2020

Kohta tämä kirottu vuosi päättyy ja uusi riesa laskeutuu harteillemme. Anteeksi, mutta en voi olla muuta kuin kyyninen ja pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Takanani on vuosi piinaavaa yksinäisyyttä ja tukahduttavaa kyvyttömyyttä muuttaa tilannetta. On ollut pakko alistua kohtalolle ja niellä sen karvas liemi.

En yritä edes ajatella, että jokaisella synkällä pilvellä on hopeinen reunus. Tämä vuosi on ollut yhtä kidutusta ja piinaa ilman mitään toivoa paremmasta. Ja pessimismilleni on katetta, koska emme me tästä mitään tule oppimaan. Keväällä pandemian iskiessä Eurooppaan trendianalyytikoiden piirissä alettiin puhumaan ”uudesta normaalista”. Kesän aikana kävi hyvin ilmi, että mitään uutta normaalia ei tullut eikä tule.

Jokainen ikääntynyt jazz-legenda muuttuu elämänsä lopussa henkiseksi guruksi ja sellaisina he ovat parempia kuin yksikään nykyfilosofian edustajista. Oma sankarini on jo vuosia ollut Sonny Rollins, jonka sanat New Yorkerin haastattelussa käyvät yhteen ajatuksieni kanssa:

I don’t expect this pandemic to mean anything. People will go back to the way they are—most people. There might be a few who might try to get the bigger picture of what this pandemic might mean, but I thought that was going to happen at 9/11, and, indeed, it did, for about three months. Everybody was nice to each other, kind to each other. For three months. And then it came back down: “Me first.”

Ihmiskunnan muisti on lyhyt. Se on huomattavasti lyhyempi kuin uskotaan. Suuret tragediat pysyvät mielissämme ehkä juuri tuon kolme kuukautta ja sitten meno jatkuu kuin mitään tragediaa ei olisi koskaan ollutkaan. Kesällä saimme hetken levähdystauon koronasta, mutta taas se on täällä ja voi entistä paremmin… kiitos meidän ajattelemattomuuden.

Mutta tämä ei ole mitään uutta. Ihminen on jo vuosia sitten jäänyt jälkeen kehityksestä, jota hän on ollut rakentamassa. Ainoastaan muutamat harvat meistä kykenevät pärjäämään elämässä, jonka me olemme kulttuurillamme kehittäneet. Valitettavasti mitään paluuta kukoistavaan menneeseen ei ole. Muutamat meistä voivat sanoutua irti tästä kaikesta ja muuttaa asumaan erämökkiin keskelle ei mitään. Mutta harva meistä on niin varakas. Vain todella rikas kykenee henkilökohtaisesti kokemaan, että raha ei tuo onnea. Me muut joudumme ainoastaan hokemaan heidän kokemaa viisautta ja uskotella itsellemme, että näin asian pitää olla.

Herään aamulla sängystäni ja keitän itselleni kahvin. En ole edellisenä iltana sulkenut tietokonettani; kevyellä hiiren heilautuksella kone herää ja näytölle avautuu tuttu työpöytä tekotaiteellisella taustakuvalla. Luen Hesarin ja loggaan itseni sisään työpaikkani sisäverkkoon. Olen saapunut töihin. Painiskelen samojen arkisten ongelmien kanssa seuraavat kahdeksan tuntia (on päiviä jolloin työpäivä venyy kymmentuntiseksi). Työpäivän lopuksi kirjaan itseni ulos työpaikkani sisäverkosta ja alkaa arkinen vapaa-aika.

Syön kevyen illallisen istuen nojatuolillani ja katson televisiosta uutiset. Maailma on tulessa. Yhdysvallat on menettämässä demokratian, koska sen sanotaan olevan vapauden uusin vihollinen numero yksi. Venäjä lietsoo lähistöllään sekaannusta. On vain ajan kysymys, milloin tuokin juonittelu kohdistuu länsinaapuria kohtaan. Eduskunnassa tapellaan ja kiukutellaan kuin kakaralauma lastentarhan pihalla. Sosiaalisessa mediassa joku on sanonut jotain ajattelematonta ja joukot ovat lähteneet lynkkaamaan häntä kuin KKK ikään.

Suljen kaikki näytöt ja otan kirjan eteeni. Luen rivejä ja yritän keskittyä, jotta saisin mieleni jonnekin muualle yksiöni seinien ulkopuolelle. Joskus se onnistuu, mutta enenevässä määrin epäonnistun. Otan unilääkkeeni ja vaivun hermot turruttavaan pehmeyteen. Yritän nukkua vähintään yhdeksän tuntia joka yö… enenevässä määrin onnistuen siinä.

Herään. Katson hetken kattoon ja toivon risteilyohjuksen osuvan asuntooni. Toiveeni ei toteudu tälläkään kertaa. Taas yksi merkityksetön päivä edessä. Mutta on tässä poikkeuksiakin. Välillä näen ystäviäni. Käymme illallisella ravintoloissa. Noin sadalla eurolla saan eteeni maittavan ja epoäterveellisen aterian viineineen, konjakkeineen ja muine juomineen. Varomme koskettamasta toisiamme… koska korona.

Käyn parturissa. Tavallaan ulkonäöllä ei ole mitään väliä, koska en käy missään ”näytillä”. Mutta käyn silti siistimässä itseni. Joku toinen koskettaa minua kuukausiin. Se ei tunnu miltään, koska kosketus on ammattilaisen kosketus… mutta kosketus siitäkin huolimatta. Me elämme kuin sairaalan eristyshuoneessa… tai vankilan eristyssellissä. Ne meistä, jotka elävät parisuhteessa tai perheessä kokevat enemmän, mutta sieltä puolen seinää kantautuvien uutisten mukaan ei sekään elämä mitään ruusuilla tanssimista ole (anteeksi kulunut vertaus, mutta ei tullut muuta mieleen). Parisuhteet ovat koetuksella, koska toinen on aina potentiaalinen helvetti.

Minä elän rauhassa. Olen huomannut, että en kuuntele musiikkia enää niin paljon kuin aikaisemmin. Anna hiljaisuuden puhua. Mikä harha! Sanotaan, että ahdistuksen pitäisi antaa puhutella. Me voimme siitä oppia jotain. Olen kuunnellut ahdistustani ja sillä ei ole minulle mitään kerrottavaa. Ei mitään sellaista, jota en jo tietäisi. Mutta ei minulla muutakaan tekemistä ole. Istun hiljaa yksiöni seinien sisäpuolella ja annan yksinäisyyden ja hiljaisuuden puhua minulle… yksinäisyyttä ja hiljaisuutta.

Kyllästyn kaikkeen tähän ja päätän lähteä kävelylle. Katselen kylmenevässä viimassa ihmisten ja autojen virtausta. Perhe tulee minua vastaan ja rattaissa istuva lapsi vilkuttaa minulle. Vilkutan takaisin ja hymyilen vanhemmille. Kontakti. Ohikiitävä, mutta kontakti siitä huolimatta. Soitan ystävälleni ja kyselen kuulumisia: lapsi on kasvanut ja työelämä on perseestä. Myötäilen hänen sanoja… olen alkanut kaipaamaan aikoja jolloin minulla meni todella huonosti. Masentuneena ja ahdistuneena elämä maistui pahalta, mutta se maistui. Vuonna 2020 elämästä on tullut simulaatiota – steriilissä kuplassa elämistä ilman hajua ja makua. Vieläkin odotan sen risteilyohjuksen iskeytymistä… jatkan odottamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.