Luovuus

Hesarin mielenkiintoisimmaksi osaksi on viime aikoina noussut Sunnuntai-Hesarin välissä ilmestyvä ”Talous & Työ” -liite. Ajankuvaan kuuluu, että juuri tässä osassa puhutaan luovuudesta. D&AD:n johtokunnan jäsen Dick Powell luettelee aika kovaa kieltä Nokian johdosta ja heidän piittaamattomasta asenteesta luovuutta kohtaan. Ja tottahan se on, että Nokia on ollut jo pari vuotta täysin pihalla designin alueella (N-Gagen ensimmäinen versio oli yksi huonoimmista ja rumimmista tuotteista moneen vuoteen).

Mutta ei Nokia ainoa ole joka on ulkona skenestä juuri tällä hetkellä. Ennen kohtalokkaita UMTS-sekoilua Sonera puhui suureen ääneen siitä kuinka firmasta tulee kovan luokan sisällöntuottaja. Tämä näytti olevan vähän jokaisen eurooppalaisen ja amerikkalaisen operaattorin suunnitelma (vrt. AOL Amerikassa). Nyt operaattorit vetävät herneen nenään, kun Nokia on varustanut uuden Communicatorinsa WLAN/Wi-Fi -ominaisuudella. Eihän se käy päinsä, että kuluttaja käy kommunikaatiota, jonkun muun kuin operaattorin ehdoilla ja hinnoilla.

Kommunikaation välittämiseen käytettävä tekniikka halpenee. Samoin tulee käymään kommunikaation hinnalle. Jos operaattorit olisivat hoitaneet sen sisällöntuotannon oikein, niin heillä olisi aivan toisia ansaintakanavia. Kanavia joiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan tuota ”salaperäistä” luovuutta.

Hesarin jutussa Dick Powell summaa asian ydinongelman seuraavasti:

”Ei auta, että johto sanoo, että ollaan luovia, ja sitten mennään kuin lampaat jonossa”.

Aivan. Luovuus ei ole sitä, että sanotaan olevan luovia. Jotkut asiat eivät toteudu toteamalla ja käskemällä. Ehkä tämä on suomalaiselle yritysjohdolle vähän vaikea asia ymmärtää … edelleen.