You’re in the jungle, baby… You’re gonna die

Karl-Marx-Stadt-Schild

Työpaikasta on tullut monelle meistä yksi suuri selviytymisen ja murtumisen alttari. Tulostavoitteiden ja yt-neuvotteluiden muodostamassa jatkumossa romanttinen kuva päivätyöstä ja sen tuomasta sisällöstä elämään on menettänyt arvonsa kuin omakotitalo syrjäseudulla.

Meille kerrotaan kuinka tässä taloudellisessa tilanteessa yt-neuvotteluiden seurauksena saadut potkut tuotannollis-taloudellisista syistä eivät ole työntekijän vika ja häntä ei tule leimata tämän johdosta. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan usein käy. Erotetun itsetunto murtuu eron syistä huolimatta. Hän oli yksi niistä, joiden työpanos katsottiin sen verran vähäiseksi, että työntekijä oli parempi uhrata yrityksen tuloksen parantamiseksi.

Tähän ei auta se tieto, että osaston päällikölle on ylemmältä tasolta annettu lukumäärä, joka hänen osastoltaan tulee poistaa. Se, miksi juuri tuo lukumäärä on kyseiselle osastolle asetettu, on usein arpapelin lopputulosta. Kun viivalla on kymmenen yhtä paljon tulosta tehnyttä työntekijää ja neljä heistä tulee vähentää, jotta yrityksen omistajat olisivat tyytyväisiä seuraavan vuosineljänneksen tulokseen, niin arpapeliksi menee kuka joutuu lähtemään ja kuka saa jäädä.

Olen viimeisten viikkojen aikana saanut arvokkaan oppitunnin siitä, että kuuntele aina vastapuolen argumentteja tarkkaan. Vain sitä kautta avautuu todellinen näkymä oman aseman puolustamiseen. Omien joukossa argumentit omien arvojen puolesta löystyvät. Tulee laiskaksi, koska on niin helppoa olla samaa mieltä.

Onko monikaan ajatellut erosta ilmoittavan esimiehen asemaa? Entä ne työkaverit, jotka jäävät työpaikalle odottamaan seuraavia yt-neuvotteluja? Voittajat ovat harvassa. Mutta sehän kuuluu reaalikapitalismin luonteeseen. Paperilla systeemit ja suunnitelmat näyttävät hienoilta, mutta todellisuus paperiarkkien ulkopuolella on kaukana kauneusihanteista. Harvojen valta harvenee varakkaimman 1%:n varallisuuden kasvaessa entisestään.

Työelämästä on muodostunut painajaismainen pakkopulla, jossa työurien kesto lyhenee ja epävarmuus kasvaa. On turha kuvitella sitoutuvansa tosissaan 20 vuoden asuntolainaan, koska työura jatkuu korkeintaan 10 vuotta. Tämän jälkeen on joko asemassa, jossa voi maksaa asuntolainan vuoden lisätuloilla tai ei koskaan saavuta sitä pistettä, että laina olisi kuitattu pois. Onko työelämä, jossa 45-vuotias katsotaan liian vanhaksi rekrytoitavaksi, terve? Miten tuollaisessa tilanteessa kukaan voi rakentaa järjellistä uraa? Suomessa ollaan vielä kaukana Silicon Valleyn tilanteesta, jossa 30-vuotias katsotaan jo liian senioriksi rekryttäväksi. Mutta hyvää vauhtia ollaan ottamassa Amerikan isoveli kiinni.

Aikaisemmin rockin pahat pojat esittäytyivät niinä kapinallisina, jotka hyppäsivät altaan syvimpään päähän ja vasta sitten katsoivat, onko altaassa vettä. Nykyään me kaikki joudumme asettamaan elämämme samaan uhkarohkeaan positioon. Ei näytä olevan ammattia, jota ei voida digitalisoida ja korvata koneellisesti… tai ulkoistaa halpatuotantomaihin. Jossain vaiheessa saavutetaan lakipiste, jossa veronmaksajia on liian vähän, jotta yhteiskuntaa olisi vara pyörittää. Samaan aikaan yhteiskunnan infrastruktuurin on automatisoitu niin voimakkaasti, että ilman sitä emme tule toimeen.

Olemme saavuttaneet kehityksen päätepisteen. Historian loppu? Luultavasti ei, mutta hyvin toisenlainen kuin Hegel sen kuvitteli olevan. Toimeentulon epävarmuus tekee koko elämästä veitsenterällä tanssimista. Kapinallisromantti kuva elämästä, jota leimaa epävarmuus huomisesta ja keskisormen näyttäminen turvallisuudelle kuuluu kirjojen ja lehtien sivuille. Harvempi “elämäntapaintiaani” elää kovinkaan hohdokasta elämää nelikymppisenä (ellei sellaiseksi katsota kroonisen alkoholistin 24/7/365-känniä).

Tällaisina hetkinä sitä tulee kysyneeksi itseltään: “Haluanko oikeasti tätä kaikkea?”. Vastausta tähän en ole vielä löytänyt, mutta lähteminen lammasfarmariksi Uuteen-Seelantiin olisi mitä luultavammin muutos ojasta allikkoon. Mutta haluammeko me oikeasti tätä kaikkea mihin työelämä on meidät ahtanut? Hyvä kysymys. Jätän tämän tähän…

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s