Kysymyksen äärellä

On ollut raskas päivä. Allekirjoitin tänään äitini ”Hoitotahdon”, jonka mukaan onnistuneen hoidon osoittauduttua tehottomaksi se tulee lopettaa. Kansankielellä äitini ei tahdo maata sekuntiakaan ”kasviksena”. Toivottavasti tätä tahtoa ei tarvitse toteuttaa ihan heti, mutta mikään ei takaa etteikö tällä kertaa näin voitaisi joutua tekemään.

Mutta se äidistäni sinänsä. Tahtomattani tuli mieleen Jörn Donnerin taannoinen avautuminen ikääntymisestä Hesarin sivuilla.

Onko yhteiskunnan ylipäänsä järkeä pitää vanhaa ihmistä elossa? Asia on vaivannut minua jo pitkään, ei jatkuvasti, mutta toistuvasti.

VÄLITÖN VASTAUS, jos ei oteta huomioon mahdollisia hyväntahtoisia ja ihmisystävällisiä vastalauseita, on kieltävä. Saavuttaisimme miljardien säästöt, jos lakkaisimme käyttämästä ambulansseja, potilashuoneita, lääkärikuntaa ja lääkkeitä ylläpitämään vanhusten elämää. Monet vanhukset ovat tavattoman raihnaisia.

Donnerin tarkoitus oli olla ironinen, koska kirjoituksensa lopuksi hän toteaa: ”niin kauan kuin herään uteliaana ja ihmettelen huomista, voin sanoa päättäjille, että huolenpito minusta ja muista vanhenevista ehkä kuitenkin kannattaa.”. Ja hyvä niin.

Mutta miten tulisi toimia ihmisen kohdalla, joka on menettänyt kaiken tahtonsa jatkaa elämäänsä? Uskon omasta spinozalaisesta näkökulmastani, että ihminen ei menetä haluaan elää (conatusta) ilman ulkoisia syitä. Aivojen serotoniinin takaisinoton epänormaali lisääntyminen voidaan myös katsoa ulkoiseksi syyksi.

Kukaan ei muuten kuin ulkoisten ja oman luontonsa vastaisten syiden nujertamana ole haluamatta omaa hyötyään eli olemisen säilyttämistä. Korostan, ettei kukaan kieltäydy ruoasta tai tee itsemurhaa oman luontonsa välttämättömyydestä, vaan ulkoisten syiden pakottamana, mikä voi tapahtua hyvin monella tavoin.
(Etiikka, IV, prop. 20. huom.)

Ja niille, jotka ovat tätä blogia aikaisemmin lukeneet, niin he tietävä ettei mikään rauhoita mieltäni kuin Spinozan järjelliset lauseet.

On tietenkin lohdullista ymmärtää, että kukaan ei hae itsensä tuhoutumista ilman painavia ulkoisia syitä. Mutta yhtä musertavaa on katsella kahden vanhuksen ikääntymistä, mikä ei kummallekaan ole elämisen arvoista… ne hetkittäiset ilon syyt eivät kykene peittämään niitä kipuja, jotka vuodet ovat tuoneet elämään.

On hetkiä, jolloin Spinozan rauhoittavat lauseet ovat pahemman kerran koetuksella. Ja juuri tällä hetkellä on tuollainen hetki päällä. Liiallinen tunteiden vietäväksi heittäytyminen on aina kohtalokas virhe, mutta nyt aion olla hetken tuon virtauksen vietävänä.

Mitä jos elämässä olisi enää 10 vuotta jäljellä järjellistä ja tervettä elämää… miten sen käyttäisit? Iso kysymys.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s