Jälkitotuudellisuudesta

Viime viikolla YLE julkaisi toimittaja Veli-Pekka Hämäläisen hienon artikkelin ”Ihmiskoe Facebookin vihakuplassa”. Tekaistulla profiililla toimittaja alkoi ”laikkaamaan” kaikkea maahanmuuttokriittistä uutista ja aihetta. Ei kestänyt kauaakaan, kun sosiaalisen median algoritmit alkoivat tarjota hänelle laikkausten mukaisia uutisia.

Lopulta toimittajan luoma profiili oli astunut kuplaan, jossa sisältövirta oli täynnä yhden asian ”uutisia”. Viimeinen pisara oli postaus, jossa kehoitettiin polttamaan suomalainen nainen elävältä. Postauksella oli yli 40 laikkia. Vähän aikaa sitten saimme lukea uutisista kuinka Isis oli polttanut lukuisia jesidi-tyttöjä elävältä, koska he eivät olleet suostuneet terroristijärjestön seksiorjiksi. Väistämättä alkaa miettimään, kuinka lyhyt matka on elävältä polttamiseen kehoittamisesta ja sen laikkaamisesta itse tekoon.

En nyt mene maahanmuutto-keskusteluun itsessään, mutta se on paradigmaattinen esimerkki ns. jälkitotuudellisuudesta. Ja tämä pätee kummallakin puolella aitaa. Jälkitotuudellisuudessa dialogi ei edes pyri perustumaan tosiasioihin tai todisteisiin, vaan kaikkialla päämäärä pyhittää keinot. Tässä pelissä ainoa käypä argumentti menee suurin piirtein näin – ”Aivan sama, miten tosiasiat ovat, mutta näin me sen koemme”.

Kun me olemme edistyneet teknologisesti huimaavaa vauhtia, niin samalla tunteet ovat kiihtyvällä intensiteetillä korvaamassa tosiasiat. Vanhat auktoriteetit ovat murentuneet ja heidän tilalle ollaan saatu omien tunteittensa vietäväksi joutunut yksilö. Internetistä on tullut tämän emootio-individuaalin kiihdyttämö. Ja tämä yksilö elää yksinäisempää elämää kuin kukaan aikaisemmin. Eristäytyneenä toisista internet toimii digitaalisena peilinä, josta ikivanha Narkissos jatkaa oman kuvansa ihailua.

Sosiaalisen median kuplassa ensimmäinen asia mikä menetetään on juuri sosiaalisuus. Omia näkemyksiä kyseenalaistava materiaali sulkeutuu pois ja vähenevässä määrin kykenemme sietämään meille toisen (toisuuden) olemassaoloa kliinisessä kuplassamme. Wachowski-veljesten/sisarusten ainoa kunnollinen elokuva The Matrix (1999) on mainio esimerkki jälkitotuudellisen aikakauden yksilön elämästä. Koettu elämä on keinotekoisesti luotua ja jokainen elää konkreettisesti kuplassa toimien suuren systeemin virtalähteenä.

Internetiä markkinoitiin aikoinaan kanavana, joka antaa meille kaikille ”äänen”. Muistan itse kuinka innostuneena katsoin dokumenttielokuvaa Home page, jossa internet-evankelista Justin Hall julisti internetin ilosanomaa sloganilla ”Publish yourself!”. Niinpä. Jokainen kykeni olemaan julkaisija. Valitettavasti tämä median demokratisoituminen johti ristiriitaiseen tilanteeseen; aivoton, turha ja jokapäiväinen mölinä peitti allensa kaikkein luovimpien, älykkäimpien ja alkuperäisimpien äänen. Internet on ihmiskunnan hienoin ja suurin keksintö, jonka se on pilannut lajimme alhaisimpien ja halpamaisimpien ominaisuuksien levittämisellä.

Jälkitotuudellisena aikakautena kandidaatti maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan voi sanoa pokkana: ”Belgia on kaunis kaupunki, jossa on mahtavia rakennuksia”. Donald Trump on osoittanut, että totuus ei enää omaa sitä arvoa, mikä sillä vielä jokin aika sitten oli. Tärkeintä on vedota tunteisiin. Näin se koetaan. Aivan sama, miten asiat oikeasti ovat.

Tunteet ovat siinä mielessä ihanteellinen ”keino”, koska mikään retoriikka, spektaakkeli tai karnevaali ei voi niitä tyydyttää. Emootiot ovat kuin tuli; hyvä renki, mutta huono isäntä. Jälkitotuudellisella aikakaudella orja on ottanut herran aseman. Olemme astuneet orjamoraalin kammottavaan riemukulkueeseen. Asiantuntijuudesta on tullut pahe ja agitaatiosta korkein hyve. Miten muuten voimme selittää, että tänään äänestetään ”brexitistä”? – Tavallinen kansalainen katsoo olevansa pätevä päättämään koko mantereen kohtalosta. Varsinkin kun tämä meidän manner ei ole tunnettu sotia välttävänä ja rauhaa rakastavana alueena.

complains

Kirjoitetun historian aikakaudella Euroopan pohjanoteeraus nähtiin keski-ajalla, jolloin mantereen lukutaito laski alle promilleen. Pohjois-Afrikan muslimit säilyttivät länsimaisen kulttuurin klassikkoja kirjastoissaan, kun eurooppalaiset eivät ymmärtäneet perintönsä arvoa. Ja toisin kuin vuosisatoja vanha propaganda väittää, niin Aleksandrian kirjastoa eivät polttaneet muslimit, vaan juuri kristityt. Eurooppalainen kulttuuri on menossa kohti seuraavaa alennustilaa (ja tällä kertaa se merkitsee samalla länsimaisen kulttuurin tuhoutumista… Yhdysvallat mukaan lukien).

Ihminen ei ole edelleenkään valmis kohtaamaan sitä sivistystä, jonka olemme kyenneet luomaan. Koko ihmiskunnan historia on yhtä suurta todistustarinaa tästä. Ja me emme edelleenkään osaa oppia mitään historiastamme. Kulttuuri, teknologia ja yhteiskunta ajavat jatkuvasti ihmisen itsensä ohi. Tekniikat kehittää itseämme jäävät sokeaan pisteeseen, kun ihminen lähtee kehittymään – siinä ihmisen kulttuurihistorian sanoma pähkinänkuoressa.

Jälkitotuudellisuus on taas yksi jatkokappale tässä surullisessa kertomuksessa.  Mutta en suostu haikailemaan menneiden perään. Ajan armoton kulku ei anna mahdollisuutta palata takaisin pisteeseen, jossa kaikki alkoi lähteämään väärään suuntaan ja tehdä toisin. Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin skitsoanalyysin mukaisesti haluan antaa lisävauhtia jälkitotuudellisuudelle, jotta siitä päästäisiin eroon. Herran paras keino osoittaa oma paikkansa on antaa orjan ohjastaa kaikki päin persettä ja nousta ojan pohjalla takaisin ohjaisiin, koska ei siitä orjan ohjaamisesta edellenkään tullut yhtään mitään. Ei siitä koskaan ole tullut yhtään mitään eikä siitä koskaan tule mitään…

Ei ne koskaan opi™

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s