Rakkaudeton

proust_painting

Yritän seuraavaksi luoda eräälle ajatuksellista läjälle lihaa ryhtiä luilla. Löytää jonkinlainen rakenne epämääräiselle tunteelle jostakin hyvin pimeästä ja synkästä. En pyytele mitään anteeksi, mutta lukijan tulee ymmärtää, että tällä kertaa voin olla paikoitellen entistäkin epäselvempi. Mutta siitäkin huolimatta minun tulee tehdä tämä sukellus tuntemattomaan.

Ajatellaan henkilöä, joka tuntee olevansa rakkaudeton. Hän ei ole koskaan tuntenut itseään rakastettavan ja olleensa edes rakastunut. Lukemattomia kertoja hän on voinut olla ihastunut, mutta jokainen näistä ohimenevistä huumista on jäänyt vaille vastakaikua. Ei ole merkityksellistä, että onko tämä meidän kuvittelema henkilö oikeasti ollut täysin vailla rakkautta elämässään. Tärkeintä on ymmärtää, että hänestä tuntuu siltä. Tätä tosiasiaa mikään ei voi hänen kokemuksessaan pyörtää.

Niinä hetkinä kun meidän Rakkaudeton on avautunut omasta tunteestaan, hän on kohdannut poikkeuksetta tunteen vähättelyä; jokainen meistä kokee samanlaisia tunteita ajoittain. Ja silti tunne-elämä tuntuu hänestä vieraalta. Hän ei vain kykene ymmärtämään toisia ihmisiä, kuten he odottavat heitä tunnettavan. Lopulta Rakkaudeton vaikenee tunteistaan. Hän saa entistä vähemmän vastakaikua tuntemuksilleen. Noidankehä on sulkeutunut hänen ympärilleen.

Kirjallisuuden historia tuntee suuria rakkauden asiantuntijoita, jotka voisivat hyvinkin olla tarinamme Rakkaudeton. Ensimmäisinä tulevat mieleeni Marcel Proust ja Søren Kierkegaard. Varsinkin Kierkegaardin Viettelijän päiväkirja (1843) on nerokas syväluotaus viettelijän sielunmaisemaan vaikka itse kirjoittajalla ei ollut juuri mitään kokemuksia naisista. Proust oli maaninen masturboija, mutta hänen tarkkanäköiset analyysit ihmissuhteiden merkeistä ovat päätä huimaavia.

Psykoanalyyttisen teorian mukaan osa suuresta taiteesta syntyy tukahdutetusta seksuaalisuudesta. Viettienergia, joka ei pääse purkautumaan seksuaalisessa kanssakäymisessä, etsii uusia reittejä ja löytää ne taiteessa. Näin tapahtuu siis ideaalisessa tapauksessa. Ja kaikkihan me tunnemme tarinoita ujosta ja sisäänpäin kääntyneestä runopojasta, joka löytää tien tytön sydämeen kaunokielisyyden kautta. Mutta hän ei ole tarinamme Rakkaudeton.

Meidän tarinamme henkilö ei löydä viettienergialleen ulospääsyä. Jos Proustin aikana olisi ollut yhtä paljon pornoa tarjolla kuin mitä meillä internetin aikakaudella on, niin me emme välttämättä olisi koskaan saaneet Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjaa. Rakkaudeton kykenee tyydyttämään visuaalisesti villeimmätkin seksuaalifantasiat (siitä pitävät huolen ne lukemattomat sivut, joilta hän löytää kaiken etsimänsä). Mutta tämä koneisto harvemmin tarjoaa viettienergialle kanavointimekanismia. Se ainoastaan lisää energian paisumista patoutuneessa tilanteessa.

Voimme aina teoreettisella tasolla puhua siitä kuinka halu perustuu puutteelle ja kohteen poissaololle. Jokainen meistä, joka on ollut rakastunut on tuntenut sen hetken, kun rakkaamme poissaolon aikana sydämemme pakahtuu. Ja hetkenä, jolloin hän astuu ovesta sisään samaan huoneeseen tunne tuntuu laantuvan. Samoin me tunnemme perhosten siipien iskuja vatsan sisällä ja oravien juoksevan selkärankaa pitkin rakastumisen alkumetreillä. Se kestää aikansa ja tunne tasoittuu ”arjeksi”.

Rakkaudeton on löytänyt ”sen toisen”. Hänen vuosien patoutuneet seksuaaliset mielihalut odottavat valloilleen pääsyä. Mutta voi sitä antikliimaksia, kun jokainen noista painekattilassa paisuneista haluista jäävät vaille täyttymystä. Vihamielisenä näyttäytyvä maailma näyttäytyy entistä vihamielisempänä. Vaatii suurta kokemusta toiselta, jotta hän kykenisi vastaamaan Rakkaudettoman odotuksiin tai muuttaa vuorovaikutuksen ennakkoehdot sille tasolle, josta löytää yhteinen maaperä.

Viettienergian sisäänpäin kääntymistä kutsutaan psykoanalyyttisessä teoriassa psykoosiksi. Teorian mukaan siinä sisäänpäin kääntynyt viettienergia ottaa haltuunsa minän ja harha-ajatusten ja -kokemusten muodostama maailma alkaa korvaamaan todellisuuskäsitystä. Teoriasta voidaan olla montaa mieltä, mutta olettakaamme, että Rakkaudettoman tapauksessa näin todellakin tapahtuu. Hän irtautuu todellisuudesta ja alkaa elämään ainakin osittain harhojen muodostamassa maailmassa. Me toiset voimme yrittää vakuutta hän olevan harhainen, mutta hänelle kaikki se maailma on todellisinta totta. Maailma on vihamielinen ja kaikkialla näyttäytyy salaliittoja juuri häntä vastaan. Hän on uhri! Ja tavallaan hän ei ole väärässä. Hän on uhri, mutta ei välttämättä siinä mielessä miten me määrittelemme uhrin. Tämä ei kuitenkaan poista hänen tunteen todentuntua.

Alamme ehkä hieman ymmärtämään Rakkaudettoman tilannetta. Ymmärtämisen ei tarvitse merkitä, että me hyväksyisimme hänen tilanteensa ja ajatuskulkunsa. Tärkeintä on ymmärtää älyllisesti ja emotionaalisesti hänet vallannut tilanne. Ja sanon tarkoituksella ”vallannut”. Kyseessä ei ole demonologinen sielun valtaaminen, mutta keskiajan kielellä se on voinut viitata samaan ilmiöön (ja moneen hyvin muuhun – mutta pysytään tällä kertaan Rakkaudettoman tapauksessa). Rakkaudeton on osaksi irtaantunut todellisuudesta ja mitä vähemmän hänellä on mekanismeja käsitellä tätä todellisuudesta irtaantuneen tason herättämiä tuntemuksia, sitä kiihtyvämällä vauhdilla hän alkaa irtaantumaan todellisuudesta.

dylann-roof-WEB-2

Kun ajattelen kirjallisudeen suuria rakkaudettomia, niin sanojen luoma mekanismi, on ollut heille keino ilmaista tuntemuksia. Näin he ovat voineet olla ainakin teoriassa osa yhteisöä. Ja rehellisyyden nimissä mainittava, että kyseessä on ollut yleensä rahvaiden perheiden kasvatteja (ainakin Proustin ja Kierkegaardin tapauksessa). Mutta siitäkin huolimatta heidän osallisuutensa on antanut heille keinon olla kääntymättä täysin sisäänpäin. Miten on meidän internetin aikakaudella? Kun ajatellaan esimerkiksi Anders Breivikin tai Dylann Roofin ”kirjallisia” anteja, niin ne eivät loista kovinkaan suurta viettienergian virtausta. Niistä aistii vahvan paranoidisen psykoosin aineksia. Ne eivät pura mitään muuta kuin reaaliteetista irronneen psyykeen monologia. Rakkaudettoman synkkää yksinpuhetta, jota ei ole suunnattu kenellekään.

En pyri olemaan mikään arkielämän Alice Miller, joka huutaa ensimmäisenä huoneeseen astuttuaan ”Society is to blame!”. Mutta kaduillamme kävelee monta rakkaudetonta, jotka ovat irtaantuneet todellisuudesta. En tiedä onko heidän lukumäärä kasvanut aikaisemmista ajoista, mutta heidän tekojensa seuraukset ovat kouriintuntuvia. Laajennetusta itsemurhasta puhutaan yleensä perhesurmien yhteydessä, mutta esimerkiksi koulusurmien kohdalla voitaisiin puhua samasta ilmiöstä. Kaikki rakkaudettomat eivät päädy joukkosurman tekijöiksi, mutta hyvin monen retoriikassa on aistittavissa samoja kaikuja – ollaan uhreja ja ympäröivä maailma näyttäytyy pelkkänä pahana.

Näitä asioita vasten ei ole niin ihmeellistä, että jotkut haluavat nostaa osaa kansakuntaa kohdanneen seksuaalisen syrjäytymisen. Mikään kansan ilotalo-instituutio ei ole vastaus. Mutta osa kansasta elää kroonistuvassa puutteessa – ja en puhu selkästä seksin puutteesta, vaan läheisyyden puutteesta. Maassamme oli vuoteen 1975 asti voimassa ns. ”vanhanpojan ja vanhanpiian laki”, joka asetti ylimääräisen veron yli 24-vuotiaille naimattomille ja lapsettomille kansalaisille. Tämä varmaan osittain hoiti luonnon puolesta homman, mutta tällaiseen verotukseen palaaminen olisi absurdia ja tyhmää.

En haikaile entisten aikojen perään. En myöskään pyri tuomitsemaan aikamme rakkaudettomia. Voin tuomita jotkin heidän teoistaan. Kuten pikkulapselle pitää osoittaa itse teon kiellettävyys, mutta itse lasta ei pidä tuomita. Ehkä tuossa juuri piilee meidän aikamme suuri tragedia. Osa meistä tuntee tulleensa tuomituiksi henkilöinä. He tuntevat itsensä tuomituiksi ja syrjäytetyiksi. Ei ihme, että he löytävät vastakauin arvomaailmamme ulkoreunoilta ääriaineksista. Kun tuntee olevansa tuomittu, on niin helppo tehdä tuomittuja asioita.

Miten voisinkaan auttaa Rakkaudetonta hautamaan oman itsensä ja rakentamaan uuden minän? Ilman katkeruutta. Ilman vihaa. Täynnä iloista destruktiota… Miten?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s