Julkinen aivopieru

Pidin vuoden vaihtuessa parin päivän vapaaehtoisen lakon sosiaalisesta mediasta, koska liikuttelin peukaloitani Playstationin ohjaimella ja pyrin etenemään mahdollisimman pitkälle Fallout 4:ssa (kun vihdoinkin oli aikaa). Palattuani tähän todellisuuteen huomasin Facebook wallini olevan täynnä imetyskuvia ja ihmisten vauhkoamista henkilöstä nimeltä Teri Niitti.

Koska en suuremmin seuraa kotimaisesta televisiosta muuta kuin uutisia, niin Teri Niitti oli minulle aikaisemmin tuntematon henkilö. Onneksi nykyinen tietoteknologia mahdollistaa nopean informaation haun ja ei tarvinnut pitkään tuntea itseään tietämättömäksi.

Vuoden ensimmäinen kotimainen some-raivo näytti syntyneen lentokoneessa otetusta kuvasta, jossa äiti imettää lastaan stylisti Niitin silmien edessä. Sinänsä tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Pienen lapsen on saatava ruokaa silloin kun on nälkä. Se ei kysy aikaa tai paikkaa. Sekään ei pitäisi olla kenellekään mikään uutinen, että lasten kasvatuksesta mitään ymmärtämättömät (yleensä miehet) päästelevät ilmoille mitä kummallisimpia aivopieruja lapsista ja äideistä.

Tämä on aikakautemme selkäydinreaktiota, jossa ilmoille möläytetään mitä sylki suuhun sattuu nostamaan ja vasta myöhemmin pohditaan, mitä tuli ulos päästettyä. Tai no, oikeastaan näinhän on aina ollut olemassa. Se, mikä tekee tästä ajasta erilaista, on näiden aivottomuuksien julkisuus. Niitti ei viitsinyt pitää vähäjärkisyyksiään omana ja kaveripiirin tietona, vaan julkaisi kuvan ja  idioottisen kommenttinsa kaikille avoimessa Instagram-tilissä. Nyttemmin näyttää tili menneen yksityiseksi – aiheesta.

Valitettavasti vahinko oli päässyt jo käymään. Sosiaalisessa mediassa nostetaan ja poljetaan maahan milloin mitäkin ja ketäkin sellaisella intensiteetillä, että aikaisemmin samanlainen kohtelu koski ainoastaan suuria julkkiksia. Andy Warholin ”15-minuutin julkisuus” on tätä päivää tässä ja nyt. Valitettavasti nämä some-kohut ja -raivot kuuluvat hyvin suurelta osin samaan julkisten selkäydinreaktioiden luokkaan kuin Niitin aivopieru Instagramissa.

Ymmärrän hyvin, kun imetystään häpeilemään joutunut äiti haluaa avautua Niitille julkisesti. Hänelle ja kaikille saman kokeneille se suotakoot. Olisi kuitenkin aina hyvä ymmärtää, että on parempi puhua laajemmasta ilmiöstä kuin yksittäisistä henkilöistä. On tietenkin selvää, että yksittäisen esimerkkitapauksen kautta voidaan valaista ja kritisoida laajempaa ilmiötä, mutta hyvin usein se jää taustalle, kun kansa keskittyy lynkkaamaan yksittäistä henkilöä.

En missään nimessä puolustele Niitin tolloa käytöstä. Hänen olisi pitänyt paremmin tietää. Mutta tässä tullaankin kaikkein oleellisimpaan kohtaan; hän ei välttämättä kyennyt hahmottamaan asian laajuutta. Meidän Facebookissa postaamat päivitykset, Twitterin tweetit, Instagramin kuvat ja niin edespäin ovat holtittoman julkista materiaalia. Harvempi meistä ymmärtää rajoittaa hengen tuotostemme julkisuutta asetuksista. Meillä on käytössämme tiedonvälityksen instrumentit, jotka aikaisemmin olivat voimakkaasti rajoitettuja luvilla. Ja tähän rajoittamiseen oli vahvat syyt ja perusteet.

Digitaalinen ja sosiaalinen media on karannut varkain näiden rajoitusten ulottumattomiin. Rajoitusten asettaminen jälkikäteen on tuhoon tuomittu yritys. Se vain johtaisi entistä kaoottisempaan tilanteeseen. Ja tämä itse asiassa sopii erittäin hyvin nykyiselle vallankäytön muodoille. Maailmasta ei koskaan tullut Orwellin 1984:n tapaista totalitaristista häkkiä, vaan Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman kaltainen avovankila. Siinä kuin Orwellin utopian painajainen muodostui kirjojen kieltämisestä, niin Huxleyn tulevaisuudessa kirjoja ei tarvitse kieltää, koska ei ole enää ketään joka niistä välittäisi.

Kirjojen sijaan todellinen huoli on joukkotiedotus ja journalismi. Sosiaalisesta mediasta ei ole neljänneksi valtiomahdiksi. Myöskään mitään ”isoveljeä” ei tarvita meitä vahtimaan, kun meistä on tullut ”jokaveljiä” vahtien toinen toisiamme. Siinä missä yhdessä kohdassa sosiaalinen media painaa alas jonkun, niin se antaa instant-julkisuutta toiselle. Lopulta me emme enää muutaman kuukauden kuluttua muista kuka sen ”imetys-gaten” aiheutti ja mistä siinä oikeasti oli kyse. Samoin me emme muista sitä ”uskomattoman hienoa blogi-postausta”, joka sanoi siitä jostakin jotain… mutta hieno se oli.

The Smashing Pumpkingin Billy Corgan avasi suunsa hiljattain sosiaalisesta mediasta:

But if people can’t have open conversations…if you have people like Jerry Seinfeld come out and saying, ‘It’s not worth playing at colleges anymore because social justice warriors will be all over you the moment you step out of line. So you’re right about a comedian using Facebook or a musician using Facebook, but I guarantee you the minute they put something up that doesn’t align with the social justice mob mentality, the risk is too high. So you have a watering down of diversity and homogenizing of general messaging. That, as an artist, is death.

Mediasta, jonka piti taata rikas ja moniääninen keskustelu, on tullut tasapäistävä sosiaalinen kone, joka hio loputkin särmistä pois. Meistä kaikista ollaan tekemässä hajutonta ja mautonta massaa, joka ei muodostu uhkaksi kenellekään. Ja me olemme tekemässä sen itse itsellemme.

Tämän kaiken taustalla toimii aktiivinen vallankäyttö ja niin kauan kun some-kohu toisensa jälkeen nousee, niin ketään ei kiinnosta miten meihin käytetään valtaa. Tätä on sosiaalisen median spektaakkeli. Oli sitten kyseessä puolijulkkiksen täysijulkinen aivopieru tai mitättömän kansanedustajan kännissä kirjoittama aivottomuus, niin me olemme oman valheellisen vallantunteen sokaisemia. ”Sainpahan sanotuksi minäkin asiasta oman painavan sanani!”

Viimeisten päivien aikana julkiseen keskusteluun nousseet katupartiot ovat hyvä esimerkki samasta ilmiöstä. Järjestyksen valvonta katsotaan kuuluvan jokaiselle haluavalle. Valitettavan monelle nämä partiot vain toimivat omien väkivaltaisten mielihalujen toteuttamiskanavana. Mitään turvallisuuden lisääntymistä eivät nämä porukat kaduilla tule luomaan – päinvastoin. Yksikin vääräksi tulkittu liike ja konflikti räjähtää meidän silmille.

Teknologia on ajanut meidän kulttuurimme ohi. Jotta me kykenisimme elämään sosiaalisen median mahdollistamassa maailmassa, niin meidän tulisi kasvaa ihmisinä. Valitettavasti tämä ei todellakaan tule sopimaan suurelle osalle kansasta eikä missään nimessä valtaa käyttävien etupiirille. Sekasorto lisää ahdistusta, joka toimii polttoaineena vielä suuremmalle sekaannukselle. Kun seuraavan kerran törmäät some-raivoon, niin kysy itseltäsi: ”Kuka tästä oikeasti hyötyy?”, ennen kuin otat osaa. Tämä ei tarkoita, että mihinkään ei tulisi ottaa kantaa, mutta ehkä vanha keino laskea hitaasti kymmeneen auttaisi monessa tapauksessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s