Feminismistä

Tämä on aihe, joka ei jätä minua rauhaan. Emma Watsonin puhe feminismistä YK:ssa aiheutti taas hirvittävän paskamyrskyn eräissä piireissä.

Takuuvarma keino saada vihat niskoille on julistautua julkisesti feministiksi. Onhan sukupuolien välillä ollut kautta historian tiettyä jännitettä, mutta nykyinen miesten herkkähipiäisyys feminismin yhteydessä ei ole enää järjellä selitettävissä.

On totta, että kauniit puheet sukupuolien välisestä tasa-arvosta ja siitä, että feminismi ei ole vain naisten asia, unohtuvat arkipäiväisessä kanssakäymisessä. Aina löytyy näitä henkilöitä, jotka käyttävät sitä omien etujensa ajamiseksi. Mutta tekeekö se feminismistä, naisista tai tasa-arvosta turhaa? Mielestäni ei.

Joillekin miehille näyttää tulevan suurena yllätyksenä, että naisissakin on kusipäitä. Ja kusipää keksii aina syyn kuin syyn harjoittaa omaa olemassaoloaan. Me emme ole täydellisiä ja meillä jokaisella on omat puutteemme. Joillakin näitä puutteita on annettu enemmän kuin muille. Ja toiset oikein hankkivat niitä urakalla. Ideologia, ajatus tai pyrkimys sinänsä ei muutu paremmaksi tai huonommaksi, jos ihmiset sitä käyttävät väärin. Aristoteleen ajatuksia on turha dissata sen johdosta, että inkivisitiolaitos piti sitä ”virallisena filosofiana”. Ja libertarismi ei muutu onnistuneeksi talousteoriaksi, jos joku on sitä noudattamalla joskus lisännyt taloudellista hyvinvointia.

Mutta mitä feminismi on? – Aika laaja kysymys. Vähän kuin kysyisi, mitä on islaminusko. Aika monta suuntausta pitäisi niputtaa yhteen, mikä ei tekisi oikeutta suuntauksille tai islamille yleensä. Mutta se, että meillä kaikilla olisi yhtäläiset oikeudet ja edellytykset elää ja edetä omassa elämässään, on varmasti kannatettava periaate. Esimerkiksi työssä oma työpanos pitäisi olla ainoa palkkaan vaikuttava tekijä: ei sukupuoli, ei uskonto, ei seksuaalinen suuntautuminen etc. Se, että maassamme naispuolinen autokauppias on uutinen, on suorastaan absurdia. Se, että esimerkiksi palomiesten (hyvin sukupuolittunut ammattinimike) keskuudessa sukupuolijakauma on miesvoittoinen, ei pitäisi kenellekään olla mikään ongelma. Sukupuolten välillä on eroja muuallakin kuin genitaalialueilla.

Niin paljon kuin rakastankin koripalloa pelinä ja urheilumuotona, niin 160-senttisen vartalon omaavana minun oli nuorena täysin turhaa haaveilla NBA-urasta. Siihen en olisi yltänyt vaikka olisin harjoitellut 24 tuntia päivässä. Silti minun on turha tästä asiasta olla katkera koripallolle tai NBA-pelaajille. Ammattikoripallo on pitkien ihmisten puuhaa ja sillä selvä. Samoin tämä tosiasia ei estä minua aina silloin tälloin raahaamasta itseäni kentälle heittelemään.

Lyhyestä varrestani huolimatta olisin voinut tehdä uran valmentajana, joukkueen huoltajana tai muussa sellaisessa roolissa, joka ei edellytä kentällä pelaamista. Näihin hommiin ei pituuteni (tai siis sen puute) pitäisi vaikuttaa mitenkään. Se olisi täysin absurdia. Mutta miksi sitten sukupuoli vaikuttaa tällaisiin asioihin? Se on hyvä kysymys. Ja tässä on mielestäni arkinen ydin feminismissä.

Miten sanasta ”feminismi” on tullut miltein kirosana joillekin? Ehkä sukupuoli on se viimeinen varmuuden linnake, johon jotkut elämänsä haluavat ankkuroida. Kaikki tätä pohjaa muuttavat teesit ja liikkeet nähdään oman identiteetin uhkana, jonka edessä on nostettava kaikki mahdolliset panssarit esille. Muuten feminismin nostattavaa tunnelatausta ei voi selittää.

Mutta onko feministien tehtävä valistaa ja lepytellä näitä nyrkit pystyssä ärhenteleviä miehiä (on kai joukossa muutama nainenkin… en tiedä, mutta olettaisin näin)? On tietenkin totta, että oma suojeluvaisto alkaa lepyttelemään nakkikioskin jonossa tappelua haastavaa humalaista, mutta ei kuuluisi minulle, joka haluan vain saada sen Teekkarin erikoisen kolmella nakilla ja hoiperrella kotiin. Missä on poliisi, kun sitä tarvittaisiin? … ja tiedetään, että heillä on tärkeämpiäkin hommia hoidettavana kuin turvata minun nakkikioskiasioiminen aamuyön viimeisillä tunneilla. Periaatteessa yhteiskuntamme tehtävä on kuitenkin taata jokaiselle meille mielipiteen vapaus kuin myös turvallinen kotimatka vuorokauden ajasta huolimatta.

Mutta yhteiskunnan tehtävä ei ole taata meille kaikkille epärealistiselle pohjalle rakennetun identiteetin ylläpitämiselle loputtomia edellytyksiä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole myöskään taata meille kaikille parisuhde ja seksiä. Jos joku meistä ei ole onnellinen elämässään tai tuntee itsearvottomuutta suhteessa toisiin, niin sitä me emme yhteiskuntana tai edes läheisinä voi korjata. Ei vaikka haluaisimmekin.

Portrait_of_Friedrich_Nietzsche

Miten meistä (niin miehistä kuin naisistakin) on tullut näin surkeita ihmisiä? Vai onko niin, että näitä surkimuksia on aina ollut joukossamme ja nyt he vain ovat saaneet äänensä kuuluville? Ennen hulluilla ja surkimuksilla oli torien laidat. Nyt heillä on internet.

Sinänsä tasa-arvoista kyllä, mutta Nietzschen löytämän orjamoraalin riemukulkue kulttuurissamme kuvottaa allekirjoittanutta. Omasta miehisyydestään ja naiseudestaan epävarmat yksilöt kääntävät näkemykseni maailmasta pessimistiseksi. Varsinkin omaa maskuliinisuuttaan naisvihalla pönkittävät ”urokset” ovat sahanneet falloksensa (lacanilaisessa merkityksessä – kts. linkki) jo alkumetreillä olemattomaksi töpöiksi.

Ehkä Nietzsche oli oikeassa. Ihminen on yli-ihmisen aamurusko ja hänen edestään ihmisen on väistyttävä. Ahdistettu eläin käy viimeisillä voimillaan epätoivoiseen taisteluun omasta hengestään vaikka tietää itsekin olevansa hävinnyt taistelun. Hetki ennen viimeistä kohtalokasta iskua, joka on armollisinta mitä hän tulee koskaan saamaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s