Spinoza ja elämä osa 8: ideoista

ateenankoulu

Helsingin Sanomissa ilmestyi viime viikolla Jani Kaaron viimeinen kolumni lehden Tiede -sivuilla. Oikeutetusti Kaaro otti aiheekseen meidän uskomuksemme ja horjumattoman uskomme niihin. Uskomuksemme ovat helppo työkalu tulla toimeen monimutkaisen todellisuuden kanssa. Niiden avulla yksinkertaistamme maailmaamme ja siten vaikutelma sen hallinnasta valtaa mielemme. Valitettavati maailma ei suuremmin seuraa meidän uskomuksiamme. Päinvastoin. Meidän tulisi muodostaa mahdollisimman tarkkaa tietoa siitä, miten maailma on.

Rokotuskriittinen liike on hyvä esimerkki siitä, kuinka uskomusten voima lähtee viemään meitä ja kuljettajasta tulee matkustaja. Tieteellinen tieto rokotusten tehosta estää vakavia sairauksia toimii uskomuksen sisällä rokotuksista kieltäytymisen voimistajana. Mikään järjellinen perustelu ei kelpaa. Parhaimmillaan tällaiset uskomukset voivat olla sisäisesti koherentteja, mutta valitettavasti sisäinen eheys ei takaa sitä, että uskomuksen suhde maailmaan olisi yhtä vahva.

Tässä uskomusten järjettömyydessä ilmenee hyvin Spinozan käsitys ideoista. Ne jakautuvat hänellä kahteen ryhmään: adekvaatteihin ja epäadekvaatteihin. Olemmekin jo aikaisemmin puhuneet adekvaateista ja epäadekvaateista syistä. Nyt kohdistamme katseemme Spinozan teoriaan ideoista ja siitä tiedosta, jota voimme saavuttaa niiden kautta.

Ideoiden syntyminen ajatteluna

Spinoza määrittelee idean seuraavasti:

Idealla ymmärrän tajunnassa olevaa käsitettä, jonka tajunta muodostaa, koska se on ajateleva olio. (E2, määr. III)

Idea ei ole passiivisesti vastaanotettava ulkomaailman vaikutus, vaan luovan toiminnan seurausta. Tämä määritelmän selvennys on jäänyt monelta Spinoza-kommentaarilta liian vähäiselle huomiolle.

Samoin me olemme ideoita. Spinozan metafysiikan mukaisesti Jumala muodostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, joista ulottuvaisuus ja ajattelu ovat meille ilmeneviä. Paralleelismin mukaisesti jokainen ulottuvaisuuden modus omaa vastaavan moduksen ajattelun. Täten meidän ruumistamme vastaa idea, joka me olemme samoin kuin olemme ruumiimme. Meidän tulee erottaa toisistaan tämä idea, joka me olemme, niistä ideoista joita meillä on.

Muistamme, että Spinoza kutsui adekvaatiksi syyksi sitä, jonka vaikutus voidaan havaita sen itsensä kautta. Ja toisaalla meillä on epäadekvaatti syy, jonka vaikutusta ei voida ymmärtää sen itsensä kautta. (E3, määr. I) Sama pätee ideoihin. Adekvaatti idea voidaan ymmärtää todeksi sen itsensä kautta. Epäadekvaatin idean totuus voidaan ymmärtää ainoastaan toisten ideoiden vaikutusten kautta. Täten käy ilmi, että havaintojemme kautta meillä voi olla ainoastaan epäadekvaatteja ideoita. Koska havaintomme ovat meille ulkoisen maailman vaikutusta meissä.

Epäadekvaatit ideat representoivat sitä, mitä meidän ruumiillemme tapahtuu. Näen pöydälläni punaisen omenan. Tuo punaisen värin kokemus on ainoastaan valon aallon pituuden vaikutusta silmässäni. Itse punaista väriä ei ole olemassa muualla. Jos silmäni olisi muodostunut toisin, niin aistisin tuon valon aallon pituuden vaikutuksen toisin (kuten tapahtuu värisokeuden tapauksessa).

Meillä ei voi olla ulkopuolellamme olevien yksittäisolioiden kestosta muuta kuin sangen epäadekvaattia tietoa. (E2, prop. XXXI)

Meidän ruumiimme ja mielemme ovat ulkopuolisen maailman vaikutusten kohdalla passiivinen vastaanottaja ja niistä syntyneet ideat ovat täten aina epäadekvaatteja. Tällaiset ideat eivät selity meidän kykymme kautta, vaan viittaavat tiettyyn ulkopuoliseen tilaan. Samoin nämä ideat ketjuuntuvat mielessämme. Näin syntyy mielikuvitus ja muisti. Nykyisen tietämyksen mukaisesti ymmärrämme, että muistin ja mielikuvituksen välinen ero ei ole niin selvä kuin aikaisemmin luultiin. Mielemme muistaa asioita hyvin luovasti.

Samoin havaintommekaan ei aina ole niin luotettava. Silmän hermovaurion – glaukooman – kohdalla aivot voivat ”paikata” silmän sokeaksi jättämiä alueita. Autoilija on näkevinään näkökentän reunalla olevan jalkakäytävän tyhjänä vaikka se olisi täynnä koululaisia. Uskomme ulkomaailman antamiin vaikutuksiin lepää siis hyvin hataralla pohjalla. Me upotamme maailmaan merkityksiä ja suoranaisia havaintoja, joita siellä ei todellisuudessa ole.

Adekvaatit ideat taas ovat laadullisesti toisenlaisia. Ne kertovat meille miten oliot ja ilmiöt todella ovat. Ne selittävät meille asioiden olemuksen. Mutta miten saada adekvaatteja ideoita, jos kaikki havaintojemme kautta saadut ideat ovat epäadekvaatteja? Spinozan rationalisuus nousee tässä kohden esille. Hänen kuuluisa tiedon (tai paremminkin ymmärryksen) kolmijako kokemukselliseen, käsittelliiseen ja intuitiiviseen tietoon tähtäsi ennen kaikkea adekvaattien ideoiden muodostamiseen. Meidän ei tässä kohdassa kannata mennä pidemmälle Spinozan oppiin tiedon lajeista. Keskeisintä on ymmärtää, että adekvaatit ideat eivät synny kokemuksen pohjalta.

Jokainen idea meissä synnyttää tunteita. Kun olemme idean adekvaatti syy, niin siitä syntyvät tunteet ovat aktioita ja meidän toiminnallemme hyväksi. Epäadekvaattien ideoiden seurauksena meissä syntyy passioita, jotka rajoittavat toimintaani. Eli Spinozan tietoteorian taustalla vaikuttaa sama eetos, johon hänen koko filosofiansa tähtää – ihmisen toimitakyvyn lisäämiseksi.

Intuitiivinen tieto, joka on samalla adekvaattia ideaa, ei voida määritellä etukäteen tarkasti. Me elämme dymaanisessa maailmassa ja meidän paikkamme siinä on jatkuvan muutoksen tilassa. Ainoa kiintotähti, jonka Spinoza antaa meille on aktiivinen ilon tunne, joka lisää meidän toimintakykyä. Tätä monimutkaisuutta yksinkertaistavat uskomuksemme voivat olla meille käteviä instrumentteja tulla toimeen todellisuuden kanssa. Mutta liiallinen usko niihin asettavat meidät auttamattomasti passioiden alaisuudeksi ja täten uskomuksemme ei voi olla adekvaattia ideaa.

Rokotuskriittinen liike on banaali esimerkki uskomusten vaikutuksista meissä. Samalla se on esimerkki siitä, kuinka uskomuksemme voivat kääntää meidät jopa omaa terveyttämme vastaan. Meidän uskomuksemme eivät ole maailma. Ne eivät kykene määräämään maailmaa uskomuksia vastaaviksi. Meidän tulee korjata uskomuksiamme vastaamaan maailmaa. Spinozan dynaamisessa maailmassa tämä prosessi ei koskaan lopu eikä kykene saavuttamaan lopullista muotoaan. Tämän unohtaminen taas johtaa väistämättä toimintakykyämme rajoittavaan lopputulokseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s