Älymystön välttämättömyydestä

07_revolte

Aloitan provokaatiolla. Suomi on älymystölle vihamielinen maa. Me olemme rasistinen ja russofobinen kansakunta, mutta näitä enemmän me vihaamme älymystöä. Meille matalaotsaisille ugreille pahinta on, kun joku on lukenut ja vielä kehtaa tuoda sen esille. Oman lukeneisuutensa tai ajatustyönsä esille tuominen on pahempaa kuin rikos ihmisyyttä kohtaan. Koska hyvään ugrilaiseen tapaan ajattelu menee näin: “tuo tuolla sanoo olevansa sivistynyt ja kertoo meille siitä” ergo “Se siis ajattelee meidän olevan tyhmiä”.

Lopetan provokaation tähän, koska nettiprovoaminen vetää provokaattorin ja uhrin sivistyksen alhaisimmalle tasolle. Tämä ei ole päämääräni. Mutta maatamme on vaivannut vuosikymmeniä kollektiivinen allergia älymystöä kohtaan. Osan tämän allergian syistä saa kantaa yliopisto-intituutio, joka ei ole koko elämäni ajan ollut se “kansallinen suunnannäyttäjä”, jonka sen mielestäni tulisi luonnollisesti olla.

Jos yliopisto on henkilö, hän on vanha, väsynyt, haikaileva – kuin ihminen, joka puutuneena unohtelee, kuka oikeastaan on.

Näin kirjoitti Esa Saarinen teoksessaan Erektio Albertinkadulla vuonna 1988 (s. 88). Reilu neljännesvuosisata myöhemmin tämä pätee edelleen. Suoritin opinahjoni Saarisen kotikentällä Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksella. Siellä ensimmäinen oppitunti oli, että Saarista piti arvostella ja inhota… syystä, että hän oli pinnallinen liitäjä, joka roikkuu julkisuudessa. Hänen akateemiset saavutuksensa olivat mitättömät… tähän ei auttanut ollenkaan se tosiasia, että mies oli mitä innostavin luennoitsija ja hyvä mentaalinen mentori.

“No, mutta onhan meillä Esko Valtaoja! Ja sitten meillä on nämä eri tutkimuslaitosten asiantuntijat aina välillä televisiossa ja lehtien sivuilla antamassa lausuntoja.” – Totta. Mutta siihen se yleensä jää. Onko meillä kansallista debattia? – Ei ole.  Ja jotta asia menisi vielä vihamielisemmäksi, niin oman kolumninsa menettämisen pelossa meritoituneet journalistit keksivät termin “päivystävä dosentti”. Kolumnihan on niin yksinkertainen ja triviaali asia, että sen kirjoittamiseen kelpaa pelkkä rivitoimittaja. Siinä on meille kansallista debattia kerrakseen. Näkökulma eli mielipide on se perseen reikä, joka meillä jokaisella on. Ihan sama mitä sanotaan, kunhan toimituksen blogi saadaan jollakin pupulla täytettyä. Tärkeintä on saada niitä klikkejä aikaiseksi, jotta mainostajat pidetään tyytyväisenä.

Kansallisen debatin puute näkyy suoraan poliittisessa keskustelussa. Tosiasioilla on hyvin vähän tilaa, kun leveällä hymyllä varustettu pääministerimme ottaa selfien ja päräyttää ilmoille taas uuden twiitin. Harkittu ja tosiasioihin perustuva näkökulma vain pilaisi nämä hyvät bileet. Ihan sama seurauksista.

Toisaalla meillä on Timo Soini joukkoineen, joka kertaa mantraansa “Kyllä kansa tietää”. No, vittu kun ei se tiedä! Yhdyn tässä kohdassa suuresti arvostamani Jyrki Lehtolan sanoihin:

Suomi on täynnä puhe- ja erottelukykyisiä tiedemiehiä, joiden hiljaisuus on saanut ne niin äreiksi, että niitä kannattaisi kuunnella, koska me tarvitsemme nyt sitä, että joku uskaltaa kutsua meitä idiooteiksi.

On turha luulla, että persuista kasvaa ajan mukana sisäsiistejä kepulaisia. Ei niistä kasva sellaisia. Ei vaikka Soini kuinka sitä yrittäisi. Seuraava hallitus tullaan muodostamaan keskustan ja perussuomalaisten kesken. Apupuolueiksi nostetaan kristilliset ja rkp (koska ruotsalaiset lähtevät aina mukaan) ja arvatkaas mikä on ensimmäisenä kynnyskysymyksenä hallitusneuvotteluissa? Se on sukupuolineutraali avioliittolaki. Se tullaan hautaamaan ja Suomi porskuttaa eteenpäin Päivi Räsäsen hymähdellessä ahdasmielistä kristillistä fundamentaalista hihitystään. “Siitäs saitte te Sodomin ja Gomorrahin jälkeläiset.”

Eilen kansalaistorilla mieltänsä osoittaneet ihmettelevät, että miten tässä näin pääsi käymään. Minäpä kerron teille miten siinä näin pääsee käymään – te idiootit tulette jäämään äänestyspäivänä nukkumaan, koska äänestäminen on “so last season”. Tärkeintä on, että saadaan hyvä fiilis aikaiseksi “miekkarissa”, mutta todellisen teon hetkellä te käännätte kylkeänne krapuloissanne ja muistelette kaiholla sitä mahtavaa hetkeä torilla… koska sinne äänestyspaikkalle matka on niin pitkä ja vaivalloinen.

Suomi tarvitsee älymystöä enemmän kuin koskaan. Kansaa on muistutettava, että poliittinen osallistuminen ei tapahdu liittymällä taas yhteen Facebook-ryhmään tai retwiittaamalla jonkun nobodyn twiittiä. Meille syötetään tarkoituksella täyttä sontaa poliittisena debattina, koska kansan tyhmyys ja passiivisuus ruokkii hyvin pienen eliitin etuja. Poliitikkojen lausuntoja tulee lukea kuin piru raamattua ja heidät tulee asettaa vastuuseen sanomisistaan ja teoistaan. Se tapahtuu parhaiten riippumattoman ja vapaan älymystön toimesta, jonka ei tarvitse pelätä rahoituksensa puolesta näin tehdessään. Kun annat äänesi tai jätät äänestämättä, otat kantaa myös tähän. Halusit tai et.

En halua olla se vanhoja haikaileva jäärä, joka sanoo kaiken olleen parempaa ennen. En todellakaan, mutta tehkää nyt jotain (myös te akateemiset!), että Saarisen sanat eivät olisi enää ajankohtaisia seuraavankin neljännesvuosisadan kuluttua. Perkele!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s