Amsterdamin pilven katku

patsas

Vierailin kaverieni kanssa Amsterdamissa viime viikonloppuna. Ystäväni kommentoi Facebook-statusta reissusta lakonisesti: ”Kävittekö huorissa? Poltitteko pilveä?”. Pettymykseksenne voin paljastaa, että suurimman osan ajastani tuossa Euroopan liberaaleimmassa kaupungissa vietin kävellen. Rakastan kaupungeissa kävelemistä. Flaneeraten kaduilla annan kaupungin tehdä vaikutuksensa ja imen sen ilmapiiriä vapautuneesti. Annan ajatusteni ketjuuntua ja muodostaa uusia näkökulmia. Pyrin hävittämään entisen uuden tieltä. Seuraavat kappaleet ovat tuon vapaan assosiaation tulosta.

Matkalla Spinozan patsaalle

Kenellekään tämän blogin lukijoista ei tule yllätyksenä, että vierailu Spinozan patsaalla kuului pakollisiin kuvioihini Amsterdamissa. Sinne käveleminen oli ensimmäinen trippini. Keväinen aurinko lämmitti ilman lähes kesäisiin lukemiin, joten päivällä ei tarvinnut pukea T-paidan päälle takkia. Oma pohjalaisuuteni taisi olla monelle vastaantulijalle ilmeistä, koska jokaisella näytti olevan takki tiukasti kiinni ylävartalon suojana.

Amsterdamissa ei ole vaikea löytää kirjakauppaa. Ne tuntuvat olevan Coffee Shopien jälkeen yleisin erikoisliike kaupungissa. Rakastavatko amsterdamilaiset kirjallisuutta vai ainoastaan kirjoja? Oli miten oli, mutta kirjakauppoja heillä riittää. Paikallisena ominaisuutena huomasin, että monissa kirjakaupoissa oli erikseen käytettyjen kirjojen osasto. Tämä konsepti voisi toimia Suomessakin ja auttaa monien pienten kirjakauppojen taloudellista ahdinkoa.

Spinoza-intoilijana en löytänyt kovinkaan montaa kirjaa aiheesta. Muutama hollantilainen kirja kokoelmista löytyi, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia. Muutenkin filosofia-osastot loistivat lähinnä poissaolollaan kauppojen hyllyillä. Hollantilaisesta Spinoza-tutkimuksesta en juuri tiedä mitään. Oma traditioni pohjautuu vahvasti ranskalaiseen ja saksalaiseen perinteeseen.

Helsingissä ei ole vaikea löytää autiota katua. Keskustankin läheisyydestä yksinäinen kävelijä voi löytää itsensä hyvin yksinäisenä. Amsterdamissa tuota yksinäistä rauhaa ei tunnu olevan tarjolla. Mikä on tällaiselle flaneeraajalle varsin lohdullista. Vastaantulijoita tarkkailemalla saa hyvän läpileikkauksen paikallisesta urbaanista tyylistä. Valitettavasti en voi suuremmin sanoa viihtyväni amsterdamilaisessa habituksessa. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Tämä on mahtava kaupunki, joka sykkii uskomattomalla intensiteetillä. Mutta hollantilaista tai amsterdamilaista minusta tuskin koskaan voisi tulla. Samaa voin sanoa Tukholmasta, Lontoosta, Pariisista ja Berliinistä. Kaikki mahtavia kaupunkeja, mutta eivät vastaa minun mielialaani.

Ihmisten jatkuva virta ja puheen tauoton solina pistävät minut ajattelemaan omaa kotikaupunkiani ja suomalaisuutta. Miksi me viihdymme niin paljon kotimme seinien sisäpuolella? Kokonainen kaupunki on käytettävissämme. Ehkä me emme edelleenkään osaa ostaa ja maksaa palveluista. Kotona syöminen voittaa ravintolassa syömisen vaikka eläisimme yksin. Seura ei kelpaa kaikille.

Patsaalla

Siinä se vuonna 2008 pystytetty patsas on. En ymmärrä miksi patsas piti pystyttää juuri 331 vuotta Spinoza kuoleman jälkeen. Aikaisemminkin sen olisi voinut pystyttää. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Patsaan suuri kivijalka näyttää toimivan kaupunkilaisten ja turistien lounastamisen alustana. En voi tuntea paheksuntaa, koska tämä on avointa tilaa ja parempaakaan tilaa ei lähistöltä löydy. Ehkä Spinoza on hollantilaisille sama kuin meille suomalaisille Johan Vilhelm Snellman. Käsi pystyyn, joka on lukenut edes yhden Snellmanin teoksen! Mitkä ovat hänen pääteoksensa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (1839) keskeisimmät teemat?

spinoza

Mutta milloin sivistys olisi ollut osa massakulutusta… Tahtomattani alan pohtimaan omaa aikaani. Suomessa ollaan valmistumassa ehkä yhteen tärkeimmistä vaaleista. Ja mistä me puhumme? Vasemmistoliiton Arhinmäen asunnon rahoituksesta ja demarien vaaliesitteen painopaikasta. Venäjällä nykyhallinnon laittomuudet ovat niin ilmeisiä, että hämätäkseen kansaa ja muuta maailmaa on aloitettava piilotettu sota. TTIP:n investointisuoja on uhkaamassa valtioiden autonomiaa, mutta meillä lehdistö klikkijournalismin sokeuttamana haluaa uutisoida kuvitteelista uhkaa Venäjältä. Pelko äänestäjäkadosta takapuolessa muutamat puolueet sortuvat samaan pelotteluun ja keinotekoiseen turvallisuustakuuseen NATO-lupauksilla. Historiankirjoituksissa 2010-luvun jälkipuolisko tullaan muistamaan suurena vajaaälyisyyden aikakautena. Ja tässä typeryydessä ei näytä olevan edes taivas rajana.

Katselen näköispatsaan rauhallista katsetta. Juuri tuollaisena meille Spinoza on maalattu. Emme voi varmuudella sanoa miltä hän näytti, mutta tuo sama tyyneys huokuu hänen ajattelussaan… ainakin minulle. Se rauhoittaa illan hämärässä, mutta meidän aikakautemme auringon paisteessa tunteeni kiehahtavat kerta toisensa jälkeen. Ensimmäistä kertaa en osaa päättää selkeästi kenelle henkilölle ja mille puolueelle ääneni antaisin. Minulle se ei ole yhdentekevää. Voin olla idealisti, mutta uskon demokratiaan ja äänestämiseen. Katselen vielä hetken patsaan ilmettä. Tutkin sen yksityiskohtia. Istahdan kivijalalle ja annan auringon lämmön tuntua kasvoillani. Nousen ylös. En edelleenkään tiedä miten äänestää, miten haluaisin tästä eteenpäin elämäni viettää, miten ratkaista oman elämäni ongelmia. Mutta iltaohjelma on jo valmiiksi mietitty.

Rossebuurt

Kannabiksen vapaa myyminen tulee tyhmemmällekin selväksi Amsterdamissa. Juuri poltetun pilven imelä tuoksu pöllähtää sieraimiin jatkuvasti. Illalla tuo katku vain yleistyy. Kävelemme yhden Coffee Shopin ohi, jonka ovessa on tupakan kieltävä kyltti. Oven avautuessa sisältä pursuaa niin voimakas marijuanan tuoksu, että asialle ei voi kuin nauraa. Mitä lähemmäksi punaisten lyhtyjen aluetta tulemme, sitä tiheämmäksi käyvät Coffee Shopit. Huomaamme, että kymmenen jälkeen illalla kaupungissa on helpompi ostaa pilveä kuin tupakkaa.

tarra

Hollantilaiset oluttuopit kummastuttavat ensin, mutta muutaman jälkeen ymmärtää niiden nerokkuuden. Kun haluaa siirtyä baarista toiseen, niin parin desilitran tuopit ovat mitä oivallisin ratkaisu. Suomessa puolen litran tuopit pistävät asiakkaat jumiutumaan samaan paikkaan pidemmäksi aikaa. Se voi olla lyhyellä aikavälillä tuottavaa baariyrittäjälle, mutta tuhoisaa elävälle iltaelämälle kaupungissa. Amsterdamin yöelämään verrattuna Helsingissä jumitetaan ja homehdutaan aivan liian pitkään samassa paikassa. Ei ihme, että niin huonoja iltoja on tullut eteen. Täällä baarin on luotava atmosfääri puolet nopeammin. Ja sen huomaa. Vilkas keskustelu ja energia suorastaan lyövät päin kasvoja baarien ovista sisään astuessa. Tätä enemmän meillekin kiitos.

Punaisten lyhtyjen alue ei olisi mitään ilman vierailua tyttökaduilla. Lasiovien takana keikistelevät tytöt koputtelevat hanakasti oviin herättääkseen ohikulkevien potentiaalisten asiakkaiden huomion. Olisi suurta hurskastelua sanoa, etteivätkö ajatukset kojuun pujahtamisesta nousisi mieleeni. Enkä nosta moralistin sormea niille, jotka noista ovista sisään astuvat. Mutta en pääse tämän videon sanomasta yli:

Tämän parin kanaalin rajaama alue on huumaava. Miltein jokainen puhdas ja likainen mielihalu on tyydytettävissä täällä. Ehkä sittenkin vain ajatus tuosta mahdollisuudesta on tämän taian ylläpitävä voima. En halua rikkoa tätä illuusiota. Ja siitähän tässä koko ajan on kyse. Harha jostain muusta kuin arkisesta aherruksesta pohjoisen kolkossa kevätviimassa. Se on kuitenkin jonne palaan ja jossa oma todellisuuteni on.

Voisin erittäin hyvin nostaa kytkintä Suomesta. Minulla ei ole mitään suurempia juuria kotimaahani. Minulla ei ole perhettä, ei velkaa, ei parisuhdetta… ei itse asiassa yhtään hyvää syytä olla lähtemättä. Suomesta on tullut 2010-luvulla huomattavasti sulkeutuneempi maa kuin mitä se oli 1990-luvun loppupuoliskolla. Ja tämä ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö. Koko Euroopasta näyttää tulleen äärinationalistien leikkikenttä. Amsterdam on aina Amsterdam, mutta hollantilaiset eivät ole amsterdamilaisia.

On alkanut uusi sulkeutuneisuuden aikakausi. Ja jotta sulkeutuneisuus ei jäisi kesken, meillä on ympäri Eurooppaa autonomialiikkeiden aalto. Pitää saada lisää rajoja, joita sulkea. Mihin tämä päättyy? Sulkeutuminen johtaa aina vieraantumiseen naapurista ja täten välien kiristymiseen. Olemme jo uuden eurooppalaisen konfliktin partaalla. Toisaalla on omaa suurvalta-asemaa hakeva Venäjä ja toisaalla omista saavutetuista asemistaan kiinni pitävä länsi. Ja kaiken takana vaikuttaa raha. On aivan turha sanoa, että Ukrainan kriisissä olisi kyse autonomisen valtion suvereniteetin puolustamisesta tai kansallisen vähemmistön aseman puolustamisesta. Kummatkin osapuolet kamppailevat taloudellisesta herruudesta. Aika näyttää mille tasolle tämä tilanne pääsee eskaloitumaan.

grafitti

Ehkä me tarvitsisimme globaalin Coffee Shop -liikkeen. En ole mikään huumeiden puolestapuhuja, mutta en niitä ole ihmisiltä kieltämässäkään. Jos esimerkiksi kaikki se taloudellinen ja älyllinen pääoma, jonka ihmiskunta on käyttänyt ydinaseiden kehittämiseen ja ylläpitoon (joita ei ole kertaakaan käytetty tosissaan) olisi käytetty narkoottisten aineiden kehittämiseen (joita me kaikki käytämme tavalla tai toisella), niin uskoin meillä olevan ihmiskunnan pelastavia huumeita. Ne olisivat fyysistä ja psyykkistä terveyttä edistäviä ja niillä saisi nupin niin sekaisin, että emme enempää tarvitsisi euforian lähteitä. Tietenkin tuon saman taloudellisen ja älyllisen pääoman olisi voinut käyttää vieläkin paremmin, mutta jos ne halutaan johonkin turhuuteen laittaa, niin laitetaan sitten sellaiseen, josta on meille huomattavasti enemmän hyötyä kuin ydinaseista.

Laskeutuminen

Pitkän hurmeisen viikonlopun jälkeen turbulenssivoittoinen laskeutuminenkaan ei saa lentoahdistuneista kehoani lievää angstia pahempaan tilaan. Suomalaisuuden kunniaksi kuuntelen Hanoi Rocksia kuulokkeista. Töyssyjen keskellä muistan, että Michael Monroe ja Andy McCoy istuttivat mieleeni Amsterdamin maineen siemenen, kun he sanoivat menevänsä kaupunkiin myymään persettä, jos rock-hommasta ei rahaa irtoaisi tarpeeksi. Näytti irtoavan, kun eivät miehet Amsterdamista löytyneet.

Kylmä Suomen viima ei tunnukaan niin kylmältä kävellessämme autoomme. Kevät näyttää paistaneen täälläkin. Kaupungin läpi ajaessamme autiot kadut muistuttavat tosiasioista, mutta ainakaan tällä kerralla se ei tuo mieleen synkkiä ajatuksia. On kevät ja masennuskausi on ohitettu. Kesälomalla aion bookata lennon jonnekin vilkkaampaan kaupunkiin, jotta pääsisin taas kävelemään avoimin mielen ja samalla tutustumaan itseeni paremmin… Amsterdam ei ole poisluettujen kaupunkien listalla.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Amsterdamin pilven katku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s