Miesmanuaali osa 2: miehekäs teksti

remington

”Miehekäs teksti” on otsikkona tarkoituksellisen ongelmallinen. Ymmärrän hyvin feministisen kirjallisuuskritiikin kohdistaman arvostelun Lacanin tekstin fallogosentrisyyteen, mutta en tarkoita ”miehekkäällä tekstillä” sitä. Miehekäs teksti ei ole automaattisesti tekstiä, jonka on kirjoittanut mies. Miehekäs teksti voisi olla aivan yhtä hyvin naisen kirjoittamaa, mutta miehekkyys välittyy tekstin kautta. Teksti on myös ongelmallinen käsite. Tässä kohdassa käsitän tekstin kaikeksi symbolien kautta muodostuneeksi kieleksi. Täten puhekin on tekstiä. Liikennemerkit ovat tekstiä. Jopa ruumiin liikkeet muodostavat tekstin. Kirjoittaja on symboleilla tekstiä tuottava yksikkö.

Miehekäästä tekstistä hyvänä esimerkkinä käy Jouko Turkan teos Aiheita (Otava, 1982). Sen äärellä suorastaan tuntee Turkan läsnäolon. Samalla se määrittää hyvin miehekkään tekstin. Teksti ei uhoa, ole riitaisa, mutta kylläkin hyvin aggressiivista.

Olen syntynyt kusen ja paskan välistä. Se on alkuperäinen näkökulmani maailmaan, niinkuin se on jokaisen joka tänne ilman keisarinleikkausta tulee. Mihin sen kadottaa?
(Aiheita, s. 16)

Turkan näkökulma on minulle vieras, koska olen tullut tähän maailmaan keisarinleikkauksella. Mutta ymmärrän hyvin, mitä Turkka ihmettelyllään tarkoittaa. Ruumiillisuus sitoo meidät elämän perusteisiin ja niistä vieraantuminen tuntuu kuitenkin olevan elämän tarkoitus monelle meistä. Palvotaan jotain meidän kulttuurille vierasta Jumalaa ja harjoitetaan vanhoista pakanauskonnoista omaksuttuja liturgioita, mutta tällä kertaa kieltääksemme ruumiillisuudelta sen arvon, mikä sillä tulisi olla.

Henkisyyden saarnaajat ovat ruumiillisesti heikkoja ja he ovat sanoutuneet irti elämän taistelusta. Vaikka he eivät sitä itse halua harjoittaa, niin tuon taistelun hedelmät heille kuitenkin kelpaavat. Kokeilkoot elämistä pelkällä pyhällä hengellä, niin katsotaan kuinka pitkälle pötkitään. Miehekäs teksti ei saarnaa hengen voittoa materiasta. Se ennemminkin saa meidät tuntemaan uudestaan sitä perustavanlaatuista ruumiillisuutta, jonka kanssa synnymme tähän maailmaan.

Hahmottaako taide ihmisen nautintoja, niin että hän voisi hyvällä omallatunnolla nauttia ja elää niitä mielessään uudelleen silloin kun niitä ei enää ole. Mitä justhässinyt mies taiteesta, mitä se ikuistaa hänen uhostaan? Entäs nainen jota juuri on pantu ja joka on saanut vähän huutaa ja ulistakin? Kaukaista hänelle on taide. Koska se on sortunut elämänpelon asialle, kieltäytymään ja muistuttamaan eikä luomaan. Eikä muuta voi luoda kuin uutta.
(Aiheita, s. 18)

Niinpä. Miehekäs teksti ei pelkää elämää, vaan kohottaa sen sille pallille, jonne se kuuluukin. Pelkurimainen teksti on täynnä vihaa elämää kohtaan. Ja keskeisin kohde elämänvihalle näyttää muodostuvan nainen. Misogyyni teksti kumpuaa siitä kateuden ja katkeruuden sekaisesta tunteesta, kun naisen saavuttamattomuus on noussut ylitsepääsemättömäksi tuskaksi elämässä. Typeryksen teksti ei ymmärrä, että hänen halunsa jää aina tyydyttämättömäksi. Hänen kaipaamaansa naista ei koskaan voida saavuttaa. Hän on äidin petetyn kaikkivoipaisuuden muistijälki kirjoittajan tekstissä. Syvä viha sitä kohtaan, että tarpeita ei tyydytetä välittömästi. Naisvihan kirjoittaja ei ole koskaan kasvanut sylivauvaa kummemaksi… ja tämän takia hänen tekstinsä ei voi olla miehekästä, koska miehekkään tekstin kirjoittaja on täysikasvuinen.

Todellinen täysikasvuinen kirjoittaja oli Henry Miller. Hänen ja Brenda Venuksen välinen kirjeenvaihto teoksessa Rakas, rakas Brenda (1986) on mestarillinen esimerkki miehekkäästä tekstistä. Tuolloin 84-vuotias Miller aloitti kiihkeän kirjeenvaihdon 19-vuotiaan mallin kanssa. Kirjeenvaihtoa kesti 4 vuotta Millerin kuolemaan saakka ja kirjeitä kerääntyi kaiken kaikkiaan yli 1500 kappaletta.

Henry-Brenda-1

Teos ei ole vanhan likaisen miehen siirappisia kirjeitä nuorelle kaunottarelle, vaan oiva esitys siitä kuinka ikä ei estänyt Milleriä tuntemasta niitä tunteita, joita hän oli aina ennenkin tuntenut.

Yritin ottaa torkut. Päiväni on pilalla – ihanalla tavalla. Luettuani kaksi kirjettäsi ja tuijoteltuani tuijottelemasta päästyäni kaunista kuvaasi en pystynytkään työskentelemään, haaveilemaan vain. Ja koska en voi puolestani lähettää sinulle mitään ihastuttavia kuvia, minä lähetän sinulle jotain muuta. Voisinpa taittaa itseni kokoon ja postittaa itseni sinulle kirjekuoressa!
(Rakas, rakas Brenda, s. 24)

Huonontuneen näkönsä takia Miller tutki Brenda Venuksen lähettämiä valokuvia suurennuslasin kanssa. Mutta samalla hänen tarkkanäköisyytensä oli ilmiömäistä. Vähitellen kirjeiden sävyt muuttuvat läheisimmiksi ja lopulta kyseessä on kirjeenvaihdon muodossa oleva rakkaussuhde. Millerillä oli samaanaikaan useita naisia kierrossa, mikä kertoo hänen viriliteetistään. Kyseessä oli kuitenkin yli 80-vuotias vanhus.

Kyllä, minä todellakin kirjoitan monille naisille yhtä lailla kuin miehillekin, kirjeenvaihtoni on suunnaton ja kattaa koko maapallon. Muttä älä käsitä väärin, en minä kirjoita kaikille naisille samalla tavoin kuin sinulle. Olen kirjeenvaihdossa […] erään kauniin San Franciscossa asuvan japanittaren kanssa ja erään hyvin nuoren korealaistytön kanssa […], jotka molemmat ovat ehkä rakastuneet minuun. Mutta sanon sinulle, Brenda rakkaani, että kaunotarlauman pitäminen ei ole samaa kuin pitäisi tallillisen tammanversoja. Se ei ole inhimillisesti katsoen mahdollista. En edes halua sitä.
(Rakas, rakas Brenda, s. 51)

Millerin teksti on häpeilemätöntä. Hän ei pyytele anteeksi sitä mitä haluaa. Elämän nautinto kumpuaa hänen tekstistään. Kun Miller kirjoittaa vedestä juopumisesta, niin lukijakin alkaa hieman hoiperrella. Parhaiten Millerin teksti soljuu lukijan ollessa ”pienessä”. Joskus opiskeluaikoina otin kesäni projektiksi lukea Millerin ”Ruusuinen ristiinnaulitseminen” trilogian. Olin varannut itselleni kymmenen pulloa kotiviiniä. Muutaman lasillisen jälkeen teksti alkoi suorastaan kiitämään silmieni edessä ja vei minut mukanaan uskomattomalle matkalle.

Miksi en kirjoita naisellisesta tekstistä? Siksi, että sen saa kirjoittaa joku muu. Ehkä nainen… tai mies. Miehekäs teksti on jotain, jota meiltä puuttuu tällä hetkellä. Meillä on paljon poikia kirjoittamassa tekstiä, joka on määrittelevinään, mitä mies ja miehekkyys ovat. Valitettavasti he epäonnistuvat tässä kerta toisensa jälkeen. Kuten vanhassa Frankie Valli & The Four Seasonsin kappaleessa lauletaan: ”Walk like a man / Talk like a man”. Me kirjoitamme itseämme toisillemme kävellessämme, puhuessamme, elehtiessämme… kuinka moni meistä luo miehekästä tekstiä? Unohtakaa uho ja fallosten kalistelu. Olkaa Jouko Turkka. Olkaa Henry Miller. Luokaa tekstuaalinen minuus. Todellinen miehisyys. Mutta se pitää luoda. Sitä ei saada syntymässä.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Miesmanuaali osa 2: miehekäs teksti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s