Bloggaamishalun paluu

Menetin päiväksi bloggaamishaluni. Kuukkeli-gaalan jälkimainingit ovat näyttäneet menneen paikoitellen ala-arvoiseksi suunsoittamiseksi ja kateelliseksi lässyttämiseksi. Muutama mitättömyys on myös sylkenyt SchizoBlogiinkin päin. Tällaisiin provokaatioihin en yleensä reagoi sen suuremmin. Tälläkin kertaa näytän näin tekstuaalisesti keskisormeani ja vilautan takavalojani, kun kiihdytän kohti auringonlaskua tällä informaation baanalla.

Itse olisin mielelläni nähnyt enemmän keskustelua blogien olemuksesta ja ilmiön tilasta Suomessa. Muutama luku voisi antaa jengille vähän muuta ajattelemisen aihetta. Puolassa on arvioitu olevan 100 000 blogia ja sananvapauden rajoittamisesta tunnetussa Iranissa on asukaslukuun nähden enemmän blogeja kuin Suomessa.

Nämä luvut eivät varmasti kerro siitä, että meillä suomalaisilla olisi vähemmän sanottavaa/kirjoitettavaa kuin muilla. Se, että meillä tuntuu olevan korkeampi kynnys julkaista itseämme julkisesti, selittyy varmasti osittain sillä että päänaukominen ja näsäviisastelulla vittuilu tuntuvat asuvan hyvin syvällä joidenkin kanssa-asukkaidemme identiteetissä. Tämän pohjasakan pintaan nousemista ei vähennä bloggaamisen mahdollistama anonymiteetti.

Näin Vapun kunniaksi sanon näille pohjamudille ”Haistakaa Vittu!” seuravilla Spinozan affektien määritelmillä ja selityksellä (Etiikka affk.määr. XL & XLI + selitys):

Uskaliaisuus on halua, joka saa jonkun ryhtymään sellaisiin vaarallisiin asioihin, joihin muut hänen kaltaisensa eivät rohkene ruveta.

Pelkuruus on sitä, että jonkun halua estää sellaisen vaaran pelko, mihin hänen kaltaisensa uskaltavat antautua.

Selitys

Pelkuruus ei siis ole muuta kuin jonkin sellaisen pahan pelkoa, mitä useimmiten ei ole tapana pelätä; siksi en lue sitä halusta syntyvien affektien joukkoon. Tahdoin kuitenkin selittää sen tässä yhteydessä, koska pelkuruus on todellakin uskaliaisuuden vastakohta, sikäli kuin pidämme silmämääränä halua.

Mahtavaa! Hienoa! Ja …

Nyt Tiikeri on asennettu ja taas minut valtaa se sisäinen nörtti, joka haluaisi testailla ja konffata koko yön läpi. Mutta ei voi. Huomenna pitää mennä ansaitsemaan elantoa.

Ainoa pettymys on Safarin RSS reader. Se ei ole mielestäni kovinkaan onnistunut ratkaisu, mutta mieleni voi vielä muuttua, kun pääsen syventymään siihen hieman tarkemmin.

Koska Vappuna sataa ja muutenkin koko homma ei enää jaksa kiinnosta (ihan totta!), niin meikäläinen aikoo käyttää koko Vapun Tiikeriin tutustumiseen ja hirveään UNIX-nörtteilyyn … paitsi, jos minut taas joku saa vieteltyä pahoille teille.

Jälkipyykki

Kuten viimekin vuonna on taas Kuukkeli-gaalan jälkeinen jälkipyykki täydessä käynnissä blogosfäärissä. Hyvä niin. Mutta itse raatiin osallistuneena voin nyt näille muutamille kriitikoille mainita muutaman sanansen.

Se, että raatilaisia oli ehdokkaiden joukossa ei ole mikään ihme. Raati muodostettiin ennen ehdokkaiden julkistamista. Samoin Suomessa blogosfääri on vielä harmittavan pieni, joten on miltein vääjäämätöntä että tiettyä ”sisäsiittoisuutta” syntyy. Vaikka siis pieni piiri pyöri, niin raatilainen jääväsi itsensä päätöksentekoprosessista, jos oli jossakin kategoriassa ehdolla. Jos ette tätä usko, niin miten selitätte sen etten tehnyt Kuuluttajia?

Raadin työ oli paikoitellen kovaakin käden vääntöä ja sapeleiden kalistelua. Itse asiassa yhdenkään kategorian voittaja ei löytynyt ilman syvempää keskustelua ja neuvottelua. Keskustelujen keskeisin aihe oli blogit, bloggaaminen ja niiden olemus. Mikä blogi ehdokkaista (tai niiden ulkopuolelta) edusti vuonna 2004 parhaiten näitä olemuksia raadin mielestä?

Kultainen kuukkeli ei ole ainakaan minun mielestäni mikään kilpailu, vaan sen tarkoituksena on osoittaa kunniaa tietyille henkilöille, jotka ovat toteuttaneet bloggaamisen olemusta omissa blogeissaan. Keskeisintä on tietoisuuden levittäminen bloggaamisesta.

Se siis siitä. Takaisin arkeen ja siementämään.

Pari ilmoitusluontoista asiaa:

Hei Kasan jengi!! Se sähköpostiosoite ei toimi. En voi vastata teille.

BlogiSanomille tiedoksi, että olen blogistani samaa mieltä kuin äidistänikin – rakas ja maailman paras.

Ei muuta ja nyt minä lähden hakemaan toimistolle postitettua Tiikeriä. Läl läl lää …

Se vanha outo tunne

Aina silloin tälloin elämä yrittää vakuuttaa kaikilla mahdollisilla tantereillaan minut siitä, että ihmisen keskeisimmät ominaisuudet ovat typeryys ja häikäilemätön oman edun tavoittelu. Näinä hetkinä tunnen sisälläni näyttäväni alla olevan kuvan henkilöltä.

Ja jokaisella kerralla tuo tunne kykenee yllättämään minut. Koska se tuntuu niin todelta. Se maistuu mullalta.