”Je suis un mensonge qui dit toujours la vérité”

cocteau

Otsikossa oleva Jean Cocteaun lainaus voidaan kääntä: ”Olen valhe, joka kertoo aina totuuden”. Tässä lainauksessa piilee huomattavasti syvällisempi totuus kuin päälle päin tulisi ajatelleeksi. Lainaus on perinteinen aforismi, jossa käännetään asia päälaelleen. Mutta valheen sanominen totuudeksi ei ole tämä piilotettu syvällisyys. Huomattavasti mielenkiintoisempaa on kiinnittää huomio Cocteaun sanovan olevansa valhe.

Eilen vuotuisessa ”hupparitapahtumassa” Slushissa Jorma Ollila pyrki aforistiseen tyyliin kiteyttämään jotain: ”Lue hieman, mutta älä kuitenkaan liikaa tai muuten sinusta tulee akateeminen”. Letkautus on tietenkin irrotettu asiayhteydestä, mutta tiivistää hyvin maamme tilan: meiltä puuttuu sivistyneistö. Ja vielä kärkevämmin esitettynä: meiltä puuttuu sivistyneistö yritystemme johdosta.

Suomessa on kyllästymiseen asti toitotettu insinöörien perään niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en insinöörien edustusta ole nähnyt huonona asiana niin kauan kun he tekevät insinöörien työtä. Mutta kun insinööri nimitetään markkinointi- tai viestintäpäälliköksi, niin hyvin suurella todennäköisyydellä reisille menee ja reilusti.

Mutta sivistyneistön puute näkyy myös laajemmin kansallisessa keskustelussamme. Tässä kohdassa sivistyneistön (tai paremminkin ilmaistuna: wanna-be-sivistyneistön) edustajat voivat kohdistaa katseensa reilusti peiliin. Yliopistolaissa instituution tehtävät määritellään seuraavasti:

Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Akateemisessa maailmassa on paikoitellen kaikkein pahin synti toteuttaa kolmatta tehtävää (”toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa”). Yliopisto voi olla pahimmillaan todellisuudesta vieraannuttava kupla, jossa nukkavieru mutiseva tutkija on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämä tulee erittäin hyvin esille suhteessa yritysmaailmaan. Kaksi maailmaa, joiden tulisi toimia mahdollisimman hyvin toisiaan tukien, ovat irtaantuneet toisistaan niin kauas kuin mahdollista.

Mutta pysytään Cocteaussa. Sanoa minän olevan valhe ollaan päästy jonkin hyvin keskeisen äärelle. Ainoastaan naiivia realismia edustava ajattelu voi pitää minuutta muuna kuin kertomuksena. Kertomuksena, joka on sepite muiden joukossa. Ja siitä huolimatta mitään enempää todellisen tuntuista meillä ei voi olla.

Sigmund Freudin sisarenpoika Edward Bernaysia pidetään PR:n isänä. Hänen setänsä vaikutusta Bernaysin ajatteluun ei voida väheksyä. Massakommunikaatio ja PR ovat meidän aikamme tekniikoita tuottaa minuuksia. Tai kuten Bernays ilmaisi PR:n olevan ”myöntymyksen insinöörityötä”. Miten saada massat myöntymään jollekin asialle? Miten tuottaa mahdollisimman monta minuutta, jotka hyväksyvät tahdotun asian?

Ovatko massakommunikaatio, PR ja markkinointi sitten valhetta? Jos eivät ainakaan suoranaista valhetta, niin ainakin keinotekoista totuutta. Uutiset eivät välitä meille totuutta, vaan keksivät sen meille. Tämä on triviaalia näin 2010-luvulla. Mutta vielä 50 vuotta sitten tämän mainitseminen olisi ollut radikaalia. Silti valtaosa maailman päällä elävistä ihmisistä eivät osaa edes tätä medialukutaidon alkeisoppimäärää. Ja tätä eivät vallan edustajat halua muuttaa miksikään.

”Olen valhe, joka kertoo aina totuuden”… loppujen lopuksi Cocteaun lainaus on toiseen muotoon muutettu valehtelijan paradoksi – kun valehtelija sanoo: ”Olen valehtelija”, hän kertoo totuuden valehtelemalla, koska hän on valehtelija. Minä on paradoksi. Suurin valhe on siis uskoa naiivisti minän totuuteen. Meidän koko olemassaolo perustuu valheelle ja se on totuus…

Ja sitten takaisin Ollilaan. Entinen Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja halusi varmaankin korostaa toimintaa ainaisen analysoinnin ja kelaamisen sijasta. Voihan myös olla, että London School of Economics on jättänyt mieheen jonkinlaisen allergian lukemista kohtaan. Tämä olisi tietenkin harmi. Itse taivun enemmän Jörn Donnerin suuntaan, jonka vanha lausahdus: ”Lukeminen kannattaa aina” on lähempänä maailmaani kuin Ollilan puolihuolimaton letkautus.

Mutta letkauttelu on taitolaji. Vain kirjallisuuteen perehtymätön moukka voi luulla tiivistävänsä lauseeseen jotain merkityksellistä ”lonkalta ampumalla”. Niin helpolta kuin se vaikuttaakin, niin aforistiikka on yksi kirjallisuuden kaikkein vaikeimpia lajeja. Moni juniori-tason filosofi väheksyy Nietzschen tai Wittgensteinin tyyliä, mutta harvempi siinä onnistuu edes auttavasti. Lähdepä tälle liukkaalle pinnalle ja pyllähdät perseellesi muutamassa sekunnissa. Tähän ei anna edellytyksiä edes kolme vuosikymmentä kansainvälisen yritysjohdon kirkkaimmassa valokeilassa… siihen tarvitaan lukeneisuutta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s