Satunnaisia huomioita

Koska tänään on syntymäpäiväni ja katson tulleeni siihen ikään, että voin sanoa jotain kokemusta omaavani, niin aion avautua muutamista satunnaisista asioista… ja pidän kirjoittamisesta. Joku voisi näitä seuraavia rivejä kutsua elämänfilosofiaksi, mutta en katso olevani sellaisen kirjoittamiseen vielä ihan kypsä. Palataan siihen muutamien vuosien päästä. Jos jokin leima näille keloille halutaan antaa, niin ne voivat olla vaikka ”satunnaisia huomioita elämän e(ste)tiikasta”.

Jos joku näistä epäsuorista riveistä pahoittaa mielensä, niin se on vain merkki totuuden lähistölle osumisesta. Tarkoitus ei ole lämpimikseen skrivata muutama rivi puoli lämmintä jutustelua niistä ja näistä, vaan antaa jotain omasta itsestäni näiden merkkijonojen viitoittamaa tietä silmiään siirtelevälle… eli lukijalle. Se sitten siitä. Hypätään suoraan kylmään veteen.

Oman onnensa sepistä

Olen aina pitänyt meidän suomalaisten kansanviisauksia hyvin pitkälle idiotismin tai autismin ilmauksina, joiden kyseenalaistaminen ja pyörtäminen kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan aikuisen ihmisen kansalaisvelvollisuuksiin. Yksi suurimmista idioottimaisuuksista, jonka toinen suomalainen voi toiselle suomalaiselle lausua on: ”Jokainen on oman onnensa seppä”. Tulen tuonnempana palaamaan tämän sanonnan toiseen tulkintaan, joka ei ole niin idiootti. Mutta ensin keskitytään siihen, miksi tuon lauseen lausuminen toiselle on vähä-älyistä.

Nämä ”oman onnen seppien saarnaajat” eivät ole kuulleet sitä tosiasiaa, että meillä kaikilla ei ole samoja lähtökohtia elämässä. Joillakin on helpompaa ja he saavuttavat onnen elämässään vähemmällä vaivannäöllä kuin moni muu. Kun joku sattuu syntymään alkoholistiperheeseen ja hän sen takia menettää mahdollisuuden tasapainoiseen ja turvalliseen lapsuuteen, niin siitä johtuva epäonni ei ole hänen takomaansa. Kun hän on tehnyt omaa kokemattomuuttaan lapsen liian aikaisin kumppanin kanssa, joka on jättänyt hänet yksin sen lapsen kanssa, niin hänelle on turha mennä laukomaan tsemppaavia sanoja omasta onnesta ja sen löytämisestä. Hänellä menee ihan liian paljon aikaa elättääkseen lapsensa ja itsensä funtsiakseen miten tehdä seuraavat valinnat siten, että se onni löytyisi.

Tällainen tsemppaaminen ja/tai lannistaminen on ajattelematonta ja sen taustalla ei vaikuta mikään ”hyvä tahto”. Tällaisia aivottomuuksia laukovalle henkilölle pitää pukea pahvinen tötteröhattu, jossa lukee isolla ”TUHMURI” ja hänet pitää passittaa nurkkaa häpeämään muutamaksi tunniksi. Tämä ihan siitä syystä, että tällainen henkilö ei selkeästikään ole lastentarhassa tarpeeksi siellä nurkassa saanut hävetä omia sanojaan ja tekojaan. En usko väkivaltaan, mutta uskon rangaistuksiin. Liian moni meistä ei koskaan tule kohtaamaan omien sanojensa ja tekojensa seurauksia. Ja vielä vähemmän niitä tulee ajatelleeksi. Siellä nurkassa seisoessa ne ajatukset ennemmin tai myöhemmin putkahtavat mieleen… ja se kasvattaa meistä parempia ihmisiä.

Pitäisikö meidän sitten olla tekemättä yhtään mitään? – Tällainen nihilismi ja apatia toisia kohtaan ovat yhtä tuomittavia ja niihinkin auttaa nurkassa häpeäminen. Mutta jos me autamme toista pohtimaan, että mitkä ovat hänen edellytyksensä nousta edes vähän oman tilannettansa ylemmäksi ja siitä eteenpäin, niin olemme valinneet oikeamielisen tien. Ja tässä mielessä voimme sanoa olevamme oman onnemme seppiä. Siis minun onnen seppä. Löytää se onni, joka minulle on mahdollista.

Sanoa, että kukaan ei voi toiselle tehdä onnea, on myös pahansuopaista ja valheellista. On joitakin yksilöitä, jotka ovat niin onnekkaita, että he elävät ratkiriemukasta elämää toisten kustannuksella. He eivät koskaan tule asettumaan sen eteen, että heidän onnensa on toisista riippuvaista. Heidän onnensa ei ole parempaa, huonompaa, aidompaa tai feikimpää kuin muiden. Se on heidän onneansa ja se vasta meitä potuttaakin. Nuo ansaitsemattoman onnenpekat. Mutta kun se onni ei ole ansaittua tai ansaitsematonta. Se on tai ei ole. Mikään niitä ihmisiä, joilla onni elämässään on, ei velvoita auttamaan toisia saavuttamaan onnea, mutta sen tekeminen tekee onnellisemman yhteisön ympärillemme ja hyvin suurella todennäköisyydellä edesauttaa meidän onneamme. Siksi siis kannattaa auttaa toisia saavuttamaan oma onnensa… ja siis auttaa, ei tokaista jotain merkityksistä tyhjää hölinää. Tekoja, ei sanoja pelkästään.

Me synnymme ja elämme erilaisista edellytyksistä lähtöisin. Jotkut elävän vähemmällä vaivalla onnellista elämää kuin toiset. Mutta tuo toisten onni kun ei ole meiltä pois. Voit katsella esimerkiksi onnellisia pariskuntia ympärilläsi ja tuntea kateutta heidän onneansa kohtaan. Todellisuudessa se heidän välinen onni ei ole sinulle tarkoitettua. Sitä sinä et koskaan tule saavuttamaan. Sinä voit saavuttaa oman onnesi, mutta toisten onnea sinä et voi saada, varastaa, lainata tai ostaa.

Vuorisaarnasta

Raamatussa esitettyä Jeesuksen Vuorisaarnaa (Matteuksen evankeliumin luvut 5. – 7.) on pidetty jonkinlaisena kristinuskon sanoman kiteytyksenä ja siksi se on vahingollisinta, mitä ihmiselle voidaan opettaa. Mutta juuri sen takia se tulee tuntea mahdollisimman hyvin. Se on vihollisen puhetta. Mutta en aio käydä tässä koko lyhyttä saarnaa, koska en sille aio tuhlata sanojani. On parempaakin kirjoitettavaa

Autuaaksijulistukset. Henkisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset… jätin nyt vanhurskaat ja puhdassydämiset pois, koska en ymmärrä mitä niillä tarkoitetaan. Luultavasti ei yhtään mitään. Ne ovat siinä hämäykseksi. Mutta siis henkisesti köyhät, murheelliset ja hiljaiset eivät ole yhtään sen autuaampia kuin heidän vastakohdatkaan. Henkisesti köyhät ovat… henkisesti köyhiä. Murheelliset ovat… murheellisia… etc.

Mistä tämä optinen harha nousee ja saa voimansa? Se kumpuaa ajatuksesta, että sellaisilla henkisillä tiloilla kuten rakkaus, lempeys, rauhallisuus ja niin edespäin, olisi jokin sisäinen voima voittaa lopulta vastakohtansa. Mutta minulla on ikäviä uutisia näin ajatteleville.

Rakkaudella, vihalla, kauneudella, rumuudella, nautinnolla, kivulla, ylhäisellä, alhaisella… näillä kaikilla ominaisuuksilla on yhtäläiset edellytykset päästä ”voitolle”. Ja huonot uutiset näin ajatteleville saavat jatko-osan – mitään taistelua ei ole koskaan ollutkaan käynnissä. Mitään hyvän ja pahan välistä kamppailua ei ole koskaan käyty luonnossa. Se on meidän mielikuvituksemme keksimää. Ja sellaisena täysi vitsi (huono sellainen).

Kun me katsomme hieman tarkemmin, niin kuka keksi ”hyvän ja pahan välisen taistelun”? – Ja kyllä. Juuri nämä ”hyvän saarnamiehet”. He tekivät elämästä taistelua. He todellisuudessa ovat suurimmat sotahullut keskuudessamme. Haluatteko lopettaa sodat? – No ottakaa näiltä hyvän asiamiehiltä kaikki valta pois. Vain sodanlietsoja ylistää rauhantekijöitä. Minä rakastan vihamiehiäni (anteeksi tämä sukupuolittunut ilmaisu) ja en koskaan halua heidän tulevan ystävikseni, koska vihamiehinäni he tekevät elämästäni elämisen arvoista. Tätä on rakkaus kaukaisimpaan. Lähimmäisenrakkaus on rakkautta säästöliekillä ja ei siksi ole edes mainitsemisen arvoista. ”Kosketelkaa toisianne”, on parempi neuvo lähimmäisenrakkauden sijaan.

Vilkas, äänekäs ja ärsyttävä

Muutamia vuosia sitten keskuuteemme laskeutui henkinen syöpä. Kutsun sitä ”introvertti-propagandaksi”. Tässä tulee tehdä selkeä ero introverttien henkilöiden ja tämän propagandan välillä. Niillä ei ole tekemistä toistensa kanssa vaikka jotkut introverteiksi itsensä kokeneet henkilöt tätä propagandaa levittävät aktiivisesti.

Mutta siis tämä propaganda pyrkii osoittamaan kuinka työelämässä yritykset ovat tuhlanneet niin ja niin monta miljardia dollaria/euroa, koska eivät ole hyödyntäneet hiljaisten ihmisten potentiaalia. Ihan kiva, mutta tämä on taas optinen harha… erityisesti Suomessa.

Väitän naama näkkärillä, että ekstrovertti henkilö on joutunut kohtaamaan huomattavasti enemmän painostusta ja alistamista kuin introvertti persoona. Olen ekstrovertti persoonallisuus (siis siinä mielessä, että tällainen binaarinen jako nyt on tarpeellinen, mutta ei mennä siihen tässä) ja kerron hieman siitä, mitä oli kasvaa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, joka on avoimen vihamielinen kaikkea vilkkautta, äänekkyyttä ja ärsyttävyyttä kohtaan.

Siitä asti kun muistan, niin yleisin käsky, jota sain kuulla kaikilta oli: ”Suu kiinni!”. Ja se lausuttiin aina huutaen, aggressiivisesti ja alistaen. Ja tässä on koko jutun pihvi. Se oli aivan oikein. Sillä tavalla ihminen (tässä yhteydessä pieni lapsi) oppii kanavoimaan energiaansa siten, että se ei aiheuta jatkuvaa konfliktia ympäristön kanssa. Sitä kutsutaan kasvamiseksi ja sivistykseksi. Tätä prosessia on kuvattu monilla tavoilla. Ehkä Freudin kuvaama viettienergian kanavoiminen on käyttökelpoisin malli meidän mielellemme.

Nyt siis meidän tulisi joidenkin mielestä suorastaan palvoa henkilöitä, jotka eivät ole oppineet aikuiseksi kasvaessaan kanavoimaan omaa energiaansa meidän yhteiskunnan keskeisten koventioiden mukaisesti. Meidän tulisi nostaa patoutuneet ja heikkohermoiset jotenkin toisten yläpuolelle (ja kyllä, sitä nämä propagandistit julistavat näissä lehtisissään). Meidän tulisi pitää infantiileja ja kypsymättömiä persoonallisuuksia voimavarana. Ei käy! Yhteiskuntamme, kulttuurimme ja taloutemme eivät tarvitse enää persoonallisuushäiriöisiä johtoon. On aika antaa järjen johtaa meidän järjetöntä maailmaamme.

Ja tiedoksi ihan jokaiselle. Jos minä olen koskaan ehdolla missä tahansa vaaleissa, niin älkää antako ääntänne minulle. Minä olen persoonallisuushäiriöinen. Valta ei ole minua varten enkä minä sitä osaisi käyttää. Korjatkaa minua, kun energiani kanavointi pettää, koska niin se aina välillä tekee. Kyllä minä kestän iskut ja tönäisyt. Jos en kestäisi, niin pakkopaita olisi oiva asuvalinta. Kaikki eivät ymmärrä olla näin rehellisiä teitä kohtaan.

Oikeudenmukaisuudesta

Tehdään yksi asia heti selväksi. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Elämä ei myöskään ole epäoikeudenmukaista. Kysymykset oikeudenmukaisuudesta tai epäoikeudenmukaisuudesta eivät kuulu kysymykseen elämästä laisinkaan. Oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat meidän mielikuvituksemme luomia konstruktioita, joilla ei ole mitään perustaa maailmassa, elämässä tai maailmankaikkeudessa. Ne ovat kummituksia vaatekaappimme perimmäisessä nurkassa.

Ja tämä ei ole pyrkimys vähentää näiden kysymyksien arvovaltaa. Haluan vain osoittaa niiden todellisen arvon. Ihmisen elämässä tuhlataan aivan liian paljon energiaa sellaisten kysymysten äärellä, jotka eivät ole kieliopillisesta rakenteestaan huolimatta kysymyksiä laisinkaan. Ne ovat käsitteellisiä sekaannuksia. Näiden sekaannusten pohtiminen johtaa väistämättä umpikujaan. Tämän umpikujan kieltäminen taas johtaa erinäisiin ajatusharhoihin, kuten uskonnollisiin johtopäätöksiin tai jumaluuksiin. Pois ne meidän korvien välistä, koska niistä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää isossa kuvassa.

Ehkä tämä oli loppujen lopuksi se, mitä haluan teille tänä päivänä sanoa. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Joillakin meillä on paremmat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen kuin muilla. Mutta ennen kuin menet jollekin mielestäsi menestyvämmälle avautumaan tästä asiasta, niin pidä mielessä, että sinulla ei ole mitään ymmärrystä siitä tiestä mitä pitkin toinen henkilö on omaa elämäänsä kulkenut. Ja vaikka sinulla olisikin, niin sinä et sitä tietä voi koskaan kulkea askeltakaan. Joten pidä suusi kiinni, jotta et nolaisi itseäsi. Keskity niihin asioihin, jotka edesauttavat sinua. Pikavoittoja voi olla tarjolla, koska joidenkin kohdalle niitä tulee. Mutta voi olla, että sinä et niistä hedelmistä koskaan saa nauttia. Eikä siinä ole mitään pahaa… ei mitään hyvääkään. Niin nyt vain on.