Akselerationismi, vallankumous ja kirjallisuus

Kotimaiseen keskusteluun termi akselerationismi nousi kun viisi nuorta äärioikeistolaista miestä jäivät kiinni terrorismin ja muun yhteiskunnallisen järkyttämisen valmisteluista vuonna 2021. Suomalaista oikeiston äärilaitaa (lue: perussuomalaisia) ärsytti ilmiselvästi, että ensimmäinen maamme terrorismia suunnitelleet eivät olleet "väärän värisiä". Kankaanpääläisten oikeistoterroristien kerrottiin mediassa kannattavan "erittäin radikaalia akselerationismi-aatetta". Sen tarkemmin tätä termiä ei heti lähdetty määrittelemään. Koska terrorismia valmistelleet … Jatka lukemista Akselerationismi, vallankumous ja kirjallisuus →

Missä sijaitsee ontologinen dekkari?

Jakolinja sopii hyvin koko kirjallisuuteen, mutta keskityn tässä pelkästään dekkareihin. Jo pelkästään siksi, että rikoskirjallisuutta on pidetty perinteisesti vähemmän arvokkaana kirjallisuuden muotona. Romantiikka, länkkärit, science-fiction ja muut "genrekirjallisuuden" lajit ovat rikoskirjallisuuden kohtalon tovereita. On huipaisaa, että sotaromaani näyttää säästyvän tältä väheksynnältä vaikka se on genrekirjallisuutta siinä, missä kaikki muukin kirjallisuus (tässä voidaan aistia jonkinlaista ristiriitaisuutta, … Jatka lukemista Missä sijaitsee ontologinen dekkari? →

Kansallinen hätähuuto, jota kukaan ei tunnu kuulevan

On suorastaan irvokasta, että samana päivänä, kun julistetaan Finlandia-palkinnon voittajat, eduskunnassa hyväksytään lakiesitys, joka voimaan tullessaan heikentää merkittävästi kotimaisten kirjailijoiden tuloja. Ja nämä tulot eivät ole merkittäviä. Asian irvokkuutta alleviivaa se, että kirjailijoiden tuloihin on tulossa vielä merkittävämpi heikennys, kun suunniteltu verojen korotus kirjoille näyttää etenevän. Hallituksen kaksi pääpuoluetta kantavat nimissään sanoja "kansallinen" ja "suomalaiset". … Jatka lukemista Kansallinen hätähuuto, jota kukaan ei tunnu kuulevan →

”Katukivien alla on biitsi!”

Vuosi 1968 oli hullu vuosi. Sen jälkeen on tullut monta hullua vuotta ja ihan viimeisten vuosien aikana väitän tulleen vielä hullumpiakin. Mutta ei mennä niihin, koska jos jotain olen näinä "historiallisina aikoina" oppinut, niin ne ovat ihan perseestä. Haluan takaisin seesteisen ajan, jolloin mitään merkittävää ei tapahtunut meillä eikä muualla. Historian kirjoissa hiljaiset vuodet ovat … Jatka lukemista ”Katukivien alla on biitsi!” →

Psykedeelinen romaani?

Palaan lukijan rooliin kirjallisuudessa. Edelleen olen sitä mieltä, että kirjallisuuden roolin ei pidä typistyä lukijan identiteetin miellyttämiseen. Sama pätee kaikkeen taiteeseen, mutta erityisesti kirjallisuuteen. Lukeminen aktina liittyy oleellisesti muutokseen. Lukemisen hetkellä ihminen tulee toiseksi. Teksti nakertaa vanhaan minään murtumia, joiden kautta pääsee läpi jotain uutta ja raikasta. Mutta samalla läpi pääsee pelottavia ja uhkaavia aineksia. … Jatka lukemista Psykedeelinen romaani? →

Kirjallisesta älykkyydestä

Thomas Pynchonin vuonna 1984 julkaistu artikkeli "Is It O.K. To Be A Luddite?" on edelleen erittäin ajankohtainen. Ehkä jopa ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuotena. Essee alkaa muistutuksella C. P. Snow'n kuuluisasta luennosta "The Two Cultures" jossa tehdään kuuluisa dikotomia "kirjallisen" ja "tieteellisen" oppineisuuden välillä. On sanomattakin selvää, että meidän aikakaudella kirjallinen sivistys ja oppineisuus on hävinnyt tieteelliselle. … Jatka lukemista Kirjallisesta älykkyydestä →

Lukijan diktatuuri

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, niin olen postmodernin kasvatti. Minun älyllinen kasvatukseni alkeisiin kuului dogmi tekijän kuolemasta. Ainoastaan tekstillä oli merkitystä. Ja sekin oli aina lukijan luoma konstruktio. Tietenkin kaiken tämän taustalla vaikutti ummehtunut romantiikan ajalta juontanut tekijyyden palvomisen kultti. Tekijällä oli kiistaton auktoriteetti, joka yleensä perustui sille, että tekijä oli tekijä. Mutta kuten kaikilla … Jatka lukemista Lukijan diktatuuri →

Postmoderni kirjallisuus ja vastakulttuurin uusi tuleminen

Jos jotain kirjallisessa keskustelussa inhoan, on erinäiset vaatimukset, mitä kirjallisuuden tulisi olla ja mitä se ei missään nimessä saa olla. Erityisesti tämä vaatimus on ollut vallalla kotimaisessa keskustelussa kirjallisuudesta. Omassa nuoruudessani ihailin 1980-luvun alussa käytyä kiivasta keskustelua kirjallisuuden luonteesta. Oikein nostalgian aallot nousevat sisälläni, kun luen kuinka Esa Saarinen ja Anja Kauranen kävivät kotimaisen kirjallisen … Jatka lukemista Postmoderni kirjallisuus ja vastakulttuurin uusi tuleminen →

Lähiörotat

Lähiörotat on ollut ulkona nyt reilun kuukauden. Siitä tuli huomattavasti parempi kuin olin edes ajatellut. Tästä kiitos kuuluu kustannustoimittajalle, joka jaksoi painaa minua sukeltamaan tarinassa syvyyksiin, joita en edes nähnyt siinä. Kustannustoimittajan rooli kirjojen julkaisussa jää usein lukevalta yleisöltä piiloon, mikä on harmi. Ilman kustannustoimittajia meillä olisi aika pitkälle sisäänpäin kääntynyttä kirjallisuutta, jossa kirjailija lähinnä … Jatka lukemista Lähiörotat →

Thomas Pynchon – vastakulttuurin viimeinen mohikaani

Pynchon-kirjasto

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen toistuvasti palannut Thomas Pynchonin tuotantoon. Hänen kirjansa muodostavat jäniksen kolon, jonne me tietynlaiset henkilöt sukellamme ja emme enää löydä tietä ulos. Pynchonia seuraavaan kulttiin kuuluu tietenkin kirjailijan hahmo ja sen ympärille muodostunut myytti. Tässä keskeisimmät (ja melkein ainoat) faktat Thomas Ruggles Pynchon Jr'sta. Syntynyt 8. toukokuuta 1937, Glen Cove, Long … Jatka lukemista Thomas Pynchon – vastakulttuurin viimeinen mohikaani →