Silmä silmästä, hammas hampaasta

Kävin katsomassa Joker -elokuvan. Olin odottanut sitä jo kuukausia, koska Batmanin mytologiasta Jokeri on kuulunut suosikkeihini lapsesta saakka. Erityisesti voin suositella Alan Mooren käsikirjoittamaa albumia Killing Joke, joka on mielestäni parempi kuin Watchmen tai muut Alan Mooren ”suuret teokset”. Mutta palataan elokuvaan, koska siitä tässä on kyse.

En aio käydä elokuvaa sen suuremmin läpi. Jokainen voi käydä itse toteamassa kuinka hyvä se on. Aion keskittyä elokuvan herättämiin ajatuksiin, koska se kosketti hyvin subjektiivisella tasolla minua. Ensimmäinen asia, joka elokuvan jälkeen tuli mieleeni oli tämä lainaus:

Joka tekee itsestään pedon vapautuu ihmisenä olemisen tuskasta.
Samuel Johnson

Hammurabin laki on yksi vanhimmista säilyneistä lakikokoelmista ja meille sen sanoma on välittynyt Vanhan testamentin Mooseksen toisen kirjan 21. luvun jakeista 23 – 27, jossa on se kuuluisa: ”silmä silmästä ja hammas hampaasta”. Jokainen historiaan tutustunut tietää, että tällainen kostoon perustuva juridiikka ei toimi, vaan se lisää väkivaltaa ja kurjuutta.

Joker on allegorinen kuvaus meidän ajastamme. Kun seuraa tyypillistä keskustelua Twitterissä, niin se ei eroa juuri mitenkään siitä väkivaltaisesta ja kylmästä painajaisesta, jossa elokuvan Gotham Cityssä eletään. Kukaan ei luota kehenkään ja jokainen sana ja ele on vapaata riistaa tahalliselle väärintulkinnalle. Meidän aikakautemme ”hammurabin laki” elää ja voi hyvin sosiaalisen median keskusteluissa. ”Annetaan toisen maistaa omaa lääkettään”: todetaan valitettavan usein.

Mutta Joker näyttää meille jonkin aivan toisen lähestymistavan. Se kuvaa meille sitä, mitä meidän elämäntavastamme voisi seurata. Taiteen voima on siinä, että se voi heittäytyä virtojen vietäviksi ja vapautua ihmisenä olemisen tuskasta. Jokerin hahmo on juuri tällainen sotakone. Hän on meidän synnyttämä lapsi. Tai siis voisi olla… ja sellaisia me synnytämme koko ajan. Viimeisin todiste nähtiin juuri Kuopiossa.

Järjettömät väkivallan teot nousevat siitä järjettömyydestä mihin meistä osa jää. Tyhjiöön, josta kukaan ei ole pelastamassa. Ensimmäiset arvelut incel-raivosta Kuopion tapauksessa taisivat nousta ennen kuin kukaan tiesi yhtään mitään, mitä oli tapahtunut. Nyt näyttää siltä, että kyseessä oli erittäin vakavista mielenterveydellisistä ongelmista kärsinyt nuori mies. Mikä ei missään nimessä oikeuta henkirikosta. Mutta näitä samanlaisia yksinäisiä tapauksia on maassamme kaikkialla.

Misogyyninen incel-liike on myös hyvä esimerkki meidän aikakautemme julmuudesta. Ja tätä ei tule pitää tämän liikkeen puolustuspuheeksi. Kulttuurimme on tuottanut yksinäisten nuorten miesten armeijan, jotka ovat katsoneet oikeudekseen naisvihan. He katsovat, että koska he ovat miehiä, niin maailma (eli me toiset ihmiset) olemme heille velkaa pariutumisen oikeuden. Ja he ovat oikeassa siinä, että pariutuminen on oikeus, mutta se ei ole velvollisuus. Voimme katsoa, että meillä on moraalinen velvollisuus esimerkiksi tarjota vettä janoon kuolevalle tai ruokaa nälkää näkevälle, mutta sama auttamisen velvollisuus ei ulotu seksin alueelle. Siitä yksinkertaisesta syystä, että seksi harvemmin on apua.

Mutta tästä huolimatta jokainen ymmärtää, että naimattomuus (perheen perustamisen ja seksin merkityksessä) voi olla jollekin ongelma. Syitä tähän naimattomuuteen on yhtä monta kuin on siitä kärsivääkin. Me voimme kuitenkin lähteä hakemaan vastausta myös perinteisen perhe-instituution uudelleen arvioimisesta. Me naisissa haastateltiin Raisa Omaheimoa (jonka Sydän odottaa edelleen luettavien kirjojen jonossa). Hienoa haastattelussa oli juuri ystävyyden uudelleen arviointi. Moni ystävyyssuhde voi korvata sen seuran ja lämmön kaipuun elämässä, joka ennen oli perheen tehtävä. Tämäkin tietenkin tulee ongelmalliseksi, jos yhtäkään ystävää ei ole. Tästä hyvä esimerkki oli Jenkeissä tehty tutkimus, jonka mukaan 20%:lla millenniaaleista ei ole yhtään läheistä ystävää. Luku on aika kylmäävä.

Tämän mutkan kautta voimmekin palata Joker-elokuvaan. Pitääkö ihmiskunnan aina synnyttää hirviö ymmärtääkseen myötätunnon ja soveliaisuuden arvon elämässä? Tämä kysymys heräsi mieleeni, koska elokuvassa Jokeri-hahmo kysyy juuri myötätunnon ja soveliaisuuden (decency) perään. Kun me kulttuurissa poteroidumme syvemmälle omiin näkökulmiimme, niin toisen näkemyksen omaava alkaa näyttäytyä meille vieraana ja jopa ei-inhimillisenä. Sellaisen kimppuun käyminen (fyysisesti ja henkisesti) on huomattavasti helpompaa kuin sellaisen, jonka ihmisarvo tuntuu samalta kuin oma ihmisarvo.

Ihminen, joka ei tunnusta kenenkään muun ihmisarvoa on Samuel Johnsonin peto, jonka harteilla ei ihmisenä olemisen tuska enää paina. Hänen ei voida sanoa olevan kykenemätön rakkauteen, koska hänelle rakkaus, välinpitämättömyys tai viha eivät ole enää mitään arvoja. Hänelle jää ainoastaan nauru, joka nousee kun joillakin vielä on jotain arvoja, joita he eivät ilmaise omassa elämässään mitenkään. Kun aseen piipun painautuessa otsaan kiinni, ihminen vetoaa armoon, jota hän ei suonut kenellekään elämässään… tilanteesta tulee koominen ja punch lineksi jää liipaisimen painaminen pohjaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.