Miesmanuaali osa 5: Viettelijä

kierkegaard

Yksi myyttisimmistä miehen arkkityypeistä on viettelijä. Monet miehet seuraavat kateellisina näitä tiettyjä yksilöitä, jotka tuntuvat saavan naisen kuin naisen lankeamaan heidän pauloihinsa. Mutta harvempi ymmärtää mitä viettelijän sielun elämään oikeasti kuuluu. Minulla on ollut kunnia (kyseenalainen sellainen) seurata parin maanisen viettelijän elämää läheltä. He ovat olleet läheisiä ja rakkaita ystäviä minulle. Siitäkin huolimatta, että en ole hyväksynyt kaikkia heidän tekemiä valintoja elämissään.

Kuten tämän manuaalin ensimmäisessä postauksessa jo mainitsin, niin olen muutaman vuoden ajan seurannut miesoppaita niin painetussa kuin digitaalisessakin muodossa. Nykykeskustelussa ei enää puhuta niinkään viettelijästä, vaan pokausartistista (pick up artist). Kun ilmiöt laajenevat rahvaan piiriin, niin ne pakostakin banalisoituvat. Verkon keskustelupalstat ovat täynnä toimivia ja vähemmän toimivia pokausneuvoja, jotka kaikki näyttävät tähtäävän tietynlaisen pelin pelaamiseen. Naisten iskeminen halutaan esitellä nuorille miehille eräänlaisena pelinä. Ja kuten pelin luonteeseen kuuluu, niin aina voi aloittaa alusta. Valitettavasti pelin vaikutukset psyykeeseen (kummallekin sukupuolelle) jäävät miltein kokonaan huomioimatta.

Mutta pois se minusta, ettenkö kannattaisi tiettyä kevytkenkäisyyttä soidinmenoissa. Eihän siitä mitään tulisi, että ainoastaan kerran lähdetään ”radalle” tosissaan ja kainaloon otetaan aviopuolisoksi se ensimmäinen vastaantullut siippaehdokas. Ehkä joskus aikoja sitten näin toimittiin. Mutta ajat ovat muuttuneet. Aikamme ongelma taitaa olla enemmänkin se, että pelin ja leikin lopettaminen on tullut hankalammaksi. Kaikesta on tullut yhtä tauotonta peliä. Peli on leikkiä ja leikki on harjoittelua elämää varten – kun siis ollaan tosissaan. Urheilu on alunperin ollut peliä, jolla on harjoiteltu taistelua, jossa ei oteta uutta erää; taistelu loppuu, kun toinen vastustajista on kuollut tai antautunut.

Samoin aikoinaan heimon hedelmällisimmät naiset kuuluivat johtavalle miehelle (alfa-urokselle). Se, joka halusi kajota näihin naisiin joutui taistelemaan siitä johtajan kanssa. Jos hän voitti, niin hänestä tuli johtaja ja jos hävisi, niin menetti henkensä tai alistui osaansa alamaisena. Vaikka nykyinen kulttuurimme ei ole näin alkukantainen, niin monet niistä emootioista, joita tunnemme näyttävät juontavan juurensa tuolta esihistorialliselta aikakaudelta. Miten muuten voitaisiin selittää lähestymisahdistus. Tämä käsite on suoraan pokausoppaista, mutta ei mitään niin huonoa etteikö siellä olisi jotain hyvääkin. Mies lähestyy baarissa häntä miellyttävää naista; kädet hikoilevat, sydän hakkaa rinnassa, hermosto aiheuttaa pistelyä käsivarsissa ja suuta kuivaa. Kaikki näyttäisi viittaavan pakenemisreaktioon, mutta tarinamme päähenkilö voittaa pelkonsa. Hän lähestyy kohdetta ja avaa tilanteen jotenkin. Meidän on turha mennä siihen, mitä sitten tapahtuu. Tärkeintä on ymmärtää tilanteen stressaavuus ja sen absurdius. Mitä pelättävää tilanteessa voi olla?

Psykoanalyyttisesti katsottuna mies lähestyessään naista astuu aina hetkeksi oidipaaliseen konfliktiin ja haastaa isän. Jokainen nainen on äidin vertauskuva ja täten pitää sisällään ajatuksen insestistä ja isän murhasta. Tämä siis psykoanalyyttisesti katsottuna. Ja väitän, että sen näkökulma ei kauaksi mene oikeassa olemisesta. Se, pitääkö asioiden olla näin, on juuri tämän kirjoituksen tarkoitus.

Viettelijä on henkilö, joka on tavalla tai toisella päässyt yli tästä oidipaalisesta konfliktista. Hän on tavallaan kuin taskuvaras, jonka omatunto ei kolkuttele, kun käsi käy vieraassa laukussa viemässä lompakon. Hän ei enää välitä tekojensa seurauksista. Tärkeintä on saada saalis. Hän ei ole metsästäjä, vaan teholaiduntaja, jolle karjasta on tullut merkityksentöntä massaa, joka hyödynnetään tilanteen ollessa kypsä.

Hienoin syväsukellus viettelijän sielunelämää on Søren Kierkegaardin teos Viettelijän päiväkirja (hurmaava V. A. Koskenniemen suomennos – suom. huom.). Kirjan ainutlaatuisuutta alleviiva se, että Kierkegaard oli suhteessa naisiin lähinnä kokematon. Hän oli elämänsä aikana kerran kihloissa, mutta se oli tuomittu epäonnistumaan jo alkumetreillä. Siitä huolimatta Viettelijän päiväkirja kuvaa uskomattoman tarkasti viettelijän psyykkistä maisemaa. Teoksen päähenkilö Johannes on Kööpenhaminan kaduilla ja seurapiireissä seilaava metsästä, joka iskee silmänsä nuoreen Cordeliaan. On alusta asti selvää, että Johannesta kiinnostaa ainoastaan vietellä porvarisperheen tytär. Varastaa hänen sydän ja poistua paikalta, kun päämäärä on saavutettu. Samalla tämä kaikki on Johannekselle rakastumista ja rakkautta. Koko homma on hänelle peliä, jonka pelinappuloina toimivat toiset ihmiset ja pelilautana seurapiirien salongit.

Karkeasti ottaen on kahdenlaisia viettelijöitä. Banaali viettelijä on Don Juan, joka viettelee kenet tahansa kohtaamansa naisen. Hänelle keskeisintä on määrä ei laatu. Toisen ääripään muodostaa Casanova, joka keskittyy mahdollisimman korkeassa asemassa olevien naisten viettelyyn. Kumpaakin yhdistää viettelyn ”pelillistäminen”. Don Juan on rahvas ja alhainen viettelijä, joka ei katso lahja hevosen suuhun. Casanovalle kelpaa ainoastaan paras. Hänen valtapelinsä pyrkii voittamaan laadulla Don Juanin määrän.

Mutta kummatkin viettelijät nauttivat eniten yksinäisyydestä. Suhteessa toiseen he ovat aina yksin omien tarkoitusperiensä kanssa. Heidän ja toisen välissä on ylitsepääsemätön muuri. Kierkegaard kuvaa viettelijän mieltä seuraavasti:

Olen aina halunnut kuutamoisena yönä maata veneessä jollakin kauniilla sisäjärvellämme. Käärin kokoon purjeet, nostan airot ja peräsimen vedestä ja heittäydyn pitkälleni veneen pohjalle tähystäen kohti taivaan kaarta. Kun aallot tuudittavat venettä rinnallaan, kun pilvet nopeasti pakenevat tuulessa, niin että kuu hetkiseksi näyttäytyy ja katoaa jälleen, silloin löydän tästä vaihtelusta levon; aaltojen keinunta tuudittaa minua, niiden loiske venettä vasten on yksitoikkoinen kehtolaulu, pilvien nopea pako, valon ja varjon vaihtelu huumaavat minut, niin että uneksi hereilläni. […] Kuinka ihanaa onkaan tällä tavoin keinua aaltoilevilla vesillä – kuinka ihanaa onkaan ihmisen liikkua itsessään.
(Viettelijän päiväkirja, s. 45)

Ja siitä juuri viettelijän elämässä on kyse; liikkua itsessään. Muut ihmiset ovat hänelle vain instrumentteja keinua omassa itsessään.

Mikä voisikaan alleviivata tätä valtapeliä kuin pokauspalstojen pitkät keskustelut siitä, että tärkeintä ei ole vietellä naista sänkyyn, vaan saada häneltä puhelinnumero. Sen pidemmälle ei tarvitse pelissä mennä. Puhelinnumero itsessään merkitsee voittoa ja on sen merkki. Näin yksinäisistä miehistä tulee entistä yksinäisempiä. Ketään ei kohdata, vaan pyritään saamaan. Ultimaattinen saaminen muodostuu tunnustamisesta – ”Olet sen arvoinen, että voisin mennä kanssasi sänkyyn”. Tunnustaminen riittää. Peli on jo voitettu ja samalla elämä on hävitty.

Tyylipuhtain kuvaus viettelystä esitetään David Lynchin elokuvassa Wild at Heart (1990). Iljettävän hurmurin Bobby Perun (William Defoe) ja Lulan (Laura Dern) välinen ”Sano: ’pane minua'” kohtaus on tyylipuhdas viettely. Bobby Peru viettelee sanoin Lulan lupautumaan pettämään Sailoria (Nicholas Cage) ja antautumaan Bobbyn vietäväksi. Kun Lula on lupautunut, niin Bobby vetäytyy välittömästi; hän on saanut haluamansa – fyysinen akti on tullut turhaksi.

Viettelijä ei koskaan saavuta tyydytystä. Se on aina kulman takana saavuttamattomana ideaalina. Herman Hessen teos Narkissos ja Kultasuu (1930) kuvaa kuinka Kultasuu ei koskaan saavuta naisseikkailuillaan sitä täyttymystä, joka hänet niihin ajaa. Aina saavuttamattomaksi jäänyt menetetty äidin haamu riivaa miehen naisen sylistä toiseen ilman tyydytystä. Viettelijä on neuroottisen toiston paradigmaattinen esimerkkitapaus.

Huolestuttavinta nykyisissä pokausfoorumeissa on, että ne kutsuvat miehiä osallistumaan tähän neuroottiseen toistoon. Mutta en voi tuomita niitä täysinkään. Jos sairaanloisesta ujoudesta kärsivä mies saa niiden egoboostausta sisältävien tekstien kautta rohkeutta astua kuorestaan ja lähestyä oikeaa henkilöä oikeaan aikaan, niin paljon on saatu anteeksi. Valitettavasti yhtä onnistunutta ulosastumista kohden pelkään tuhannen nolon ”open linen” menneen ilmoille ja katkeruuden vain kasvavan, kun ei se ollutkaan niin helppoa. Tämä ei sinänsä ole mitenkään uutta. Kuten taitolajien kanssa, niin yksi onnistunut suoritus vaatii tuhat epäonnistunutta harjoituskierrosta. Ihmisten ollessa kyseessä nuo tuhat harjoituskierrosta vaan tuntuvat niin todellisilta.

Harjoittele esineillä – älä ihmisillä. Ota ihmiset tosissaan, mutta ymmärrä heidän pitävän leikistä… tosissaan. Ymmärrä, että on raja, jonka jälkeen leikki päättyy. Sen jälkeen ei enää pelata, vaan ollaan tosissaan. Jos itse astut sen rajan yli ja toinen näyttää jatkavan leikkiä, niin poistu paikalta. Hän ei ole sen arvoinen… kukaan ei ole.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Miesmanuaali osa 5: Viettelijä

  1. Paluuviite: Miesmanuaali osa 7: naisista | SchizoBlog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s