Sukupuolten välinen sota ja rauha

old-couple-adorable-close-up

Kirjoitinkin jo aikaisemmin maskuliinisuudesta ja sen kriisistä. Menemättä sen pidemmälle dikotomiat rikkovaan käsiteakrobatiaan, mainitsen maskuliinisuuden suhteutuvan aina feminisyyteen – mies ja nainen. Ikuiset vastapallot tai toisensa erottamattomat puolet. Mieskeskustelussa ajaudutaan usein ja helposti pohtimaan naisia. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa. Itseänikin mietityttää nuo toisen sukupuolen edustajat päivittäin.

Valitettavasti  miesten käymä naiskeskustelu urautuu harmillisen usein sotatilan lietsomiseksi. Milloin naiset ovat kuohinneet feminismillään miehet ja milloin he kaikki ovat petollisia vierasmaalaisten miesten nielijöitä. Nämä naisia ja naisasiaa haukkuvat miehet voidaan aina luokitella katkeriksi betamiehiksi, joiden syvä viha naisia kohtaan johtuu krooniseksi äityneestä seksin puutteesta. Asiassa on varmasti vinha totuuspohja, mutta tällainen konfliktin sivuuttaminen olisi samojen taistelulinjojen poteroihin kaivautumista. Uskon parempaan lähestymistapaan.

Väitän hyvin monen meistä vieraantuneen ei vain omasta ja toisesta sukupuolesta, vaan myös näiden kahden sukupuolen välisestä kohtaamisesta. Äitimme ja isämme eivät opettaneet meille kaikkea sitä, mitä meidän olisi pitänyt oppia. Ei kuitenkaan syytetä vanhempiamme. Me elämme maailmassa, joka monimutkaistuu kiihtyvällä tahdilla. Isiemme ja äitiemme antamat neuvot eivät välttämättä olisi olleet enää valideja, kun niitä olisimme tarvinneet.

Agraarisessa kulttuurissa, jossa oli selkeät miesten ja naisten työt, oli helppo löytää paikkansa oman sukupuolensa edustajana. Muita vaihtoehtoja ei suuremmin ollut. Vanhojen aikojen romantisointi taas on ollut aina turhaa ja se johtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä katastrofiin nykyaikana (niin se on aina tehnyt ja uskon niin tapahtuvan vastaisuudessakin). Nyt on toisin kuin maalaisyhteisössä. Esimiehenä voi olla niin mies kuin nainen. Joillekin “vanhan järjestyksen” edustajille tämä on suoranainen kauhistus. Armeijassakin voi joutua tottelemaan naisen antamaa “Taakse poistu!” -käskyä. Mikään ei ole ennallaan. Pienemmästäkin voi mennä sekaisin.

Vanhaa järjestystä maamme poliittisessa kentässä edustaa sen kaikkein uusin komeetta (sinänsä ristiriitaista) eli perussuomalaiset. Tällä viikolla persuaktiivi Olli Sademies (entinen poliisi muuten!) kirjoitti Facebook -päivitykseensä seuraavaa, koska omat sieniapajat oli joku toinen (nainen) löytänyt:

Joku nyt selittää jokamiehenoikeuksista. Pyydän huomioimaan kyse on JOKA MIEHEN oikeuksista, niissä ei mainita naisia. Yhteiskunnassamme naiset vyöryttävät jatkuvasti ja polkevat meidän miesten oikeuksia. Mikä on tehnyt meistä suomalaisista miehistä tossukoita? Onko siis ihme, että Suomen naiset hakeutuvat mieluiten jämerien, naiset kurissa ja herransa nuhteessa pitävien miesten hoteisiin?

Päivityksen lopuksi naureskeltiin, että se varmaan nostaa joidenkin verenpainetta. Eli toisin sanoen, avautumisen tarkoituksena ei ollut kommunikoida mitään muuta sisältöä kuin herättää närkästystä joissakin piireissä. Tästä on hyvin monessa avautumisessa kyse. Sen voi tulkita enemmänkin ”performatiiviksi” – tarkoitus on herättää mielenliikutuksia lukijoissa, ei välittää muuta sisältöä. Tällainen huutelu näyttäytyy minulle kontaktin puutteena. Ennen hullut huutelivat torien laidoilla, kun heillä ei muuta kontaktia ihmisiin ollut (tai eivät osanneet muuta keinoa). Nyt meillä on internet.

Sekalaisten ja kivuliaidenkin ihmissuhteitteni johdosta minulla pitäisi olla kaikki syyt osoitella syyttelevällä sormella naisiin. Mutta en näin tee. Meitä on hyvin moneen lähtöön ja yksittäisten henkilöiden tekemiset eivät voi leimata koko sukupuolta. Ei ainakaan minun korvieni välissä. Samaa voisin sanoa monesta miehestä. Täten pitäisi olla vannoutunut ihmisvihaaja. Sellaisena matkaaminen elämän omituisissa karikoissa ei toisi kovinkaan montaa onnistumisen kokemusta eteen.

Olen vanhempieni ainoa lapsi ja en ole koskaan oppinut aktiiviseksi sukulaisissa kävijäksi. Mutta minulla on oma “perheeni”. Se muodostuu ystävistäni. Niitä riittää ja lukumäärä vain kasvaa vuosien vieriessä. Tällä hetkellä elämässäni taitaa olla enemmän nais- kuin miesystäviä. Joidenkin naisystävien kohdalla alussa on ollut jonkinlaista ihastumista ilmassa, mutta siitä ollaan siirrytty vakaasti friend zonelle. Ja hyvä niin. Ei jokaisen mies-nais -suhteen tarvitse johtaa seksiin ja seurusteluun. Ja uskon seksin jälkeiseen ystävyyteen. Siitä on muutama erittäin hyviä esimerkkejä elämässäni.

Ehkä näiden sukupuolten välisen sodanlietsojan keskeisin ongelma on tosiasioiden tunnustamisen vaikeus. Ystävyysvyöhyke ei kuulu heidän repertuaariin ihmissuhteissa. He jäävät paljosta paitsi. Hyvä naisystävä on paras tietolähde siihen, mitä naiset haluavat ja hakevat miehestä. Harvemmin äijäporukassa sellaista informaatiopläjäystä saa. Tietenkin ystävyyden perustaminen ainoastaan yhden asian äärelle johtaa poikkeuksetta epäonnistumiseen. Ystävä on ystävä, joka tarvitsee ystävyyttä. Ei mitään hyöty-panos -suhdetta.

Ihmisen psyykeen omituisin ominaisuus on, että ongelmien keskellä se ajautuu tekemään tietoisesti kaikkein huonoimpia mahdollisia valintoja. Yksinäisistä tulee entistä yksinäisempiä ja läheisyysriippuvaisista entistä addiktoituneempia. Tarvitaan valtavia mentaalisia ponnistuksia rikkoakseen tämä noidankehä. Ja lopulta se vastaus on aina typerryttävän yksinkertainen.

En kuitenkaan lähde tuomitsemaan toisia tyhmiksi tai lahjattomiksi. Se olisi liian helppoa ja ei niin rakentavaa. Ja vanhakin koira oppii uusia temppuja, kun motivaatio on tarpeeksi vahva. Toiset ihmiset ovat mitä he ovat. Heidät tulee ottaa sellaisina. Aina on mahdollista, että toista voi muuttaa, mutta harvemmin se pakolla onnistuu. Moni meistä on saanut kantapään kautta oppia, että muutos ei onnistu rakkaudella ja hellyydelläkään. Kun toisen ottaa sellaisena kuin hän on, niin on huomattavasti helpompi nähdä onko hän se ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaansa pidempään. Oma neuvoni kaikille ihastumisessa (ei sellaista voi kutsua rakkaudeksi) siipeensä saaneelle on: “Jatka eteenpäin. Tarrautuminen omiin fantasioihin ei ole sitoutumista. Se vain kuristaa, ahdistaa ja lamaannuttaa. Jatka eteenpäin.”

Sukupuolten välinen sota on täysin turhaa. Se on pienen lapsen äkäistä kiukkua todellisuutta vastaan. Se toinen ei muutu omia ihanteita vastaavaksi. Välttämättä niitä ihanteita ei voi vastata kukaan. Mutta matkalla eteenpäin vastaan tulee yksi tai useampi, jonka kanssa ottaa askelia yhdessä ja voi päätyä hyvinkin yllättäviin paikkoihin. Päämäärät ovat tärkeitä, mutta matka muodostaa kokemukset, ei päämäärän saavuttaminen.

Very personal note: Viimeisten vuosien varrella olen oppinut arvostamaan vanhempiani. Heillä on tuhat ja yksi syytä vihata toisiaan ja he näyttävät sen joka päivä toisilleen. Mutta päivän päätteeksi näen heidän silmissään rakkauden toista kohtaan. Syvän ja kauniin rakkauden, jonka liekki palaa voimakkaampana heidän vanhenevissa kehoissaan. He eivät voi elää ilman toisiaan. Sellaisen rakkauden saavuttaminen on minulle ihanne. Vanhempieni syvin ja paras oppi, jonka ovat voineet minulle välittää. Siinä ei sanoja tarvita… ehkä jonain päivänä jonkun kanssa.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Sukupuolten välinen sota ja rauha

  1. Päivitysilmoitus: Feminismistä | SchizoBlog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s