Bitch please!

biitch

Jätetään Spinoza vähäksi aikaa taustalle ja keskitytään perversioihimme. Ei tarvitse pelätä. En aio tässä avautua omista omalaatuisuuksistani, koska ei niissä niin hirveästi ole omaa tai laatua. Haluaisin ennemmin avautua siitä kaikesta, mitä “Fifty Shades of Grey” -ilmiö on herättänyt minussa. Tunnustan tässä heti aluksi, että en ole nähnyt kyseistä elokuvaa ja kirjaa jaksoin lukea parikymmentä sivua, kunnes se oli heitettävä seinään. Se ei ole edes kioskikirjallisuudeksi kovinkaan kummoista.

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen ja otsikkoon alla olevasta kuvasta.

10919261_932333713463744_1851596464_n

Se summaa hyvin kaiken sen, mitä ilmiöstä ajattelen. Mutta ohittaa ilmiö täysin merkityksettömänä olisi typerää. Olen omasta sammakkoperspektiivistäni kulttuuriamme tarkkaileva olio. En siis voi tätäkään ilmiötä jättää huomioimatta.

Minkä takia Fifty Shades of Grey -kirjasta tuli niin suuri menestys? – Vastaus ei löydy todellakaan kirjan kirjallisesta annista. Ei myöskään aiheen kontroversiaalisuudesta. Meillä on ollut Markiisi de Saden teokset luettavanamme jo 1700-luvun loppupuolelta saakka. Fifty Shades of Grey saa kiittää suosiostaan Amazonin Kindle -lukulaitetta. Sen mustanharmaa (pun intended) ulkokuori takaa suojan suurkaupunkien joukkoliikennevälineissä vastapäisiltä katseilta. Kukaan ei näe, mitä luet. On aivan toista pidellä perverssiä S/M -seksiä sisältävää kioskikirjapokkaria naaman edessä kuin “anonyymiä” Kindleä.

“Fifty Shades” on pikkutuhmaa ja -pervoa viihdettä naisille. Ja sinänsä siinä ei ole mitään pahaa. Pois se minusta, että tuota tuomitsisin. Miehillä (ja aika monella naisellakin) on nettipornon loppumaton lähde kaikkine ulottuvuuksineen. Laittakaapa hakusanaksi “brazilian midget porn” ja sieltä sellaista löytyy. Jokaiselle ihan kaikkea. Se miten se eroaa argentinalaisesta, niin en osaa sanoa. Ottakaa itse selvää. Mutta “Fifty Shades” luotiin alusta asti naisille. Sen suureksi onneksi Kindle oli levinnyt tarpeeksi laajalle kuluttajakunnalle ja sisäsiisti pervohitti oli luotu. Mitenkään muuten se ei eroa jo kymmeniä vuosia keskuudessamme olleesta kioskikirjallisuuspornosta.

Nettiporno ja “Fifty shades” ovat saman ilmiön eri ilmentymiä. Kummatkin ovat turvallisia ja kliinisiä keinoja kurkistaa verhon raosta siihen ihmeelliseen maailmaan, joka meitä kaikkia jollain asteella kiehtoo ja kiinnostaa. Ja samalla kummatkin ovat halpamaista voyeurismia, jossa verhon suojasta halutaan seurata jotain tuhmaa, mutta ei uskalleta ottaa osaa. Tässä pelossa kiteytyy houmattavan paljon ajastamme. Aikakautemme hengen – kyllä nyt otan esille vanhan kunnon zeitgeistin – malli on uhmaikä.

On niin helppoa sanoa olevansa jotain kuin olla itse asiassa sitä mistä yrittää puhua:

pliiis

 

En haikaile menneiden perään. Menneisyys on selän takana ja on suunnistettava minne nokka osoittaa. Mutta se ei tarkoita, että nielisin kaiken sen paskan, jonka aikakautemme minulle yrittää syöttää gourmet-keittiön antimina. Jokaisella aikakaudella on ollut omat sontansa. Valitettavasti meidän aikakautemme antaa ihmisen maun ilmentyä sellaisenaan ilman häpeää. On aivan eri istua ruuhkaisessa metrossa lukien Markiisi de Sadea kuin anonyyminä lukea Kindlea klikkailen. Samoin on aivan eri mennä levykauppaan ostamaan Kanye Westiä ja osoittaa levymyyjälle olevansa musiikimaultaan idiootti kuin kävellä kassalle The Rolling Stonesin levyn kanssa ja kävellä kaupasta ulos musiikkimaultaan hyväksyttynä… iTunes ja Spotifyn “private sessio” pelastavat tältä häpeältä.

Ja kyllä, liioittelen. Samalla olen enemmän kuin erittäin oikeassa. Olette kanssani eri mieltä? – Olette väärässä ja tiedätte sen.

That’s the territory. You buy the land, you get the Indians.
– David Lee Roth

Eli kaikella on omat varjonsa. Tervehdin suurella ilolla, että seksuaalisuutemme varjoiset ilmentyvät ovat meille helpomin tavoitettavissa kuin aikaisemmin. En kuitenkaan voi sitä sietää, että lukemalla kliinisen mautonta skeidaa tai kodin turvallisessa lämmössä selaamalla läppärin skriiniltä perversiot astuvat vain puolittain arjen harmauden sekaan. Meistä jokaisen tulisi kävellä pitkässä popliinitakissa kaulukset pystyssä ja hatun peittäessä mahdollisimman paljon kasvoistamme siitä portikongin epäillyttävästä ovesta sisään, jonka kaikki tienoon “kunnon ihmiset” tietävät johtavan siihen, josta nyt ei vaan puhuta.

Perversio on menettänyt perverttiytensä. On loppujen lopuksi aivan sama mitä me makuuhuoneiden tai tuon epäillyttävän oven takana teemme, mutta sen tulee antaa suoja siltä kielletyltä, jota vastaan me rikomme. Ja oven paksuudesta huolimatta, on oltava vaara jäädä rikkomuksesta kiinni. “Fifty Shades” ja nettiporno eivät vapauta meitä mistään, vaan tekevät meistä riippuvaisia. “Tekopervous” on orjuuden uusi muoto. Se nihiloi meiltä uskalluksen astua ulos arjen harmaasta piiristä. Tekopervous sementoi meidän jalkamme arjen harmauteen entistä lujemmin. Kaikkein huonoin orja on se, joka rakastuu omiin kahleisiinsa. Sementinharmaiden kahleiden 50 sävyä on sävytetty “tekopervouden” koko väriskaalalla

Pitäisikö meidän kaikkien alkaa haahuilemaan Kallion kujien pimeydessä popliinitakkien peittäessä korsettien koristamia kehojamme? Ehkä. En osaa sanoa, mutta huomattavasti mielenkiintoisempi Kalliosta tulisi kuin se, että seinien rajaamien pinta-alojen sisällä me kulutamme “Fifty shadesia” tai nettipornoa. Astu ulos. Älä jää sisälle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s