sisäinen eheys ei takaa sitä, että uskomuksen suhde maailmaan olisi yhtä vahva.

Tässä uskomusten järjettömyydessä ilmenee hyvin Spinozan käsitys ideoista. Ne jakautuvat hänellä kahteen ryhmään: adekvaatteihin ja epäadekvaatteihin. Olemmekin jo aikaisemmin puhuneet adekvaateista ja epäadekvaateista syistä. Nyt kohdistamme katseemme Spinozan teoriaan ideoista ja siitä tiedosta, jota voimme saavuttaa niiden kautta.

Ideoiden syntyminen ajatteluna

Spinoza määrittelee idean seuraavasti:

Idealla ymmärrän tajunnassa olevaa käsitettä, jonka tajunta muodostaa, koska se on ajateleva olio. (E2, määr. III)

Idea ei ole passiivisesti vastaanotettava ulkomaailman vaikutus, vaan luovan toiminnan seurausta. Tämä määritelmän selvennys on jäänyt monelta Spinoza-kommentaarilta liian vähäiselle huomiolle.

Samoin me olemme ideoita. Spinozan metafysiikan mukaisesti Jumala muodostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, joista ulottuvaisuus ja ajattelu ovat meille ilmeneviä. Paralleelismin mukaisesti jokainen ulottuvaisuuden modus omaa vastaavan moduksen ajattelun. Täten meidän ruumistamme vastaa idea, joka me olemme samoin kuin olemme ruumiimme. Meidän tulee erottaa toisistaan tämä idea, joka me olemme, niistä ideoista joita meillä on.

Muistamme, että Spinoza kutsui adekvaatiksi syyksi sitä, jonka vaikutus voidaan havaita sen itsensä kautta. Ja toisaalla meillä on epäadekvaatti syy, jonka vaikutusta ei voida ymmärtää sen itsensä kautta. (E3, määr. I) Sama pätee ideoihin. Adekvaatti idea voidaan ymmärtää todeksi sen itsensä kautta. Epäadekvaatin idean totuus voidaan ymmärtää ainoastaan toisten ideoiden vaikutusten kautta. Täten käy ilmi, että havaintojemme kautta meillä voi olla ainoastaan epäadekvaatteja ideoita. Koska havaintomme ovat meille ulkoisen maailman vaikutusta meissä.

Epäadekvaatit ideat representoivat sitä, mitä meidän ruumiillemme tapahtuu. Näen pöydälläni punaisen omenan. Tuo punaisen värin kokemus on ainoastaan valon aallon pituuden vaikutusta silmässäni. Itse punaista väriä ei ole olemassa muualla. Jos silmäni olisi muodostunut toisin, niin aistisin tuon valon aallon pituuden vaikutuksen toisin (kuten tapahtuu värisokeuden tapauksessa).

Meillä ei voi olla ulkopuolellamme olevien yksittäisolioiden kestosta muuta kuin sangen epäadekvaattia tietoa. (E2, prop. XXXI)

Meidän ruumiimme ja mielemme ovat ulkopuolisen maailman vaikutusten kohdalla passiivinen vastaanottaja ja niistä syntyneet ideat ovat täten aina epäadekvaatteja. Tällaiset ideat eivät selity meidän kykymme kautta, vaan viittaavat tiettyyn ulkopuoliseen tilaan. Samoin nämä ideat ketjuuntuvat mielessämme. Näin syntyy mielikuvitus ja muisti. Nykyisen tietämyksen mukaisesti ymmärrämme, että muistin ja mielikuvituksen välinen ero ei ole niin selvä kuin aikaisemmin luultiin. Mielemme muistaa asioita hyvin luovasti.

Samoin havaintommekaan ei aina ole niin luotettava. Silmän hermovaurion – glaukooman – kohdalla aivot voivat ”paikata” silmän sokeaksi jättämiä alueita. Autoilija on näkevinään näkökentän reunalla olevan jalkakäytävän tyhjänä vaikka se olisi täynnä koululaisia. Uskomme ulkomaailman antamiin vaikutuksiin lepää siis hyvin hataralla pohjalla. Me upotamme maailmaan merkityksiä ja suoranaisia havaintoja, joita siellä ei todellisuudessa ole.

Adekvaatit ideat taas ovat laadullisesti toisenlaisia. Ne kertovat meille miten oliot ja ilmiöt todella ovat. Ne selittävät meille asioiden olemuksen. Mutta miten saada adekvaatteja ideoita, jos kaikki havaintojemme kautta saadut ideat ovat epäadekvaatteja? Spinozan rationalisuus nousee tässä kohden esille. Hänen kuuluisa tiedon (tai paremminkin ymmärryksen) kolmijako kokemukselliseen, käsittelliiseen ja intuitiiviseen tietoon tähtäsi ennen kaikkea adekvaattien ideoiden muodostamiseen. Meidän ei tässä kohdassa kannata mennä pidemmälle Spinozan oppiin tiedon lajeista. Keskeisintä on ymmärtää, että adekvaatit ideat eivät synny kokemuksen pohjalta.

Jokainen idea meissä synnyttää tunteita. Kun olemme idean adekvaatti syy, niin siitä syntyvät tunteet ovat aktioita ja meidän toiminnallemme hyväksi. Epäadekvaattien ideoiden seurauksena meissä syntyy passioita, jotka rajoittavat toimintaani. Eli Spinozan tietoteorian taustalla vaikuttaa sama eetos, johon hänen koko filosofiansa tähtää – ihmisen toimitakyvyn lisäämiseksi.

Intuitiivinen tieto, joka on samalla adekvaattia ideaa, ei voida määritellä etukäteen tarkasti. Me elämme dymaanisessa maailmassa ja meidän paikkamme siinä on jatkuvan muutoksen tilassa. Ainoa kiintotähti, jonka Spinoza antaa meille on aktiivinen ilon tunne, joka lisää meidän toimintakykyä. Tätä monimutkaisuutta yksinkertaistavat uskomuksemme voivat olla meille käteviä instrumentteja tulla toimeen todellisuuden kanssa. Mutta liiallinen usko niihin asettavat meidät auttamattomasti passioiden alaisuudeksi ja täten uskomuksemme ei voi olla adekvaattia ideaa.

Rokotuskriittinen liike on banaali esimerkki uskomusten vaikutuksista meissä. Samalla se on esimerkki siitä, kuinka uskomuksemme voivat kääntää meidät jopa omaa terveyttämme vastaan. Meidän uskomuksemme eivät ole maailma. Ne eivät kykene määräämään maailmaa uskomuksia vastaaviksi. Meidän tulee korjata uskomuksiamme vastaamaan maailmaa. Spinozan dynaamisessa maailmassa tämä prosessi ei koskaan lopu eikä kykene saavuttamaan lopullista muotoaan. Tämän unohtaminen taas johtaa väistämättä toimintakykyämme rajoittavaan lopputulokseen.

Bitch please!

biitch

Jätetään Spinoza vähäksi aikaa taustalle ja keskitytään perversioihimme. Ei tarvitse pelätä. En aio tässä avautua omista omalaatuisuuksistani, koska ei niissä niin hirveästi ole omaa tai laatua. Haluaisin ennemmin avautua siitä kaikesta, mitä ”Fifty Shades of Grey” -ilmiö on herättänyt minussa. Tunnustan tässä heti aluksi, että en ole nähnyt kyseistä elokuvaa ja kirjaa jaksoin lukea parikymmentä sivua, kunnes se oli heitettävä seinään. Se ei ole edes kioskikirjallisuudeksi kovinkaan kummoista.

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen ja otsikkoon alla olevasta kuvasta.

10919261_932333713463744_1851596464_n

Se summaa hyvin kaiken sen, mitä ilmiöstä ajattelen. Mutta ohittaa ilmiö täysin merkityksettömänä olisi typerää. Olen omasta sammakkoperspektiivistäni kulttuuriamme tarkkaileva olio. En siis voi tätäkään ilmiötä jättää huomioimatta.

Minkä takia Fifty Shades of Grey -kirjasta tuli niin suuri menestys? – Vastaus ei löydy todellakaan kirjan kirjallisesta annista. Ei myöskään aiheen kontroversiaalisuudesta. Meillä on ollut Markiisi de Saden teokset luettavanamme jo 1700-luvun loppupuolelta saakka. Fifty Shades of Grey saa kiittää suosiostaan Amazonin Kindle -lukulaitetta. Sen mustanharmaa (pun intended) ulkokuori takaa suojan suurkaupunkien joukkoliikennevälineissä vastapäisiltä katseilta. Kukaan ei näe, mitä luet. On aivan toista pidellä perverssiä S/M -seksiä sisältävää kioskikirjapokkaria naaman edessä kuin ”anonyymiä” Kindleä.

”Fifty Shades” on pikkutuhmaa ja -pervoa viihdettä naisille. Ja sinänsä siinä ei ole mitään pahaa. Pois se minusta, että tuota tuomitsisin. Miehillä (ja aika monella naisellakin) on nettipornon loppumaton lähde kaikkine ulottuvuuksineen. Laittakaapa hakusanaksi ”brazilian midget porn” ja sieltä sellaista löytyy. Jokaiselle ihan kaikkea. Se miten se eroaa argentinalaisesta, niin en osaa sanoa. Ottakaa itse selvää. Mutta ”Fifty Shades” luotiin alusta asti naisille. Sen suureksi onneksi Kindle oli levinnyt tarpeeksi laajalle kuluttajakunnalle ja sisäsiisti pervohitti oli luotu. Mitenkään muuten se ei eroa jo kymmeniä vuosia keskuudessamme olleesta kioskikirjallisuuspornosta.

Nettiporno ja ”Fifty shades” ovat saman ilmiön eri ilmentymiä. Kummatkin ovat turvallisia ja kliinisiä keinoja kurkistaa verhon raosta siihen ihmeelliseen maailmaan, joka meitä kaikkia jollain asteella kiehtoo ja kiinnostaa. Ja samalla kummatkin ovat halpamaista voyeurismia, jossa verhon suojasta halutaan seurata jotain tuhmaa, mutta ei uskalleta ottaa osaa. Tässä pelossa kiteytyy houmattavan paljon ajastamme. Aikakautemme hengen – kyllä nyt otan esille vanhan kunnon zeitgeistin – malli on uhmaikä.

On niin helppoa sanoa olevansa jotain kuin olla itse asiassa sitä mistä yrittää puhua:

pliiis

 

En haikaile menneiden perään. Menneisyys on selän takana ja on suunnistettava minne nokka osoittaa. Mutta se ei tarkoita, että nielisin kaiken sen paskan, jonka aikakautemme minulle yrittää syöttää gourmet-keittiön antimina. Jokaisella aikakaudella on ollut omat sontansa. Valitettavasti meidän aikakautemme antaa ihmisen maun ilmentyä sellaisenaan ilman häpeää. On aivan eri istua ruuhkaisessa metrossa lukien Markiisi de Sadea kuin anonyyminä lukea Kindlea klikkailen. Samoin on aivan eri mennä levykauppaan ostamaan Kanye Westiä ja osoittaa levymyyjälle olevansa musiikimaultaan idiootti kuin kävellä kassalle The Rolling Stonesin levyn kanssa ja kävellä kaupasta ulos musiikkimaultaan hyväksyttynä… iTunes ja Spotifyn ”private sessio” pelastavat tältä häpeältä.

Ja kyllä, liioittelen. Samalla olen enemmän kuin erittäin oikeassa. Olette kanssani eri mieltä? – Olette väärässä ja tiedätte sen.

That’s the territory. You buy the land, you get the Indians.
– David Lee Roth

Eli kaikella on omat varjonsa. Tervehdin suurella ilolla, että seksuaalisuutemme varjoiset ilmentyvät ovat meille helpomin tavoitettavissa kuin aikaisemmin. En kuitenkaan voi sitä sietää, että lukemalla kliinisen mautonta skeidaa tai kodin turvallisessa lämmössä selaamalla läppärin skriiniltä perversiot astuvat vain puolittain arjen harmauden sekaan. Meistä jokaisen tulisi kävellä pitkässä popliinitakissa kaulukset pystyssä ja hatun peittäessä mahdollisimman paljon kasvoistamme siitä portikongin epäillyttävästä ovesta sisään, jonka kaikki tienoon ”kunnon ihmiset” tietävät johtavan siihen, josta nyt ei vaan puhuta.

Perversio on menettänyt perverttiytensä. On loppujen lopuksi aivan sama mitä me makuuhuoneiden tai tuon epäillyttävän oven takana teemme, mutta sen tulee antaa suoja siltä kielletyltä, jota vastaan me rikomme. Ja oven paksuudesta huolimatta, on oltava vaara jäädä rikkomuksesta kiinni. ”Fifty Shades” ja nettiporno eivät vapauta meitä mistään, vaan tekevät meistä riippuvaisia. ”Tekopervous” on orjuuden uusi muoto. Se nihiloi meiltä uskalluksen astua ulos arjen harmaasta piiristä. Tekopervous sementoi meidän jalkamme arjen harmauteen entistä lujemmin. Kaikkein huonoin orja on se, joka rakastuu omiin kahleisiinsa. Sementinharmaiden kahleiden 50 sävyä on sävytetty ”tekopervouden” koko väriskaalalla

Pitäisikö meidän kaikkien alkaa haahuilemaan Kallion kujien pimeydessä popliinitakkien peittäessä korsettien koristamia kehojamme? Ehkä. En osaa sanoa, mutta huomattavasti mielenkiintoisempi Kalliosta tulisi kuin se, että seinien rajaamien pinta-alojen sisällä me kulutamme ”Fifty shadesia” tai nettipornoa. Astu ulos. Älä jää sisälle.

Spinoza ja elämä osa 7: Hyvän ja pahan tuolla puolen 2

bodycando

Ymmärtääksemme paremmin, mitä eettisyys merkitsee Spinozalle on meidän kohdistettava katseemme ruumiillisuuteen ja tietoon siitä. Tässä kohdassa on nykyaikaistettava Spinozan terminologiaa ja sovellettava hänen ajatuksia nykyiseen tietämykseen aivoista ja kehosta. Eli tässä kohdassa Spinoza-skolaari kirjoittaa paksulla punaisella tussilla marginaaliin ”väärin”. Se ei kuitenkaan estä minua etenemästä.

Spinozan ruumiillisuuden käsitettä on kehittänyt eteenpäin ennen kaikkea Gilles Deleuze. Seuraan taas kerran hänen luentaansa hyvn vapaamuotoisesti. Tarkoituksena ei ole toistaa hänen luentaansa sellaisenaan, vaan viedä sitä omaan suuntaani pitäen häntä inspiraationa.

Ruumis vs. henki

Modernit Spinoza-tulkinnat ovat keskittyneet harmittavan usein hänen psykologiaansa ja antiinsa ns. mielenfilosofiaan. Mielenfilosofian keskeisiä kysymyksiä on, mihin ruumis loppuu ja mistä tietoisuus alkaa? Mikä on mielen suhde ruumiiseen?

Olemme jo nähneet, että Spinozan vastaus on mielen ja ruumiin erottamattomuus. Toista ei voi olla ilman toista ja ilmiö toisessa saa aikaan välittömästi ilmiön toisessa. Erityisesti aivojen toiminnan avautuminen on vahvistanut tätä näkemystä. Jokaiselle mentaaliselle ilmiölle on sitä vastaava ilmiö aivoissa. Spinozan aikana tämä keskustelu oli huomattavasti ongelmallisempi, koska hengen ylivoima ruumiista katsottiin pyörtämättömäksi totuudeksi (niin kirkon kuin tieteenkin edustajien toimesta). Vaikka me elämme huomattavasti vapaammassa ilmapiirissä, niin katson tämän dualismin elävän piilevänä meidän kulttuurissa. Ehkä jopa voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin.

Hengen ja ruumiin välinen ero näyttää kiehtovan monia meistä. Ajatus, että olemme ruumiin suojaamia henkisiä olentoja elää varsin voimakkaana vaikka emme olisi edes ”hengellisiä”. Ehkä keskeisin kiehtovuus dualismissa on vapaan tahdon ajatus. Jos henki ja ruumis ovat erillisiä, niin vapaa tahto ja valinnan vapaus tulevat helpommiksi ymmärtää. Jos taas olemme fysiikan lainalaisuuksista riippuvaisia kaikilla elämän osa-alueilla, niin miten selittää vapaus? Ja jos emme ole vapaita valitsemaan tekojamme, niin miten meidän toimintamme voitaisiin tuomita? Tapan toisen ihmisen tai teen veropetoksen ja voin vedota seuranneeni ainoastaan fysiikan lakeja. Toisin en olisi voinut tehdä.

Mutta näin yksinkertainen Spinozan dualismia  vastaan asettama parallelismi ei ole. Vaikka kaikki maailmassa tapahtuu luonnonlakien mukaisesti, niin muodostamalla selkeitä ja kirkkaita ideoita maailmasta, me olemme enemmän oman olemassaolomme oma syy (causa sui). Emme ole ympäröivän maailman vietävissä, kun ymmärrämme meihin vaikuttavat vaikutuset ja niiden herättämät tunteet paremmin. Me olemme fysiikan lakien alaisia tahdomme sitä tai emme. Emme tässä mielessä ole vapaita niiden vaikutuksesta. Mutta murhan tai veropetoksen selitykseksi niistä ei ole, koska niiden vaikuttaessa olisi voinut murha ja veropetos olla tapahtumattakin.

Spinozalle henki ja ruumis ovat tasa-arvoisia keskenään. Toista ei voi nostaa toisen yläpuolelle. Ne ovat kuin kolikon kaksi eri puolta, mutta muodostavat yhdessä saman kolikon.

Ruumis ei voi määrätä tajuntaa ajatteluun eikä tajunta ruumista tai kappaletta liikkeeseen, eikä lepoon eikä mihinkään muuhunkaan (jos sellaista on). E3, prop. II

Hengen ylivoimaa ruumiin yli saarnaavat ”hengellistäjät” eivät tunne mihin ruumiimme kykenee. Heillä ei ole tarpeeksi selkeää ja kirkasta kuvaa ruumiistamme. Eikä heillä ole myös tarpeeksi selkeää ja kirkasta kuvaa siitä, mitä ajattelu on. Heidän hengellisyys on ainoastaan sekava ja epätarkka kuva ihmisestä ja maailmasta.

Kun tiedon puute täytetään uskomuksilla ja dogmeilla, päädytään moraalin piiriin. Kaikki se, mikä jää vaille selitystä jätetään auktoriteetin ratkaistavaksi (olkoot hän Jumala, pappi tai diktaattori). Moralisti ei voi sietää tiedon laajentamista, vaan hän pyrkii supistamaan tiedon alan mahdollisimman suppealle alalle. Millimetriporaaminen on sallittua, mutta kunhan pysytään ”sovitun rajan” sisäpuolella.

Spinozan peräänkuuluttama etiikka (moraalin vastakohtana) taas haluaa lisätä ihmisen toimintakykyä. Moraalin ”hyvä” ja ”paha” vaihtuvat etiikan hyväksi ja huonoksi. Asiat lisäävät tai vähentävät meidän toimintakykyä (tai ovat meihin mitenkään vaikuttamatta, kuten musiikki kuurolle). Etiikka kohottaa tuomion sijaan olemassaolon tapoja, tyyppejä ja tyylejä.

Meille on hyväksi järjestää kohtaamisia sellaisten asioiden ja henkilöiden kanssa, jotka lisäävät toimintakykyämme. Tätä varten me tarvitsemme mahdollisimman luotettavaa ja selkeää tietoa siitä, mikä on meille hyväksi. Tällaisen tiedon puute vie meidät taas kohti olosuhteiden armoilla olemista. Ajelehdimme toimintakyvyllemme haitallisiin kohtaamisiin. Omaamme sekavia ja hämäriä uskomuksia maailmasta, jotka ajavat meitä entistä syvemmälle kurjuuteen. Noidankehä on valmis.

Etiikka pyrkii olemaan teos, joka antaa ihmiselle edellytykset parantaa itsensä tästä kierteestä muodostamalla selkeitä ja kirkkaita ideoita eli tarkkaa tietoa maailmasta. Se ei anna meille sääntöjä tai käskyjä, joita noudattamalla me voisimme pelastaa itsemme. Spinoza ei aseta uutta lakia noudatettavaksi. Ihminen noudattaessaan tällaista kaanonia ei olisi aktiivinen toimija, vaan passiivinen vastaanottaja ja täten hän loittonisi oman itsensä syynä olemisesta.

Lukuisat kriitikot ovat osoittaneensa kritiikkinsä siihen, että Spinoza ei kerro selkeästi, mitä on se korkein tieto, joka meidät vapauttaa affekteistamme. Mutta tämän kritiikkinsä nostaessaan, he pyytävät Spinozan asettamaan meille lain ja säännöstön. Ja tätä hän ei voi meille asettaa pyörtämättä itseään. Spinozalle jää ainoastaan jäljelle osoittaa meille suunta mihin kulkea. Meidän on itse raivattava oma polkumme.

Spinoza ja elämä osa 6: Hyvän ja pahan tuolla puolen 1

epaskarppi

Ennen kuin etenemme, on paikallaan lyhyt kertaus. Olemme seuranneet Spinozan ajattelua seuraavaa polkua pitkin: merkityksistä tyhjä ja mykkä kosmos – conatus olioiden pyrkimyksenä säilyttää olemassaolo – tunteet aktioina ja passioina – hengellisyyden harha – tunne-elämämme perusta. Näiden jälkeen etenen käsittelemään Spinozan filosofian vaikeinta ja ”katujärjelle” vierainta osaa: kysymystä hyvästä ja pahasta. Itse asiassa käsittelin jo tätä aihetta pintapuolisesti kuvatessani sitä materialismia ja ateismia, jonka Spinoza minulle on avannut. Mutta nyt voimme palata sen äärelle huomattavasti valmistautuneempina.

Elämäni sisäisessä kamppailussa hanskat riisutaan aina, kun kyseeseen tulevat arvot ja hyveet. Niiden kohdalla olen itselleni (ja valitettavan usein myös muille) ehdoton ja säälimätön. Saman asenteen voin aistia lukiessani Etiikkaa. Spinoza on paikoitellen jopa ilkikurinen kirjoittaessaan ihmisen ymmärtämättömyydestä, josta arvoista hänen kohdallaan on kyse.

Ne henkilöt, joita kansa palvoo ja pitää luonnon ja jumalien tulkkeina, näkevätkin tämän vuoksi usein kerettiläisyyttä ja jumalattomuutta siinä, että kysytään ihmeiden todellisia syitä ja pyritään ymmärtämään luonnonolioita oppineen ihmisen tavoin sen sijaan, että niitä typerästi ihmeteltäisiin. Mainitut henkilöt näet ovat selvillä siitä, että tietämättömyyden hävitessä katoaa myös tyhmä ällistely, toisin sanoen ainoa keino, minkä varaan he ovat rakentaneet arvovaltansa ja mihin he voivat vedota. (E1, liite)

Erityisesti Suomessa käytävä arvokeskustelu on lähempänä typerää ällistelyä kuin oppineiden ihmisten ymmärrystä. Toisin kuin halutaan uskotella, arvokeskustelu edellyttää oppineisuutta ja perehtyneisyyttä. Naiivi käsitys arvoista ja hyveistä johtaa väistämättä suurempaan kärsimykseen ja tuhoisiin seurauksiin. Palaan tähän tuonnempana.

Moraaliton hyvä

Kuten olemme jo todenneet, niin Spinoza määrittelee ilon ihmisen siirtymiseksi vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen (E3, prop.XI, huom. ja E3, affekt. määr. II). Suru taas on siirtymistä suuremmasta vähäisempään täydellisyyteen. Meidän on pysähdyttävä hetkeksi sen äärelle, mitä Spinoza tarkoittaa ”täydellisyydellä”.

Kuten olemme jo aikaisemmin todenneet, niin Spinoza ei katso asioiden ja tekojen sinänsä olevan hyviä tai pahoja. Asioiden ja tekojen arvo muodostuu aina siitä kontekstista mihin ne kulloinkin asettuvat. Havainnollistaakseen ”täydellisen” käsitettään Spinoza ottaa esimerkiksi talon rakentamisen (E4, esip.). Pyrin tässä olemaan vielä yksinkertaisempi ja otan esimerkin geometriasta. Voimme määrittää ympyrän täydelliseksi, kun se muodostetaan äärettömästä määrästä pisteitä, joista jokainen sijaitsee yhtä etäällä keskipisteestä. Meillä voi olla kaksi erikokoista ympyrää, jotka kummatkin ovat ympyröinä yhtä täydellisiä. Toinen on pinta-alaltaan kookkaampi kuin toinen.

Tämä on triviaalia, mutta toivottavasti piirtää selkeän kuvan kahden eri täydellisyyden välisestä erosta. Ja niin kauan kuin pysytään tällä tasolla ”täydellisyyden” käsiteen ymmärtäminen ei tuota meille suuria vaikeuksia. Ongelmat alkavat kasaantumaan, kun siirrymme monimutkaisempiin ilmiöihin.

Mutta sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat muodostaa universaaleja ideoita ja keksivät talojen, rakennusten, tornien jne. malleja sekä pitää yksiä malleja parempina kuin toisia, kävi niin, että itse kukin kutsui ’täydelliseksi’ sitä, joka näytti vastaavan hänen tämänkaltaisesta oliosta muodostamaansa universaalia ideaa, ’epätäydelliseksi’ taas sitä, mikä näytti vähemmän vastaavan hänen mieltämäänsä mallia, silloinkin kun sen tekijän mielestä olisi ollut täysin loppuunsaatettu. (E4, esip.)

Spinozalle ”täydellinen” on tosiasia eikä mikään mielipide tai neuvottelukysymys. Se on niin kuin se on. Tämä näyttää olevan erityisen tärkeää Spinozalle luonnosta puhuttaessa – ja miksei olisi, koska Spinozalle luonto on Jumala ja sellaisenaan täydellinen.

Näemme siis, että ihmisillä on tapana kutsua luonnonolioita täydellisiksi tai epätäydellisiksi pikemmin ennakkoluulojen kuin todellisen tiedon pohjalta. (ibid.)

Luontoon ei sisälly mitään päämääriä mihin se suuntautuisi, vaan se on omassa täydellisyydessään ja pyrkii säilyttämään tämän olemassaolon. Päämäärät ovat ihmisen muodostamia tapoja käsitellä luonnonilmiötä. Mitään tekemistä näillä ei ole luonnonilmiöillä sinänsä.

Kuten geometristen ympyröiden kohdalla voimme kuitenkin sanoa toisen omaavan enemmän pinta-alaa kuin toisen, niin samalla tavalla voimme katsoa toisen luonnonilmiön omaavan enemmän reaalisuutta sen mukaan kuinka se pitää yllään olemassaoloaan. Geometristen ympyröiden ja luonnonolioiden sijaan Spinoza keskittyy ihmiseen ja hänen olemassaolonsa ongelmien ratkaisemiseen. Ihmisen olemassaolo saa reaalisuutta, mitä enemmän hänen ruumiiseensa voidaan vaikuttaa monin tavoin (E4, prop. XXXVIII). Nämä moninaiset vaikutukset lisäävät ruumiin toimintakykyä ja se on täten ihmiselle hyväksi.

PKN-Kovasikakuva

Luonnonolioiden täydellisyyden suhteellisuus tähtää ennen kaikkea samanveroisuuteen olioiden keskinäisessä vertailussa. Viikonloppuna maamme Euroviisu-ehdokkaaksi valittiin Pertti Kurikan Nimipäivät. Päämääriä luonnonolioihin luetteleva voisi kutsua bändin jäseniä ”kehitysvammaisiksi” tai miksi nyt heitä kulloinkin kutsutaan. Spinozalaisittain katsottuna tämä puhe on täysin turhaa ja toisarvoista. Heidän bändinsä ja soittamansa musiikki on bändin jäsenten toimintakykyä lisäävää – eli heille hyväksi. He ovat sen myötä siirtyneet vähäisemmästä täydellisyydestä suurempaan täydellisyyteen. Pertti Kurikan Nimipäivän jäsenistä on tullut samalla veroja maksavia työntekijöitä eikä pelkästään veroja kuluttavia menoeriä yhteiskunnalle. Näin heidän bänditoimintansa voidaan katsoa lisäävän meidän yhteiskuntamme toimintakykyä. Puhumattakaan heidän esiintymisestä ja musiikista, joka vaikuttaa meihin meidän kokemusmaailmaamme rikastuttavasti. Mitään ”kehitystä”, joka olisi heissä ”vammautunut” ei ole. Luonto on heidät luonut sellaisiksi kuin he ovat ja sellaisinaan he ovat täydellisiä, koska luonnossa ei ole mitään päämääriä mihin se pyrkisi.

Hyvää on se, mikä lisää ihmisen toimintakykyä. Mutta miten on pahan laita? Spinozan vastaus on yksinkertaisuudessaan typerryttävä: ”Pahaa ei ole”. Mitään moraalista pahaa ei ole, jonka pohjalta voitaisiin tuomita asioita pahoiksi. Paha on käsitteellinen sekaannus eli epäadekvaattia tietoa (E4, prop. LXIV). Tämä on erittäin huono uutinen moralisteille, jotka joutuvatkin oikeuttamaan näkemyksensä Jumalan tahdolla, toisin sanoen tietämättömyyden turvapaikalla (E1, liite).

Spinozan etiikka on tämänpuoleisuuden (immanentin) läpitunkemaa. Se ei ole moraalioppia, jonka oikeutus nojaa tuonpuoleisuuteen (transsendentaaliin). Kun Spinoza puhuu ”hyvästä”, niin sitä ei voida palauttaa moraalin hyvään. Maailmassa ei ole mitään hyviä tai pahoja asioita sinänsä, vaan asioiden arvo riippuu siitä suhteesta, johon se asettuu muiden asioiden kanssa. Tai spinozalaisittain ilmaistuna: minkälaisia affekteja se meissä saa aikaiseksi.

Spinozan moraaliton hyvä voidaan helposti nähdä oikeutuksena egoismille ja hedonismille. Sellaisena hänen oppinsa on täytynyt näyttyätyä Spinozan aikalaisille. Nykyaikana esimerkiksi libertaristien lempi”filosofi” Ayn Rand viittaa usein Spinozaan. Pseudofilosofiaa kirjoittaneiden poliittisten propagandistien viittaukset eivät tee oikeutta Spinozalle. Libertaristien ajama etuoikeutettujen yhteiskunta ei olisi koskaan läpäissyt Spinozan näkemystä oikeudenmukaisuudesta.

Olen toivottavasti voinut valaista hieman sitä, mitä Spinoza tarkoittaa ”hyvällä” ja mitä hän tarkoittaa sanoessaan, että pahaa ei ole olemassa. Palaan eettisiin kysymyksiin tämän postauksen jatko-osassa.