Mitä on suomalaisuus?

Kun alamme pohtia suomalaisuutta, niin meidän tulee kysyä, mikä on luonnollisen ja luonnottoman välillä vallitseva ero. Luonnollisiksi lueteltavat asiat nähdään sellaisina, jotka ovat luonnosta ja tavallaan kasvavat itsestään siellä jossain. Luonnoton on jotain sellaista, jota ei löydy luonnosta tai on tuotettu keinotekoisesti. Tämä jaottelu toimii varsin mainiosti aina siihen saakka, kun ymmärretään ettei sillä ole mitään perusteita.

Mistä luonnottomiksi luetellut asiat tulevat? Usein niiden nähdään olevan ihmisen tekemiä. Ne ovat niin sanottuja artefakteja. Esimerkiksi vasara on artefakti. Pala puuta ja kivi taas eivät ole artefakteja. Mutta kun ne yhdistetään alkeelliseksi vasaraksi, niin on tehty artefakti. Vasara on täten luonnoton esine. Sitä ei esiinny luonnossa sellaisenaan.

Tässä naiivissa keskustelussa sivistynyt ihminen nähdään, jonakin joka ei kuuluisi luontoon. Väitän, että ihminen sivistyksineen ja kulttuureineen on aivan yhtä luonnollinen asia kuin esimerkiksi sudet ja niiden taipumus elää laumassa. Ihminen ei missään vaiheessa nouse luonnosta irralliseksi saarekkeeksi. Hän on luonnosta kotoisin eikä koskaan minnekään sieltä lähtenyt.

Kaupungit katuineen ja kerrostaloineen ovat yhtä ja samaa luontoa kuin metsät ja muut tilat maapallolla. Itse asiassa kaikki tällä maapallolla on rakentunut täysin luonnollisista materiaaleista, jotka ovat olleet tässä maailmankaikkeudessa kaiken aikaa. Jos jokin olisi luonnotonta, niin sen tulisi ilmaantua meidän keskuuteemme jostain toisesta todellisuudesta tai ulottuvuudesta. Tällaista ei nykytiedon mukaan ole koskaan ollut olemassakaan. Aivan kuten mitään luonnollista tai luonnotontakaan ei ole koskaan ollut olemassa. Nämä termit ovat täysin tyhjiä ja merkityksettömiä ilmauksia.

Nyt sitten voidaan nostaa esille, että ihminen on vieraantunut luonnosta ja tuhoaa omaa biosfääriään oman selviytymisensä uhalla. Tätä ei voida kieltää. Me olemme tuhoamassa omia edellytyksiämme jatkaa elämäämme sellaisena kuin me olemme tottuneet elämään. Mutta tässäkään ei ole mitään luonnotonta (aivotonta se siitä huolimatta on). Luonnosta ei voida lukea mitään ”järjestystä” tai ”logiikkaa”, jonka mukaan meidän tulisi elämämme järjestää.

Jos ja kun ihminen jonain päivänä kuolee sukupuuttoon, niin se ei ole maailmankaikkeuden tuho. Se jää ja varmaan jossain vaiheessa lähtee kutistumaan absoluuttiseksi tiheydeksi räjähtääkseen taas uudestaan (siis ainakin yhden teorian mukaan). Tällä kaikella tahdon sanoa, että elämä sellaisena kuin me sen koemme, kuuluu aineen luontoon. Mitään luonnotonta ei ole tämän aineen muodostamassa maailmankaikkeudessa.

Luonnollinen vs. luonnoton suomalaisuus

Mitäs hemmettiä tällä käsitteellisellä kikkailulla on tekemistä suomalaisuuden kanssa? Hyvin paljonkin. Se, mikä on suomalaista, vertautuu suoraan keskusteluun luonnollisesta ja luonnottomasta.

Olin yllättynyt katsoessani Kulttuuricocktailin jaksoa karjalaisuudesta. Olin ällistynyt, kun minulle valkeni, että karjalaisella kulttuurilla ei ole juuri mitään tekemistä suomalaisuuden kanssa. Suomalainen kulttuuri on ominut karjalaisuuden jonkinlaiseksi omaksi alkukulttuurikseen. Suomalainen kulttuuri on siis räikeän kulttuurisen omimisen lopputulosta. Siinä mielessä se on täysin keinotekoinen. Ja nyt karjalaiset ovat nousseet vaatimaan oman kulttuurinsa vaalimista ja tunnustamista.

Tämä tietenkin herättää monessa suoranaista ärtymystä. Mutta aivan turhaan. Koska kaikki kansalliset kulttuurit ovat aivan yhtä keinotekoisia. Kun Italian valtio perustettiin, niin oli hieman vaikea löytää jotain italialaisuutta, joka yhdistäisi pohjois- ja eteläitalialaisia. Samanlaista ”luonnollista” yhdistävää tekijää on vaikea löytää juuri mistään.

Kun puhutaan suomalaisuudesta, niin usein nostetaan esille suomalaisiin kuuluva suhde luontoon. Koko ikäni kaupungissa ja Helsingissä eläneenä en ole koskaan tuntenut mitään poikkeavan voimakasta kaipuuta luontoon. Isäni oli kova erämies ja vei poikansa usein metsäretkille aina siihen pisteeseen saakka, kun minun oli todettava hänelle vihaavani kaikkea sitä samoilua. Televisio, kadut, rock-musiikki ja kaupunki olivat minun luontoani, jossa tunsin itseni kotoisaksi.

Suomalaisuuteen kuuluva agraarisuus ja metsäläisyys eivät ole minun kulttuuriani tai suomalaisuuttani. Oma henkinen kulttuurini on 1980-luvulla syntyneessä city-kulttuurissa.

Se, mitä yritän tällä sanoa, on että kansalliskulttuuri on kuten kaikki muukin kulttuuri; se ei ole mitään irrallista omaa elämäänsä elävää luonnollisuutta, vaan jotain jota tehdään kaiken aikaa tässä ja nyt. Kansalliskulttuuri on keinotekoista ja tuotettua. Ja ennen kaikkea se elää ja muuttuu. Tämän takia mitään ”tosi suomalaisuutta” ei ole olemassa. Suomalaisuutta on kaikki se, mitä maassamme tehdään. Suomalaisuus ei typisty meihin suomea puhuviin valkoisiin ugreihin, vaan sitä rakentavat kaikki meidän keskuudessamme elävät. Tämä kannattaa pitää mielessä jo siitäkin syystä, että suomalaisuuden alunperin ”keksivät” maamme ruotsinkieliset sivistyneet kansalaiset.

Kun kansallismielisessä psykoosissa elävä kantasuomalainen huutaa ”Suomi suomalaisille!”, niin mitä hän oikeasti huutaa? Hän huutaa sanoja, joilla hän yrittää oikeuttaa räikeän kulttuurisen omimisen joksikin luonnolliseksi. Kun mitään luonnollista tai luonnotonta ei ole olemassakaan, niin hänen huutonsa on pelkkää äänen aaltoilua ilman mitään sen syvempää merkitystä.

Se, että maahamme muuttaneet ”maahanmuuttajat” eivät koe itseään suomalaisiksi vuosikymmentenkään maassa asumisen jälkeen, kertoo omaa tylyä kieltään kulttuurimme itsekeskeisyydestä ja henkisestä sisäsiittoisuudestamme. Ne ovat asioita, joista ei kannata tuntea ylpeyttä.

Jos jotain tästä tulisi ottaa mukaan, niin se ovat seuraavat asiat:

• Mitään luonnollista tai luonnotonta ei ole olemassakaan. Kaikki on yhtä luonnollista ja luonnotonta. Mutta tämä ei tarkoita, että kaikkea kannattaa tehdä ja luonnosta ei tarvitse mitään välittää. Ne ovat arvokkaita asioita, mutta mitään luonnollista niissä ei ole.
• Erityisesti suomalaisuus on synteesi monista heimoista ja kulttuureista. Tämän takia meidän pitäisi olla hyvin adaptoituvia ja muuttuvia. Muutosta pitäisi juhlia ja ylistää. Kaikkea konservatismia ja edistyksen jarruttamista pitäisi vieroksua kuin ruttoa (koska sitä ne meidän kulttuurillemme ovat).
• Suomen kieli ei ole samaa kuin suomalaisuus, mutta olennainen osa kulttuuriamme.
• Kansalaisuuden keskeisin asiakirja on passi, joka mahdollistaa matkustamisen muiden kulttuurien luokse. Käyttäkää sitä ja tuokaa mukananne vaikutteita muutoksille.

Kun nyt ollaan kulttuurin rahoitusta leikkaamassa, niin mitään kovin suomalaista siinä ei ole. Näiden leikkausten seurauksiin meillä ei ole varaa. Valitettavasti suomalaisuuden nimiin vakuuttavat poliittiset puolueet eivät ole kovinkaan isänmaallisia.