Terveisiä ikäkriisin keskipisteestä

Tilastollisesti ihminen on onnettomin 44-vuotiaana. Huomenna tuo ikä jää taakseni. Olenko elänyt elämäni onnettominta aikaa? Tulevasta on mahdotonta mitään sanoa, mutta ainakin tähän mennessä olen ollut onnettomin 40-vuotiaana… sattuneista syistä. Siitä huolimatta huomaan olevani keskellä ikäkriisiä.

Viimeksi suurempi ikäkriisi iski 36-vuotiaana. Tuolloin olin ohittanut pisteen, jossa olin ollut enemmän täysi-ikäinen kuin alaikäinen. Kriisi ei kauan jatkunut ja nelikymppisyyden kriisi meni ihmissuhde-katastrofin merkeissä. Ei siis ihme, että kriisiä pukkaa.

Mikä ikäkriisi on? – Minulle se merkitsee pitkään käsittelemättä jääneiden asioiden purskahtamista pinnalle. Ei löydä enää yhtään hyvää tekosyytä siirtää niiden käsittelemistä tuonnemmaksi. Samoin sanonta: ”Ikä on vain numero”, alkaa tuntumaan keinotekoiselta. Ei. Ikä ei ole vain numero. Ikä on ikä.

Ikä on se paniikkikohtaus keskellä yön pimeyttä, jolloin Andre Giden lause: ”Avenir, que je t’aimerais, infidèle!” (Tulevaisuus, kuinka sinua rakastinkaan, sinä petturi!) ei nosta noloa aaltoa sisällä, vaan tuntuu ikävän todelta. Löytää itsensä ajattelemasta niitä kaikkia niitä valintoja, joita tekisi nuoruudessa, jos tietäisi kaiken sen minkä tänään tietää. Eletty elämä näyttäytyy muodostuvan valinnoista ja niiden välissä vietetyistä hetkistä, jolloin maailma vei virtauksen mukana. Jokainen meistä on morsian maailman syleilyssä.

kallela

Lukioikäisenä nuorukaisena luin ensimmäisen kerran Herman Hessen Arosuden (1927). Teos kuuluu niihin kirjoihin, jotka sykähdyttävät jälkipuberteetin aikana, mutta myöhemmin ne elämykset lähinnä nolottavat. Mutta sitten tulee vastaan se ikä, kun kirjan ottaa taas eteensä ja liikuttuu uudestaan. Ei välttämättä teoksen kirjallisista ansioista, vaan niiden tunnettujen tunteiden palautuessa mieleen.

Arosudella oli siis kaksi luontoa, ihmisen luonto ja suden luonto. Se oli hänen kohtalonsa, ja saattaa olla hyvinkin mahdollista, ettei tämä kohtalo ollut kovinkaan erikoinen ja harvinainen. […] Arosutemme laita oli nyt niin, että hän tunnossaan eli milloin suden, milloin ihmisen elämää, niin kuin kaikki sekamuodostumat ylimalkaan. Mutta silloin kun hän oli susi, oli ihminen hänessä kärkkäänä ja tuomitsevaisena väijyksissä – ja silloin kun hän oli ihminen, käyttäytyisi susi samoin.
(Arosusi, s. 50)

Miten aikuisuuden kynnykselle saapunut nuorukainen ei voisi olla samaistumatta tähän ihmisen ja suden väliseen dikotomiaan. Maailman herättämä epävarmuus oli niin helppo selittää itselle villin ja sivistyneen olennon välisenä jakona sisällä. Vasta vuosien jälkeen aloin ymmärtämään Arosuden ”maagisen teatterin” psyykeiden amalgaamia…

Mutta en voi sanoa katuvani kaikkia niitä valintoja, jotka olen elämäni aikana tehnyt. Ne ovat johtaneet minut tähän pisteeseen, jossa olen. Tuskinpa olisin onnellisempi rivitalon pätkän omistajana, uusperheen isänä, saksalaisen perheauton omistajana ja aviomiehenä. Vielä vähemmän kykenen kuitenkaan nykyään tämän valinnan tehneitä ikätovereitani arvostelemaan. Se ei olisi reilua.

Ehkä se on sitä elämän tuomaa viisautta, kun ei jaksa vaivata itseään toisten elämässä tehdyillä valinnoilla. Oma elämä ja sen koukerot antavat tarpeeksi tekemistä; toisten tekemiset kiinnostavat vähemmän ja vähemmän. Liiallinen keskittyminen toisten elämään kertoo elämän intensiteetin vähäisyydestä. Reality-viihde on tavallaan merkki rappiosta, mutta sen takia en enää suostu yöuniani pilaamaan. Nykyään nukun niin paljon sikeämmin kuin nuoruudessani.

KAIKKI ON JO HUIPUSSAAN JA IHMISENÄ OLEMINEN YLINNÄ. Tänään vaaditaan viisaalta enemmän kuin muinoin seitsemältä, ja näinä aikoina kysyy yhden ainoan ihmisen käsittely enemmän kuin kokonaisen kansa ennen vanhaan.
(Baltasar Gracián: Viisauden käsikirja, s. 9)

Entisaikojen haikailu on turhaa, koska tuolloin kaikki oli yksinkertaisempaa. Tämä on totta jo sen nojalla, että me tiedämme entisaikojen löydöt ja niiden päälle vielä enemmän. Jesuiitta Baltasar Gracián Viisauden käsikirja 1600-luvulta sävähdytti aikoinaan. Jo pelkästään siitä syystä, että kirjoittaja oli ”kirkon miehiä”. Se opettaa elämään tämänpuoleisuudessa enemmän kuin moni muu kirja. Onneksi tuo salaperäinen teos tupsahti tielleni hyvin varhaisessa vaiheessa. Ilman sitä olisin huomattavasti enemmän eksyksissä kuin nyt.

Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että rippikoulun sijaan meidän tulisi lähettää herkässä 15-vuoden iässä olevat nuorukaiset maallisten ilojen, nautintojen ja surujen kurssille. Haihattelu elämän tuolle puolen estää kokemasta sitä elämää, joka meitä kaikkia kohtaa täällä ja nyt. Pahimmillaan se vieraannuttaa meidät siitä kivusta ja pettymyksestä, joka tahtomattamme sattuu tiellemme. Jos me emme ole nuoruudessa oppineet näihin vastoinkäymisiin vastaamaan, niin miten me kykenemme siihen aikuisina vauvoina?

alex

Olin varmaan jotain 10-vuotias, kun ensimmäisen kerran näin Kellopeli appelsiinin. Se katsottiin vanhemmilta salaa ja olin ainoa kavereista, joka oli vaikuttunut elokuvasta. Kaikkia meitä tietenkin kosketti väkivalta ja ne pari alastonkohtausta, mutta muille elokuva jäi vähän epäselväksi. Ei se minullekaan mitenkään selvä ollut, mutta olin ainoa joka halusi katsoa sen välittömästi uudestaan.

On sinänsä sääli, että Kellopeli on ihmisille tuttu Kubrickin elokuvana. Anthony Burgess sanoutui irti aikoinaan irti teoksestaan, jonka hän kirjoitti parissa viikossa puolihuolimattomasti (tai siis näin ainakin itse väitti). Tämä on sinänsä valitettavaa, koska itse kirja on elokuvaa huomattavasti syvällisempi. Elokuva jättää avonaiseksi kirjan avaaman lopun, jossa yöllisen kävelyn aikana Alex kasvaa aikuiseksi.

Ehkäpä se oli juuri siinä, mä tuumailin. Ehkäpä mä olin tulossa liian vanhaks sellaiseen elämään, mitä mä olin elänyt, veljet. Mä olin nyt kahdeksantoista, juuri täyttänyt. Kahdeksantoista ei ollut mikään nuori ikä. Kahdeksantoista vanhana Wolfgang Amadeus oli kirjoittanut konserttoja ja sinfonioita ja oopperoita ja oratorioita ja kaikkea sellaista kalia, ei, ei paskaa – taivaallista musiikkia. Ja sit oli vanha kunnon Felix M. Kesäyön unelman alkusoittoineen. Ja oli myös muita. Ja sit oli ikään kuin ranskalaisen runouden syrjäyttäjä, vanha kunnon Benjy Britt, joka oli tehnyt kaikki parhaat runonsa viidentoista vanhana, oi veljeni. Arthur, oli sen etunimi. Kahdeksantoista ei ollut ollenkaan niinkään nuori iäksi näin ollen. Mutta mitä mä sitten olisin tehnyt?
(Kellopeli appelsiini, s. 228 – 229)

Niinpä niin. Mitä minä olisin sitten tehnyt? – Edelleenkin on keskeneräiseksi jäänyt omaelämänkerrallinen esseeromaani, joka samalla olisi se suuri aikalaiskuvaus. Tietenkin oma aikakausi kuvataan omakuvan kautta. Mitenkäs muuten. Ne suuret digitaalisen median innovaatiot antavat odottaa itseään. Ja se Wiredin kansikuvajuttu näyttää jäävän tekemättä. Mutta jos voisimme palata vuoteen 1986 ja näyttää poikkileikkauksen 15-vuotiaalle minälle elämästäni 45-vuotiaana, niin uskoisin

[…]

On aika päättää tämä päivä olohuoneeni jatkeessa. Vakiopöydässäni istuu olutnörttien seurue, jotka kertovat kuuluvaan ääneen kuinka heidän oluensa maku muistuttaa saaristolaisleipää. En tuomitse heitä tuosta… jokainen tyylillään. Itse olen tilannut itselleni taas yhden ylihintaisen pienpanimotuotteen, joka kulkeutuu elimistöni läpi valuakseen virtsana urinaalin pohjalle… ties kuinka monennetta kertaa.

Huomenna aurinko nousee tapansa mukaan ja tervehdin sitä sitten joskus kun herään… kuten olen jo tehnyt vajaat 16 500 kertaa elämäni aikana. Ei mitään uutta auringon alla… edelleenkään…

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Terveisiä ikäkriisin keskipisteestä

  1. Tervehdys,

    löysin blogisi pitkästä aikaa – hienoa huomata, että kirjoitat yhä hyvää tekstiä, kiitos.

    Itselläni hieman samanlainen tilanne, mutta toinen näkökulma – täytin vuosia tällä viikolla ja ikä alkaa nyt vitosella. Kriisit, väristykset ja angsti tulevat kai myöhemmin.

    Nautiskelen tilanteesta: sen lisäksi, että minulla on nyt kuulemma ikätovereitteni kanssa kaikki raha, valta ja tuolit komiteoissa ja paneeleissa, saan seksiäkin enemmän kuin muut (muistaakseni IS toi tämän tietooni..:). Ei voi valittaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s