Symboli/diaboli

diabool

Leikitään vähän ajatuksilla…

Symboli on meille hyvin tuttu termi. Yleisesti sillä tarkoitetaan jotain yhteen kokoavaa merkkiä. Esimerkiksi lippu voidaan nähdä valtion symbolina. Semiotiikka on yleinen merkkien tiede, joka tutkii merkkien järjestelmiä. Merkin ja symboli olevat sopimukseen perustuvia. On jossain vaiheessa sovittu, että tämä merkki merkitsee jotain. Samoin jokin merkki on nostettu samanlaisella sopimuksella symboliksi.

“Symboli” sana juontaa juurensa kreikan sanasta symbolon (sopimus, tunnus; sanaosat syn adverbi: yhteen ja ballein verbi: heittää, liittää). Tämä yhteenliittäminen pitää sisällään vähemmän puhutun ulossulkemisen, ekskluusion. Vedettäessä valtiolle rajat suljetaan ulos aina jotain. Saarivaltionkin ulkopuolella sijaitsee meri. Rajanvedolla määritellään se toinen, jota valtio ei edusta. Kuten merkkien ja symbolienkin kohdalla nämä valtioiden rajat ovat sopimuksia. Ne voidaan määritellä aina uudestaan (kuten olemme tässä lähihistoriassa valitettavan usein saanet todistaa).

Vaikka semiotiikka on kiehtovaa ja antaa paljon ymmärrystä merkeistä ja niiden toiminnasta kulttuurissamme, niin hyvin vähälle pohtimiselle jää mitä kaikkea symboliseen toimintaan sisältyy. Se ei välttämättä kuulukaan semiotiikan piiriin. Itseäni tämä toiminta on kiinnostanut jo vuosia. Merkitysten antamiseen liittyy aina se pimeä puoli, josta vaietaan. Kutsukaamme tällaista merkkiä diaboliksi.

Ranskalainen filosofi (kulttuuritieteilijä, urbanisti ja ties mitä – ranskalaiset ovat yleensä akateemisia moniottelijoita) Paul Virilio tunnetaan hänen omasta vauhdin tieteestään – dromologiasta. Vauhdin tutkiminen (ei tässä kohdassa liity mitenkään amfetamiiniin) liittyy vahvasti nykyiseen sodankäyntiin ja mediaan. Kummatkin ovat hyvin vauhtikeskeisiä aloja.

Mutta itselleni keskeinen Virilion oivallus koskee keksintojä ja innovaatioita. Hänen mukaansa kaikkiin keksintöihin kuuluu olennaisena osana sen pimeä puoli, joka ei aina ole tiedossa keksintöä tehdessä. Esimerkiksi laivan keksiminen piti sisällään myös haaksirikon keksimisen. Nämä pimeät puolet eivät välttämättä paljastu ennen kuin keksinnön käyttöön ottamisen jälkeen.

Tämä diabolinen puoli pysyy pimennossa. Ja voidaan sanoa, että sen paljastaminen kuuluu olennaisena osana symboliseen toimintaan. Siitä ei edes haluta tietää mitään ja sen paljastaminen koetaan uhkaavaksi. Jopa siinä määrin uhkaavaksi, että paljastuksen tehneitä ihmisiä tulee sulkea ulos yhteiskunnasta (poliittiset vangit esimerkiksi). Mutta tämä ei merkitse sitä, että diabolista puolta ei olisi olemassa.

Jo pelkästään sana “diabolinen” liitetään raamatullisiin merkityksiin paholaisesta, sielun vihollisesta. Irti repivä merkki, diaboli, on pahuutta. Jotain joka tulee lakaista maton alle, pitää piilossa. Rajoja rikkovaa toimintaa valtioiden välillä kutsutaan usein sodaksi. Mutta tämä sotiminen on aina uusien rajojen piirtämisen toimintaa. Sen päämääränä on määritellä rajat uudestaan. Tehdä uusi ulossulkeminen. Sota on siis aina symbolista toimintaa.

Todellinen diabolinen toiminta olisi kaikkien rajojen tuhoaminen… myös korvien välisten rajojen destruktiota. Selkeiden minuuden rajojen puuttuminen on katsottu merkiksi mielisairaudesta (hyvin usein tätä kutsutaan skitsofreniaksi). Mutta onko skitsofrenia tai hulluus diabolista? Mielestäni ei. Ne pyrkivät samaan rajojen piirtämiseen, mutta tästä toiminnasta on tullut syystä tai toisesta henkilölle mahdoton ja loputon projekti. Mielisairas pyörii symbolisen toiminnan noidan kehässä.

Diabolinen tiede, diabologia, olisi jatkuvan irtirepimisen ja destruktion tiedettä (differenssin ikuinen paluu). Se olisi siis jotain hyvin nietzscheläistä. Diabolinen ihminen olisi kokonaan uusi psyykeen muoto, antipsyyke (yli-ihminen). Jatkuvaa hajoamista… vähän mitä luonto itsessään on. Kaikki siinä tähtää omaan kuolemaansa. Missä puu alkaa ja mihin se loppuu? Eikö juuriston rihmojen määrittäminen ole miltein mahdoton tehtävä? Auringon säteiden ja puun lehtien välinen raja… onko sitä? Kukan tuoksu… mistä se alkaa ja mihin se päättyy? Symbolinen toiminta näyttäytyy tästä näkökulmasta katsottuna luonnottomana. Meidän tulee vaieta diabolisesta meissä, jotta voisimme jatkaa olemassaoloamme ihmisinä. Ei mikään ihme ettei siitä mitään haluta tietää.

Koska symbolinen kulttuurimme edellyttää meidän vieraannuttamista diabolisesta, emme sitä kykene hallitsemaan. Se on meille se kauhun tunne sisällämme, joka valtaa unissa ja houreissa. Psykoanalyyttisesti voitaisiin sen sanoa olevan tiedostamaton. Ehkä voisimme vain puhua vieraasta sisällämme, joka on leimattu pahuudeksi. Raamatussakin Saatana nähtiin Jumalaa vastaan nousseeksi enkeliksi. Ehkä tuota Jumalaa vastaan tuleekin nousta tunteakseen itsensä. Nousta tuota rajaa vastaan löytääksemme uuden maailman. Ja tässä kohdassa puhun asioista täysin sekulaarisella tasolla, koska ateistina en voi nähdä Jumalaa ja Saatanaa muina kuin symboleina. Ne voidaan aina määritellä uudestaan tai jättää määrittelemättä kokonaan…

Päätän tähän tämän pseudoakateemisen pohdinnan.

Advertisements

One thought on “Symboli/diaboli

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s