Nuoli yli-ihmiseen osa 3: Ilo ja tieto

Pyyhin terän farkkujani vasten ja kävelin sisälle baariin. Oli keskipäivä, hyvin kuuma ja tyyni. Baari oli tyhjillään. Tilasin viskin. Baarimikko katseli verta ja kysyi:
”Jumala?”
”Jeps.”
”Oli jo aikakin, että joku pistää sen tekopyhän nulikan pois päiviltä. Aina leveilemässä faijansa vallalla…”
(Nick Land: The Thirst For Annihilation, s. 75)

Jumalan kuolema on Nietzschelle suuri ilon hetki. Tämä ilo ei ole mielentyyneyttä tai tasaista onnellisuutta, vaan riemua, juhlaa ja tanssia. Nietzschen iloon kuuluu tiettyä väkivaltaisuutta ja aggressiota. Iloista tuhoa. Kyseessä ei ole jumalan kielto, vaan hänen murhaaminen.

Vaikka jumala tulee murhatuksi, niin kristitty moraali jatkaa elämäänsä tieteellisessä maailmankatsomuksessa. Tämä Nietzschen tiede-kritiikki on yksi vaikeimmista asioista ymmärtää. Samoin se on keskeisin syy, minkä takia Nietzsche jää suurelta osalta tiedemiehiltä lukematta. Mutta Nietzschen kritiikkiä ei voida verrata esimerkiksi aikakautemme ”rokotekriittisyyteen”. Nietzschen tarkoituksena on kritisoida kohdettaan, jotta se saavuttaisi uuden kypsyyden… meissä on ihan liikaa kristittyä saastetta.

Ja tästä tiede- ja tietokritiikissä on kyse; kokonaan uuden henkisen kypsyyden saavuttaminen. Tieteelliseen tietoon sisältyy vielä paljon kaunaa elämää kohtaan. Ehkä nykypäivänä ekokatastrofin aikakaudella on helpompi nähdä, että tiede ja teknologia eivät ole lunastaneet lupausta luonnon herruudesta. Ja juuri tuo herruuden tavoitteleminen muodostaa ongelman ytimen.

Kuten näemme, tiedekin pohjautuu uskoon, ei ole mitään ”edellyksetöntä” tiedettä. Kysymys tarvitaanko totuutta, täytyy olla jo ennakolta ratkaistu myönteisesti, vieläpä siinä määrässä, että siinä tulee ilmi tämä väite, usko, vakaumus: ”mikään ei ole tarpeellisempaa kuin totuus, ja siihen verrattuna on kaikki muu vain toisarvoista”.
(Iloinen tiede, 344)

Nietzschen mukaan ei ole olemassa mitään ”pyyteetöntä tiedettä”, vaan kuten kaikki muukin maailmassa, niin se on pyyteellistä. Tieteellä ja tiedolla on omat intressinsä. Niiden taustalla vaikuttaa ”totuudentahto”, joka kumpuaa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Luonto nähdään viekkaana huijarina ja erehdyksen tyyssijana. Totuus tarjoaa keinon ottaa haltuun luonto ja välttää erhe ja petos.

Tämä ”totuudentahto” on suoraan verrannollinen kristittyyn moraaliin, jonka mukaan tämä maailma on puutteellinen. Tosi maailma on kuoleman tuolla puolen. Kuuliaisen kristityn tulee laittaa kaikki toivo tuonpuoleiseen ja kääntyä pois maailmasta. Samoin tiede ja tieto kääntävät selkänsä maailmalle ja keskittyvät tekemään siitä mahdollisimman tarkkaa mallia.

Nietzschen mukaan erhe, virhe ja epätäydellisyys kuuluvat maailmaan ja niitä ei tulisi välttää. Tieteen välineellinen arvo pyrkii helpottamaan meidän elämäämme (rokote laittaa kehomme muodostamaan immuniteetin vaaralista sairautta kohtaan). Mutta elämä ja etenkin ajatteleminen syntyvät kivusta ja vaikeuksista. Meidän tulisi oppia rakastamaan ongelmiamme eikä päästä niistä eroon. Liian helppo elämä vieraannuttaa meidät ajattelusta ja elämästä itsestään.

Olemme historiallisessa vaiheessa, jossa emme enää kykene ummistamaan silmiämme niiltä toimilta, joihin me ihmiskuntana olemme syyllistyneet luonnon tuhoamisessa. Ekokatastrofi ei ole Nietzschen iloista destruktiota, vaan suoranaista idiotismia, jossa ihminen sahaa omaa oksaansa poikki. Tieteen piiristä voidaan aina mainita, että se ei ole syyllinen tähän, koska sen tarjoamia löydöksiä on käytetty väärin ja tutkimusta ei ole tehty tarpeeksi. Nietzschelle tämä ei riittäisi, vaan koko meidän suhteemme luontoon ja maailmaan pitää muuttua.

Tieteellinen tieto tulee ajatella uusiksi. Ja tässä on kritiikissä kyse; se ei ole vastaisuutta, vaan aito pyrkimys parantaa ja syventää kritiikin kohdetta tutkimalla kaikkia sen ulottuvuuksia. Esimerkiksi maassamme harjoitettu ”maahanmuuttokriittisyys” ei ole mitään kriittisyyttä. Se on vain ja ainoastaan maahanmuuttovastaisuutta. Olemme päätyneet tuhoamaan miltein koko biosfäärin ja vaikka kuinka pyörittelemme asiaa, niin me olemme sen osa eli samalla olemme tuhoamassa itseämme. Ihminen on kuin itsemurhapommittaja tai kouluampuja, joka tappaessaan itsensä ottaa mukanaan mahdollisimman monta viatonta ja sivullista uhria. Niin paljon me vihaamme elämää…

Erheen tunnustaminen elämän edellytykseksi: se tosin merkitsee tavanomaisten arvontunteiden vastustamista vaarallisella tavalla: ja filosofia, joka uskaltaa sen tehdä, sijoittuu jo yksin siten hyvän ja pahan tuolle puolen.
(Hyvän ja pahan tuolla puolen, 4)

Nietzschelle elämä on prosessi. Hahmoton, rajaton ja epämääräinen elämä. Tieto taas edellyttää tämän prosessin pysäyttämistä. Se on kuin maailman ylle laskettu koordinaatisto; tiheä ja hyvin tarkka, mutta siitäkin huolimatta se ei ole itse maailma. ”Totuudentahto” ei voi sietää erhettä. Se pyrkii tarkentamaan tietoa jatkuvasti, mutta itse suhde totuuteen pysyy kyseenalaistamattomana.

”Hyvän ja pahan tuolla puolen” voidaan myös ymmärtää toden ja erheen tuolla puolen. Mitä on ajattelu, joka ei enää ole palautettavissa totuuteen ja erheeseen. Ajattelu, joka on tuon kysymysen tuolla puolen. Samoin kuin jumalan murha asettuu teismin ja ateismin väliin kummankin ulkopuolelta, tulee totuuden ja erheen ulkopuolelta asettua kokonaan uudenlainen ajattelu.

Tämä uusi ajattelun kuva kyseenalaistaa meidän käsityksemme itsestämme ja tietoisuudestamme. Samoin kuin maailma sinänsä, niin me olemme prosessi. Yhtenäinen identiteetti on kristillisen moraalin viimeisiä linnakkeita keskuudessamme. Me luulemme tietävämme keitä me olemme, mutta olemme itsellemme suuria vieraita. Nietzsche ei pyri tekemään itseämme meille tutuksi, vaan iloitsee tuosta suuresta tuntemattomasta meissä. Me emme edes tiedä, mihin me kykenemme. Olemme muutoksen tila ja altistumme jatkuvasti uusille kytkennöille maailman kanssa.

On siis väärin sanoa Nietzschen olleen tiedevastainen. Hän olisi lähinnä halveksinut aikamme rokotekriittisiä idiootteja. Samoin lujuuslaskelmat kannattaa taloa rakentaessa osata laskea. Nietzsche peräänkuulutti toisenlaista suhdetta maailman kanssa. Hän näki jo 1800-luvun loppupuolella, että moderni tiede ei tarjoa tietä parempaan maailmaan, vaan sen sydämessä sykkii vanha ja likainen elämän kielto. Meidän on helpompi nykyään ymmärtää Nietzschen osuneen jo tuolloin johonkin hyvin perustavaan ongelmaan. Ja kyseessä ei ole ainoastaan meidän suhteestamme tietoon, vaan kyse on meistä itsestämme. Meidän tulee kasvaa ja kypsyä joksi muuksi kuin ihmisiksi… kurottaa ihmisen tuolle puolen.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Nuoli yli-ihmiseen osa 3: Ilo ja tieto

  1. Mielenkiintoinen aloitus – odotan lisää ja lueskelen ties monenteenko kertaan Anti-Oedipusta… Hyvää vuodenvaihdetta!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s