Spinoza ja elämä osa 2: Conatus

conatus

Nuorena opiskelijana filosofian historian johdantokurssin luennoitsija sivuutti Spinozan seuraavasti: ”Sitten on Spinoza, mutta sillä oli joku conatus, joten ei mennä siihen.” Olin samantien myyty. Piti saada tietää enemmän Spinozasta ja erityisesti tuosta conatuksesta.

Spinozan sanotaan filosofina sijoittuvan keskiaikaisen ja modernin maailman välimaastoon. Jostain kumman syystä varsinkin Suomessa Spinozan moderni puoli on tullut yliedustetuksi tulkinnoissa. Hänen materiaalisen ja henkisen maailman samanaikaisuus – eli paralleelismi – psykologiassa nostetaan Spinozan keskeisimmäksi anniksi meille. Spinozan ajattelun holistisuutta korostava puoli unohdetaan armotta.

Conatus on Spinozan filosofian keskeisimpiä rakenteita. Käsite juontaa juurensa antiikin stoalaisiin (appetionem), mutta Spinozan käsittelyssä se saa merkittävän uudelleen muotoilun. Conatus ei ole keskiaikaisen tradition jäänne Spinozan filosofiassa eikä se kuulu modernin aikakauden maailmankuvaan. Käsite on epäajanmukainen ja täysin ainutkertainen.

Pyrkimys säilyttää olemassaolo

Mitä on tämä conatus? Sen voidaan yksinkertaisesti sanoa olevan jokaisessa oliossa oleva pyrkimys säilyttää olemassaolo. Tämä pyrkimys on myös maailmankaikkeudella. Mutta kuten jo aikaisemmin tuli todettua, niin Spinozan maailmankaikkeus on merkitysistä tyhjä ja mykkä kokonaisuus. Se ei pidä sisällään mitään pyrkimystä johonkin suuntaan (sillä ei siis ole mitään intentionaalisuutta).

Myös ihmisen conatusta ei tule ymmärtää pyrkimykseksi tulla joksikin, vaan juuri pyrkimykseksi säilyttää se olemassaolo, joka meillä jo on. Maailmankaikkeus ei ole staattinen, vaan alati muuttuva ympäristö, jossa kaikki sen osat ovat. Joten se miten me olemme muuttuu jatkuvasti. Keskitymme kuitenkin tässä ihmiseen ja hänen elämäänsä.

Jokainen olio pyrkii säilymään olemisessaan, sikäli kuin siitä riippuu. (E3, prop. VI)

Spinozan maailmankatsomuksessa kuolema tai tuhoutuminen eivät kuulu asioiden olemukseen, vaan ne johtuvat tästä asettumisesta muuttuvaan ympäristöön muiden maailmankaikkeuden osien kanssa. Ihminen pyrkii säilyttämään olemassaolonsa, mutta aina lopulta löytyy jokin ihmisen ruumista vahvempi (virus, myrkky, syöpä, onnettomuus etc.), joka aiheuttaa sen kuoleman. Mutta itse ihmisen olemukseen kuolema ei liity. Ennemmin tai myöhemmin tulee se raja vastaan, jolloin meidän conatuksemme kohtaa vahvempansa.

Pyrkimys, jolla jokainen olio pyrkii säilymään olemisessaan, ei ole mitään muuta kuin olion itsensä aktuaalista olemusta. (E3, prop. VII)

Meidän olemuksemme on tämä conatus, eli pyrkimys. Tästä johtuu se keskeinen asema, jonka Spinoza käsitteelle antaa. Toisin sanoen, mitä voimakkaampi pyrkimys meissä vaikuttaa, sitä enemmän me olemme.

Miten olla enemmän olemassa? Spinozan filosofiassa maailmankaikkeus ilmenee meille ihmisille kahtena attribuuttina: 1) ulottuvaisena eli materiaalisena ja ruumiillisena ja 2) mentaalisena eli ideoina ja affekteina (tunteina). Nämä kaksi attribuuttia eivät voi ilmetä ilman toinen toistaan eikä toinen ole toisen yläpuolella. Tämä on Spinozan kaikkein modernein ajatus, joka ilmenee parhaiten nykyaikaisen aivotutkimuksen tiedon valossa. Jokaista mentaalista tilaamme vastaa aivoissamme jokin sähkö-kemiallinen tapahtuma. Toinen ei voi olla ilman toista.

Spinozan mukaan ihminen muodostuu tajunnasta ja ruumiista, jotka kummatkin ovat toisistaan riippuvaisia (E2, prop. XIII, koroll.). Kun me elävinä olioina elämme dynaamisessa ympäristössä, niin olla olemassa enemmän näyttäytyy tajunnan ja ruumiin kykynä tulla vaikutetuksi. Mitä enemmän maailmankaikkeus voi vaikuttaa meihin, sitä enemmän me olemme.

Ihmiselle on hyödyllistä se, mikä saa ihmisruumiin sellaiseen tilaan, että siihen voidaan vaikuttaa monin tavoin, tai mikä tekee ihmisruumiin kykeneväksi vaikuttamaan ulkoisiin kappaleisiin monin tavoin; ja sitä hyödyllisempää, mitä kykenevämmäksi se tekee ruumiin ottamaan vastaan monenlaisia vaikutuksia tai vaikuttamaan monin tavoin muihin kappaleisiin; kääntäen taas se, mikä tekee ruumiin tähän vähemmän kykeneväksi, on vahongollista. (E4, prop. XXXVIII)

Mitä rikkaammassa suhteessa me olemme maailmaan, sitä enemmän me olemme. Täten conatus näyttäytyy meille aktiivisen elämän energiana. Spinoza ei kuitenkaan lähde meidän aikakautemme elämäntapa-gurun tavoin luettelemaan yksittäisiä asioita, joita tekemällä me saavuttaisimme suuremman kyvyn olla vaikutettu. Hän ei ole elämän teknikko ja velvollisuuksien asettaja. Spinoza näyttää meille teorian kyvykkyydestä ja kehoittaa meitä etsimään omat keinomme lisätä ruumiimme kykyä ottaa vastaan vaikutuksia.

Kuten on jo mainittu, niin mielestäni kotimaisen kirjallisuuden postmoderni suurteos on Markku Lahtelan Sirkus (1978). Sen sisältämä spinozalainen elämänohje on syytä toistaa tässä:

Opettele nämä kolme asiaa ja opettele ne hyvin: nussiminen, taiteen tekeminen, komeitten unien näkeminen. Etpä sitten kadu eläneesi.

Tätä spinozalaisemmaksi ei voi juuri enää mennä. Opetella ruumiin vaikutustavat ja niiden intensifioiminen asettaa meidät maailmankaikkeuden yhteyteen.

Sillä hetkellä, kun jokin näistä taidoista alkaa asettumaan tämän suhteen vastaiseksi (kuten liiallinen päihtymys ja riippuvuus) ollaan asetuttu aktiivisen toimijan asemasta passiivisen reagoijan rooliin. Suhde maailmankaikkeuteen on asettunut vähäisemmäksi. Conatus on kohdannut voittajansa. Mutta tämän suhteen vaarantumisen huomaaminen voi olla tervehdyttävä kokemus ja suhde vain voimistuu. Tässä piilee esimerkiksi sairauden positiivinen muoto (edellyttäen, että me emme muserru sairauden kohdatessa ja ala kuolemaan).

Koska conatus kuuluu maailmankaikkeuteen, niin meille kuuluu oikeus oman conatuksemme toteuttamiseen elämässämme. Edellyttäen, että emme conatuksen toteuttamisellamme rajoita toisten oikeutta toteuttaa conatuksen toteuttamista heidän elämässään. Tämä on ymmärrettävää jo siitä yksinkertaisesta syystä, että toinen olio on saman maailmankaikkeuden osa kuin mekin.

Ei tarvitse kovin pitkää silmäystä meihin ihmisiin luoda, kun huomaamme kuinka vähän me kunnioitamme tätä oikeutta toisten elämässä… mutta vielä hirveämpää on huomata kuinka vähän me välitämme omasta oikeudestamme.

Meidän sekavissa mielissämme me ajaudumme sahaamaan omaa oksaamme. Luulemme voittavamme taistelun vaikka hyvin tiedämme jossain vaiheessa kohtaavamme voimakkaamman voiman, joka katkaisee meidän elämämme. Olemassaolon säilyminen ei ole itsestään selvää, vaan sitä tulee vaalia. Koska kuolema ei kuulu meidän olemukseemme, vaan on olemuksellemme ulkoista, niin se voi kohdata meidät milloin tahansa. Siksi meillä ei ole mitään syytä tuhlata aikaa olla olematta mahdollisimman rikkaassa suhteessa maailmankaikkeuteen.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Spinoza ja elämä osa 2: Conatus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s