Spinoza ja elämä osa 4: sivujuonne affekteihin – materialismi ja ateismi

 

spiinoza

Ennen kuin voimme edetä Spinozan tunneteoriassa syvemmälle, on meidän kaarrettava juonellisen hidastemutkan kautta. Tämä sivujuonne muodosti omassa elämässäni vuosien mittaisen kamppailun sisäisten demonieni kanssa. Koska tämä postaussarja kertoo siitä, mitä Spinozan filosofia on merkinnyt minulle, niin en voi olla kulkematta tätä polkua ja hidastaa hieman vauhtia, jolla etenemme.

Hengelliset kahleet ja kuinka ne murretaan

Aikalaistensa mielestä Spinoza edusti vaarallista materialismia ja syntistä ateismia. Tämän tuomion langettamista ei estänyt edes se tosiasia, että pienikokoinen filosofi eli elämäänsä ulkoisilta puitteiltaan vaatimattomasti ja hyveellisesti. Ehkä juuri siksi Spinoza tuomittiin niin voimakkaasti. Ei ollut muuta tarttumapintaa kuin hänen ajattelunsa.

Kuten jo aikaisemmin on jo todettu, niin Spinozan puhuessa Jumalasta hän tarkoitti sillä maailmankaikkeutta tai luontoa sen kaikkein laajimmassa merkityksessä. Jumala on maailma ja ei ole muuta todellisuutta kuin tämänpuoleisuus. Samoin ihminen ei ole mitään muuta kuin hänen ruumiinsa. Ei ole mitään ruumiistamme erillistä sielua tai henkistä elementtiä. Se, että me ajattelemme, on yksi materian (josta ruumiimme koostuu) ominaisuuksista.

Kukaan ei näet tähän mennessä ole niin tarkoin perehtynyt ruumiin  rakenteeseen, että pystyisi selittämään kaikki sen toiminnot… (E3, prop. II, huom)

Nämä arvoitukselliset sanat innostivat erityisesti Gilles Deleuzea, joka on yksi 1900-luvun keskeisimmistä Spinoza-kommentaareista (hyvin kerettiläinen sellainen, mutta Spinozan tapauksessa sen voidaan katsoa olevan hyvin spinozalaista). Seuraan tässä hyvin vapaasti Deleuzen luentaa, jonka hän esittää kirjoituksessaan ”Etiikan ja moraalin erosta” (teoksessa Spinoza. Käytännöllinen filosofia). En viittaa sen sivunumeroihin, koska otan suuria vapauksia tässä tulkinnassa.

Ruumiin ja mielen rinnakkainen suhde oli yksi Spinozan omintakeisimpia ajatuksia. Jokainen ruumiillinen vaikutus omaa vaikutuksen mielessä ja toisinpäin. Saan ahdistuskohtauksen. Sydämeni paukkaa rinnassa, hengitys ei kulje, käsiäni pitkin kulkee kipinöivää kipua ja koko hermostoni tuntuu olevan hälyytystilassa. Samaan aikaan mieleni valtaa kammottava ahdistuksen tunne. Se kouraisee syvältä herättäen kivuliaita muistoja lähimenneisyydestä lapsuuteen saakka yhdessä ja samassa hetkessä. Lamaannun. ”Tätäkö se on? Kuolenko minä tähän paikkaan? Kesken keski-ikäisen vaellukseni?”

Kumpi oli ensin? Kehoni oireet vai henkinen ahdistus? Ei kumpikaan. Kummatkin valtasivat ruumiini samanaikaisesti. Se oli kohtaus. Tällaisen äärikokemuksen äärellä kehoni ja mieleni rinnakkaisuus ilmenee kaikkein kirkkaimmin… tai ilmenisi minulle, jos en olisi juuri tuolla hetkellä lamaantunut ja keskellä kaikkein pahinta painajaistani. Josta päästäänkin seuraavaan kysymykseen – onko kokemuksen lamaannuttava vaikutus juuri tuon samanaikaisuuden kokemuksessa vai jossain muualla? Jätän vastaamatta tähän kysymykseen, mutta meistä jokainen on varmasti kokenut hetkiä, kun jokin vahva uskomus on yhdessä hetkessä järkkynyt. Uskolliseksi uskomasi rakkaus paljastuu pettämisen pelikentäksi. Lamaannut…

Jos pystyisimme ajattelemaan selkeästi näiden järkytysten aikana, niin kykenisimme ymmärtämään paremmin niiden taustalla vaikuttavat syyt. Mutta valitettavasti lamaantumisemme keskellä ajatuksemme eivät ole selkeitä. Silloin kun emme ole lamaantuneita, niin muodostamamme näkemykset perustuvat valitettavan usein yhtä epäselville ajatuksille. Ahdistuskohtauksen mentyä ohi selitän sen itselleni joko ruumiillisten oireiden tai ahdistuksen tunteen kautta. ”Jompaa kumpaa sen täytyi olla.” Hyvin usein päädymme syyttämään jompaa kumpaa puoltamme turhasta pelästymisestä oireiden keskellä. ”Rauhoitu hyvä ihminen. Se oli väliaikainen kohtaus ja nyt se ohi.” Ja jos kumpikaan näistä ei meitä tyydytä, niin aina voimme kääntyä sen suuremman puoleen. ”Maailma yrittää sanoa minulle jotain.”

Oli miten oli, niin olemme jokaisessa näissä tapauksessa sekavien ajatusten valtaamina. Me koemme passiota. Emme ole aktiivinen osallistuja, vaan passiivinen vastaanottaja. Mutta Spinoza johdonmukaisesti välttää tuomitsematta meitä.

Hyviä ovat ne seikat, jotka saavat aikaan sen, että ihmisruumiin osien keskinäinen levon ja liikkeen suhde säilyy; pahoja taas kääntäen ne, jotka saavat aikaan sen, että ihmisruumiin osien keskinäinen levon ja liikkeen suhde muuttuu toiseksi. (E4, prop. XXXIX)

Tässä kohdassa on turha puhua hyvästä ja pahasta. Kohtaamamme asiat ja niiden väliset tilat ovat meille joko hyviä tai huonoja. Jos me asetumme sellaisten asioiden ja niiden väliseen suhteeseen, jotka lisäävät meidän olemassaolossa säilymistä, olemme kohdanneet meille hyvää. Päinvastaista kohdatessamme, voimme sanoa törmänneemme meille huonoon. Saan eteeni maukasta ja ravitsevaa ruokaa, joka pitää sisällään kaikki keskeiset ravintoainekset, joita kehoni tarvitsee. Voin sanoa kohdanneeni minulle hyvää. Jos taas tämä maittava annos pitääkin sisällään noiden ravinteiden lisäksi kehoni ylläpitoa järkyttävää myrkkyä, niin voimme sanoa kohdanneeni minulle huonoa. Itse ruoka-annos sinänsä ei sisällä mitään hyvää tai pahaa. Esimerkiksi koiralle tämä sama annos voisi kelvata erittäin hyvin aiheuttamatta eläimelle mitään ongelmia säilyttää oma olemassaolonsa.

Kuinka paljon meidän ajatuksemme pyörivät hyvä-paha -akselin ympärillä? ”Tuon ihmisen on oltava paha, kun hän aiheuttaa minulle niin paljon surua ja kipua.” Ei. Hän ei ole paha. Hänen pyrkimys säilyä omassa olemassaolossaan, on ainoastaan minulle huonoa. Nämä kaksi pyrkimystä ovat keskenään ristiriidassa. Maailma ei pidä sisällään mitään maksiimia, miksi minun pitäisi tuota ihmistä sietää elämässäni. Minun oman olemassaoloni säilymisen kannalta on erittäin hyvä, että vältän tuon ihmisen seuraa. Siinäkään ei ole mitään pahaa. Se on hyvää minun olemassaolossani säilymiselle. Ja mitä suurella todennäköisyydellä hyväksi myös hänen olemassaolossa säilymiselle. Jokaisen on pidettävä huoli omasta säilymisestään. Ihminen, joka tarvitsee toisten alistumista varmistaakseen oman olemassaolon säilymisen, on ansainnut hylkäämisen. Samoin kukaan ei voi elää pelkästään toisten kautta. Meillä tulee olla mahdollisimman paljon selkeätä ja kirkasta tietoa maailmasta. Toisten tahtoon alistumalla me emme sitä kykene saavuttamaan.

Laki on aina alistumista ulkoisen tahdon alle. Tieto taas on meidän omaa ymmärrystä, että näin on meille hyvä toimia. Oikeudenmukainen yhteiskunta lisää tietoa kansalaistensa keskuudessa eikä aseta pelkkiä lakeja, koska se on helpompaa kuin tiedon jakaminen. Hyveellinen valtio sivistää kansalaisiaan. Hyveellinen ihminen selventää tarkoitusperiään. Silläkin uhalla, että se voi johtaa välirikkoon läheisten ihmisten kanssa. Jokaisen on pidettävä huoli omasta säilymisestään… olkoon se kuinka kivuliasta – itselle ja muille.

Spinoza tähtää ajattelussaan ihmisen ilon ja aktioiden maksimoimiseen elämässä. Tässä mielessä hänen voidaan katsoa olevan hedonisti, mutta tämän leimaamisen kohdalla ollaan ymmärretty väärin Spinozan käsitys ilosta ja ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa. Suurin osa meidän tuntemista mielihyvän tunteista on Spinozan järjestelmässä passiota. Me voimme tuntea iloa, mutta se ei pelkästään riitä. Oman olemassaolon säilyttämisen pyrkimys on korkeimmillaan aina iloa, joka samalla on aktiota. Koska tälloin me olemme toimijoita passiivisen vastaanottajan sijaan.

Surullisten passioiden valtaaman mielen keskeisin projekti on saavuttaa iloisia passioita. Neuroottinen toisto ajaa meidät kohtaamaan kerta toisensa jälkeen kipua ja surua elämässämme. Katkaistaksemme tämän tulee meidän oppia saavuttaa iloa. Vaikka tämä ilo voi olla passiota, mutta parempaa sekin kuin olla kivun ja surun vastaanottaja. Mutta tämä on alku. Miten me voimme muodostaa selkeän näkemyksen tämän ihanan nautinnon muodostaman kokonaisuuden keskellä, jotta emme olisi enää pelkkää nautintoa vastaanottava kohde, vaan nautintoa tuottava tekijä? Ei pelkästään nautinnon tuottoa toiselle, vaan myös itsellemme. Miten olla oman onnen seppä. Miten tuottaa omaan elämään iloa, joka ei tarvitse muuta kuin meidän oman elämämme?

Ja lopulta kuinka muodostaa maailmasta sellainen kuva, joka ei nojaa illuusioihin, vaan ottaa maailman sellaisena kuin se on. Elämän aikana me asetumme mitä epämääräsimpiin ja sekavimpiin tilanteisiin. Ei ole siis ihme, että ajatuksemme sekaantuvat siinä temmellyksessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maailma sinänsä olisi sekava ja epämääräinen. Valitettavasti ajatuksemme maailmasta hämärtyvät ja epäselvenevät elämän edetessä. Jossain vaiheessa ne voivat selvetä. Tätä Spinoza yrittää meille opettaa. Miten saada selkeitä ja kirkkaita ajatuksia maailmasta sekavan ja kaoottisen elämän keskellä?

Miten taas ihmiset? On niin helppo jakaa ihmisiä hyviin tai pahoihin ja jotain siltä väliltä. Oletetaan, että kävellessäni pimeällä kujalla kohtaan henkilön, joka ampuu luodin päähäni. On helppoa sanoa hänen olleen paha. Mutta tiukan spinozalaisesti voimme hänen tekonsa olleen huono minun olemassaolon säilymiselle. Teossa sinänsä ei ollut mitään hyvää tai pahaa. Yksi asia on kuitenkin selvää. Hän riisti minulta aktiivisen ilon mahdollisuuden. Joten hänen voidaan katsoa vähentäneen conatuksen määrää maailmankaikkeudessa. Mutta saman kysymysen ääreen me joudumme syödessämme lihaa. En sukella tämän ongelman syvyyksiin sen enempää. Se on loputon suo, mutta ilmaisee hyvin Spinozan ajattelun syvyyttä.

Mutta ihmissuhteissa Spinoza on antanut minulle suuren neuvon. On otettava selvää toisesta. Lisääkö hänen seuransa minun olemassaoloa vai ei. Jos ei, niin kyse ei ole toisen hyvyydestä tai pahuudesta. Hän ei vain sopinut minulle ja olemassaoloni säilymiselle. Jos olisin suhteessa uhrannut itseni (olettaen, että ilon määrä elämässäni ei olisi lisääntynyt) ja olemassaoloni, niin olisin tehnyt rikoksen itseäni kohtaan. Tämä asettaa ihmissuhteemme hyvin vakavan uhkan alle. Kuinka paljon meidän oma panoksemme suhteeseen lisää meidän olemassaoloamme ja kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan toisen hyvinvoinnin eteen… ja samalla emme vähennä omaa olemassaoloamme liikaa. Varsin vaikeaa, mutta se on se ihana vaikeus, joka tekee ihmissuhteet niin haastaviksi ja palkitseviksi.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Spinoza ja elämä osa 4: sivujuonne affekteihin – materialismi ja ateismi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s