Vuosi 1968 oli hullu vuosi. Sen jälkeen on tullut monta hullua vuotta ja ihan viimeisten vuosien aikana väitän tulleen vielä hullumpiakin. Mutta ei mennä niihin, koska jos jotain olen näinä ”historiallisina aikoina” oppinut, niin ne ovat ihan perseestä. Haluan takaisin seesteisen ajan, jolloin mitään merkittävää ei tapahtunut meillä eikä muualla. Historian kirjoissa hiljaiset vuodet ovat niitä onnellisimpia niitä päiviä viettäneille.
Vuodelta 1968 yksi merkittävä yksityiskohta laukaisi aikoinaan mielessäni pitkän sarjan kaatuvia dominopalikoita. Tuntematon seinäkirjoittaja oli avannut runollisen arkkunsa ja maalannut seinään sanat: ”Sous les pavés, la plage!”. Koska suomi ja ranska ovat kielinä hyvin erilaisia, niin graffitin voisi kääntää näin: ”Katukivien alla on biitsi!” Tämä huomio oli noussut siitä, kun kevään 1968 kapinoivat nuoret olivat hakanneet katukiviä heitelläkseen niillä poliiseja ja oli huomattu kovan kivisen urbaanin kadun olla olevan samanlaista hiekkaa kuin rannalla.
Tämä ei ole mikään kovin kummoinen oivallus ja samalla siinä tiivistyy nerokkaasti niin monta asiaa. Kuinka paljon ihanaa aurinkoista rantaa meiltä on peitetty kiinteistökaupoilla ja kaupunkien kaavoituksilla? Ihmisiä pakataan urbaaneihin tiloihin ajattelematta viihtyisyyttä. Suomi ei ole tässä mikään poikkeus vaikka meillä ei mitään varsinaisia ghettoja (vielä) olekaan. Ei meillä aurinkorantojakaan hirveästi ole, mutta niistäkin monet on meiltä peitettyjä (tietenkin kirjoitan kuvainnollisesti, koska allegoria on uusi musta).
Synnynnäinen vika
Tietenkin kyseinen slogan komeileen oman lempikirjailijani teoksen Inherent Vice (2009) sloganina. Monet eivät kyseistä teosta pidä Pynchonin merkittävimpänä, mutta itselleni se on hänen keskeisimpiä teoksia. Se on rinnakkaisteos Huuto 49:lle (1966, suom. 2003, Tero Valkonen). Tai siis tämä on oma rohkea tulkintani. Kummatkin ovat dekkareita ja kummatkin käsittelevät olennaisesti kiinteistökauppaa Kaliforniassa, jossa maanomistus ei koskaan ole ollut puhtoista.
Mutta se Doc Sportellosta. Mielessäni on aivan toinen teos tällä hetkellä, joka kylläkin käsittelee Inherent Vicea. J.M. Tyree on elokuva-alan tutkija, joka on kirjoittanut viettelevän teoksen The Counterforce (2021). Teos on mainio pamfletti kirjallisuuden ja erityisesti fiktion puolesta.
J.M. Tyree seuraa Pynchonia tulkiten, että meidän aikakauttamme. Kun Yhdysvaltojen presidenttinä voi istua neljä vuotta (toivottavasti ei saa taas jatkoa) kertoen 15 000 todistettua valhetta virka-aikansa aikana, niin tulee helposti sellainen vaikutelma, että meidän aikakautemme tarvitsee lisää faktoja. Tämä vaatimus tosiasioihin ei ole perusteeton, mutta valitettavasti se ei riitä. Trumpin ja hänen kaltaisten populistien tauoton valheiden syöttäminen ei valitettavasti lopu faktatarkistajien nopeaan reagoimiseen tai lisäfaktojen syöttämiseen mediassa. Jokainen fakta saa seurakseen vain lisää valheita, koska epätodet väittämät kumpuavat loputtomasta lähteestä.
Aikakautemme tarvitsee faktojen lisäksi parempaa fiktiota. Fiktiota, joka kykenee kertomaan olevansa fiktiota. Ei ole mikään ihme, että populistien valheelliset argumentit uppoavat, koska me olemme vieraantuneet fiktiosta. Kaikki on niin totta, että mikään ei ole enää tarinaa.
Tätä pitää hieman avata, koska asia ei ole kaikkein intuitiivisin. Joudumme palaamaan liian aikaisin lähteneeseen brittiläiseen kulttuurikriitikkoon ja -teoreetikkoon Mark Fisheriin ja erityisesti hänen ajatukseensa ”kapitalistisesta realismista”. Sen mukaan kapitalismi muodostaa paradigman, joka rajoittaa meidän mielikuvitustamme. Banaalina esimerkkinä voidaan mainita perinteinen baarikeskustelu, jossa kapitalismin ainoaksi vaihtoehdoksi nostetaan aina kommunismi ja sosialismi. Eikö tämä ole voimakas signaali siitä, että meidän poliittis-taloudellinen mielikuvituksemme on typistetty äärimmilleen? Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: kapitalismi tai kommunismi. Koska kommunismi ei ole toiminut, niin ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt kapitalismi. Harvempi tulee kysyneeksi, että missä kapitalismi oikeasti on toiminut moitteettomasti? Ja ennen kuin sieltä heitetään materiaalisen hyvinvoinnin kivi tänne suuntaan, niin nostetaan maapallon ekologisen tilan kilpi pystyyn.
Mutta meidän ei tarvitse mennä kivien heittelyyn vaikka koko kirjoitus alkoikin siitä. Mielikuvituksen puute estää meitä kohtaamasta ne ongelmat, jotka meidän on kohdattava tässä ajassamme. Missä on meidän aikakautemme Karl Marx? Ja tässä viittaan boksin ulkopuolelle katsovaan taloudellis-poliittiseen ajattelijaan. Me tarvitsemme perustavanlaatuisen muutoksen talousjärjestelmäämme, joka väistämättä heijastuu poliittiseen järjestelmään muutoksen aallokkonsa.
Kapitalismi ei voi olla vastaus, koska sen keskeisin tehtävä on säilyttää status quo. Mikään ei saa häiritä kapitalismin asemaa. Eiköhän jo tyhmempikin ala näkemään missä ongelma sijaitsee. Ja kun me puhumme taloudellis-poliittisesta järjestelmästä, niin me samalla puhumme psyykkis-libidinaalisesta järjestäytymisestä, mikä ensin mainitun järjestelmän sisällä eläviltä edellytetään. Eli meidän tulee muuttaa niitä psyykkeitä, jotka kapitalistisen realismin sisällä elävät.
Valta mielikuvitukselle… nyt!
Kirjallisuuden keskeisin syöpäläinen juuri tällä hetkellä on julkea vaatimus realismiin. Kaikkein ilmeisimmin se tulee esille aikakautemme janossa autofiktioon. Ja nyt tätä ei tule ottaa minään kritiikkinä itse autofiktiota kohtaan, vaan sen haluun. Me elämme sosiaalisen median kyllästämää aikakautta, jossa verkkokalvoille paiskautuvat kuvat ovat enemmän totta kuin kirvely verkkokalvoilla.
Meidän on luotava parempaa fiktiota, joka korostaa fiktion fiktiomaisuutta. Sen tehtävä on kertoa meille tarina, mutta ennen kaikkea sen tulee alleviivata tarinan tarinallisuutta. Hyvät hyssykät. Tämä ei ole totta. Tämä on tarinaa ja siksi se on arvokasta. Opetelkaa hyvät ihmiset erottamaan mikä on tarinaa ja mikä ei. Ja jos vaikka kaikki olisikin tarinaa, niin oppikaa erottamaan hyvä tarina huonosta.
Opetelkaa tanssimaan. Nähkää se ihana biitsi katukivetysten alla. Se on huomattavasti parempi tarina kuin euron litralta maksava bensa, joka ei tule koskaan viemään teitä yhdellekään rannalle. Tahtokaa rannalle, älkää uskoko totuuksien paasaajia… he eivät tiedä mitään biitsistä. Rannalle!
SchizoBlog 