Pelastetut minuutit

Palaan eiliseen postaukseeni, koska huonosti nukutun yön aikana jäi aikaa pohtia asiaa tarkemmin. En halua missään nimessä heittäytyä julkisesti tai yksityisesti luddiitiksi. Teknologia sinänsä ei ole pahaa eikä hyvää. Se on pelkkää teknologiaa. Mutta teknologian käyttötavat eivät nauti samaa arvoneutraalisuutta. Itse asiassa juuri nuo tavat ovat keskeisin alue, jossa meidän aikakautemme arvot näkyvät ja tuntuvat. Teknologiaa voidaan siis käyttää oikein ja väärin (sekä kaikkea siltä väliltä). Menen vielä astetta pidemmälle ja kutsun teknologian käyttötapoja joko hyviksi tai huonoiksi.

Teknologian hyvä käyttötapa lisää meidän hyvinvointia ja auttaa meitä saavuttamaan omat mahdollisuutemme. Tämä käyttötavan voidaan sanoa lisäävän meidän ”ihmisyyttä” ja jotain jota paremman termin puuttuessa kutsun ”elämänvoimaksi” (vis vitalis). Vielä hienommin voimme sanoa teknologian hyvän käyttötavan laajentavan meidän vitaalisuutta. Mutta se sanoilla brassailusta. Selvennän aikaisemman postaukseni muutamia kohtia digitaalisen teknologian näkökulmasta.

Kuluttajat ja yritykset. Kun yritykset sanovat tarjoavansa ainoastaan sitä, mitä kuluttajat haluavat, niin he eivät ole täysin rehellisiä itselleen ja kuluttajille. Tämä voi myös olla merkki siitä, että harvempi yritys oikeasti kuluttajia tuntee. Todellisuudessa kuluttajat haluavat kaiken ilmaiseksi. Jos siis se olisi mahdollista. Ja tätähän mikään yritys ei kykene toimittamaan. Niiden on saatava tavalla taikka toisella tuotteestaan voittoa. Eli yritykset rajoittavat ja ohjaavat kuluttajien käyttäytymistä. Ja tässä ei ole mitään tuomittavaa. Se on miten kapitalismi toimii.

Ongelmiin päädytään kun kulutustuotteiden niukkuus katoaa melkein olemattomaksi. Näin on käynyt digitaalisen viihteen saralla. Viihdetuotteiden monistaminen ja jakelu on vapautunut materiaalisen tuotannon rajoitteista. Harvempi kuluttaja ostaa enää CD:eitä tai vinyylejä kuluttaakseen musiikkia. Klikkaan Spotifyn (tai jonkun muun streaming-servicen) päälle ja alan kuuntelemaan musiikkia. Kun tämän tekee miljoonat ja taas miljoonat kuluttajat, niin näiden palvelujen vastuu alkaa kasvamaan. Valitettavasti ne eivät tätä taakkaa halua kantaa. Meille kuluttajille tarjotaan juuri meidän kukkarolle mitoitettua maksua vastaan melkein kaikki maailman musiikki. Musiikin tekijöille ei tästä jää juuri mitään. Tästä seurauksena on, että musiikin tekemiseen ei kannata sijoittaa juuri mitään. Ja sen huomaa. Laadunvalvonta on pettänyt.

Tämä on malliesimerkki teknologian huonosta käyttötavasta. Sen sydämen muodostaa infantiili vastuuttomuus ja täydellinen piittaamattomuus arvoista. Yritykset katsovat, että heidän tehtävä on tuottaa voittoa omistajille. Heille ei kuulu arvojen pohtiminen. Näin toimivat yritykset eivät eroa mitenkään sosiopaateista ja muista persoonallisuushäiriöisistä. Ensimmäisinä yrityksinä tulee mieleen Facebook ja osittain Google. Näiden yritysten teknologian käyttötapoja tulisi rajoittaa laeilla. Tämä prosessi on pahemman kerran kesken ja lakiensäätäjät näyttävät olevan auttamattomasti pihalla. Euroopassa meillä on GDPR, mutta se ei toimi, koska lakien tulisi olla globaaleja. Toinen mahdollisuus olisi tehdä internetistä lokaaleja verkkoja Kiinan mallin mukaisesti. Yritykset ovat lapsia, joille tulee asettaa rajoja, jotta ne oppisivat ottamaan joskus aikuisena vastuuta teoistaan. Se, että kykeneekö yritys koskaan kasvamaan lapsesta aikuiseksi, on toinen kysymys johon en aio tässä kohtaa mennä.

Jotta teknologian hyvä käyttötapa syrjäyttäisi huonon, on yritysten otettava vastuu tekemisistään. Heille kuuluu arvot ja niiden vaaliminen. He eivät voi laistaa tästä vastuusta. Tai siis heidän ei pitäisi kyetä luikertelemaan tästä vastuusta. Valitettavan usein ne kuitenkin sen tekevät.

Sisältö. Monesti kuulee vanhan sloganin ”Content is the king”. Yleensä tämän sloganin suustaan päästänyt henkilö tai yritys tuottaa kaikkein kehnointa sisältöä. Tämä taas on seurausta kaikesta yllä olevasta. Oikeasti hyvä ja laadukas sisältö vaatii meiltä kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. Kummatkin ovat alentuneet ja näyttävät lähestyvän nollapistettä uhkaavalla nopeudella. Teknologian hyvä käyttötapa ennemminkin pidentäisi keskittymiskykyä ja lisäisi meidän kärsivällisyyttä.

Teknologian huono käyttötapa mahdollistaa välittömän tyydytyksen. Miksi nähdä vaivaa, kun kaiken saa niin paljon nopeammin ja helpommin? Vanha malli, jossa elokuvaa kotona katseltaessa mentiin videovuokraamoon ja vuokrattiin elokuva, joka katseltiin kotona ja seuraavana päivänä palautettiin, tuntuisi nykyisessä mallissa mahdottomalta. Mutta se vaati kuluttajalta edes jonkinlaista kärsivällisyyttä, vaivaa ja keskittymiskykyä. Digitaalisen teknologian huonon käyttötavan mahdollistama välitön tyydytys ei lisää meidän elämänvoimaa, vaan vähentää sitä.

Elämään kuuluu kärsimys ja kipu. Oikein käytettyinä ne lisäävät meidän elämän mielekkyyttä. Ne antavat nautinnolle sille kuuluvan merkityksen. Kun teknologian käyttötapaa on optimoitu siten, että nautintoa edeltäneet kärsimykset ja kivut on eliminoitu, on samalla eliminoitu nautinnon mielekkyys. Kärsimys, kipu ja vaiva saavat todellisen päätepisteensä kuolemassa. Nykyään kaduillamme kävelee monta kuollutta (ei ole mikään sattuma, että zombiet ovat olleet jo vuosia suuressa suosiossa viihteen alalla).

Teknologian hyviä ja huonoja käyttötapoja ei ratkaista teknologialla. Se ei pysty siihen, koska kyse on ihmisten itsekkyydestä, välinpitämättömyydestä ja apatiasta. Ratkaisu löytyy arvoista, etiikasta ja politiikasta: hyvistä arvoista, hyvästä etiikasta ja hyvästä politiikasta. Ratkaisu löytyy meistä ihmisistä… olimme sitten yksityisiä ajattelijoita tai yritysten edustajia. Meistä kaikista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.