Myyntipuheesta ja sielunkumppanin löytämisestä

Viimeisten päivien aikana ajatukseni ovat liikkuneet enimmäkseen kahden aiheen ympärillä; myyntipuheen pitämisessä ja sielunkumppanin löytämisessä. Ensimmäinen on ollut mielessä työstä johtuvista syistä ja jälkimmäinen on noussut mieleen, koska Facebook jaksaa muistuttaa, että on kulunut viisi vuotta siitä kun jätin Lauttasaaren kämpän taakseni ja ymmärsin avioliittoni olevan lopullisesti ohi.

Aloitan myyntipuheesta. Yksi elämäni suurista ”raamatuista” on Roger Mavityn ja Stephen Bayleyn Life is a Pitch: How to Sell Yourself and Your Brilliant Ideas (2009). Teos alkaa määrittelemällä mitä kaikkea on myyminen ja myyntipuhe. Myyntipuheen keskeinen päämäärä on saada aikaan muutos kohteesta. Moni harjaantumaton puhuja ajattelee, että vahvat argumentit ja faktat ovat paras tapa saada aikaan tämä muutos. He kaikki ovat täysin väärässä. Kun me esimerkiksi pyydämme lainaa pankista, niin me pyrimme vakuuttamaan, että me kykenemme maksamaan lainan takaisin tulevaisuudessa. Mutta kukaan ei voi tietää mitään tulevasta.

Tätä ei tietenkään pankkisektorilla koskaan sanota ääneen. Nykyään pankkivirkailijat eivät suuremmin käytä omaa harkintaa lainaa käsiteltäessä, vaan asiakkaan luottokyky tarkistetaan luvuista. Lainan myöntäminen perustuu ”kalkyloituun arvaukseen”, mikä ei muuta asiaa miksikään. Arvaus, mikä arvaus. Ja tästä johtuen erittäin vakuuttavasti esiintyvä lainan hakija kykenee saamaan lainan helpommin kuin epävarmasti esiintyvä (olettaen, että kummallakin on yhtälaiset luottotiedot).

Varsinkin Suomessa on sosiaalisesti hyväksyttävää suhtautua negatiivisesti itsensä myymiseen ja markkinoimiseen. Ja siitä huolimatta me teemme sitä ja olemme sen kohteina päivittäin. Myyminen on jotain hyvin inhimillistä. Ja myyminen vetoaa aina ensiksi tunteisiin. Faktat ja argumentit ainoastaan tukevat emootioihin vetoamista. Sama pätee meidän ”ostopäätöksiin”; ne tehdään tunteella. Tietojen hakeminen ennen ostopäätöstä on enemmänkin jo alitajuisesti tehdyn päätöksen tueksi tehtävää vakuuttelua itselle kuin aitoa tietojen hakemista ja niiden pohjalta tehtävää päätöstä.

Ehkä kaikkein kovin ja yleisin myyntipuhe, mitä me teemme, on toisen vakuuttaminen parisuhteeseen. Tämän pitchin ultimaattinen kohokohta on kosinta. Yritämme vakuutta toisen (ja itsemme), että olemme hyvä partneri ja pystymme takaamaan onnellisen tulevaisuuden. Tulevaisuuden, josta kenelläkään ei voi olla mitään varmaa tietoa. Ja tässä jos jossain kaikki tehdään emootiot edellä.

Vaikka asia voi aluksi vaikuttaa vähän etäältä, niin ei ole mitenkään ihme, että myyntipuheen ajatteleminen vie ajatukset lähelle sielunkumppanin etsimistä ja löytämistä. Jos Mavityn ja Bayleyn teos on mainio teos myyntipuheesta, niin nykyaikaisesta rakkaudesta hilpein ja huimaavin teos on koomikko Aziz Ansarin ja yhteiskuntatieteilijä Eric Klinenbergin Modern Romance – An Investigation (2015). Suosittelen teosta kaikille, jotka ovat hämmentyneitä näinä Tinderin aikoina.

Jos jotain internet on muuttanut, niin se on ostaminen. Nykyään on helppo istuutua läppärin äärelle ja alkaa shoppailemaan. Halvimmat tarjoukset löytyvä muutamalla klikkauksella ja parhaat arvostelut ohjaavat meidän valintoja entistä enemmän. Tämä ei ole ristiriidassa aikaisemmin esitetyn kanssa, koska meidän päätös luottaa noihin arvosteluihin on edelleen tunnepohjainen. Meidän tekemämme valinnat vain voimistavat tuota valintaa.

Internet mahdollistaa valintojen yltäkylläisyyden ympärillämme. Ja toisin kuin heti tulisi luulleeksi, niin tämä ei välttämättä tuota onnellisuuden lisääntymistä. Tätä ilmiötä kutsutaan valintojen paradoksiksi. Kun lukemattomat vaihtoehdot ovat saatavilla, niin osa meistä ei kykene tekemään valintaa, vaan odottaa löytävänsä vielä paremman, kunhan vain jatkaa etsimistä. Tällaisia henkilöitä voidaan kutsua maksimoijiksi. Tarpeeksi hyvän vaihtoehdon löytäviä voidaan kutsua tyytyjiksi.

Se, onko ihminen tyytyjä vai maksimoija, riippuu myös tilanteesta. Minä voin etsiä päiviä ja viikkoja oikeaa objektiivia kameraani, mutta autooni otan lähimmän bensa-aseman bensaa tankkiin. Autoni bensan laatu ei minua kiinnosta. Mutta löytyy ihmisiä, joille ei ole täysin sama mitä bensaa autonsa tankkiin tankkaa.

Minulla ei ole tutkittua dataa esittää tämän tueksi, mutta omien kokemusteni pohjalta ihmissuhteissa maksimoijien määrä näyttää lisääntyneen yleisen maksimoinnin yleistyessä. Kukaan ei vaan yksinkertaisesti riitä. Ja pois se minusta, että lähtisin näitä henkilöitä tuomitsemaan. Itsekin olen elänyt ihan omasta tahdostani viisi vuotta sinkkuna, koska oma elämä on ollut sen verran solmussa ettei ihmissuhteelle ole ollut mahdollisuutta. Vaikka muutaman kerran turhaan on tullut ihastuttua. Mutta ei niistä sen enempää.

Sitoutua toiseen henkilöön on vakava paikka. Tai ainakin se sellaista tulisi olla. Varsinkin sitoutuminen loppuelämäksi on vielä tätäkin vakavampi paikka. Ei siis ihme, että sitä haluaisi löytää sen sielunkumppanin rinnalle elämän matkalla. Mutta onko tämä suuri etsintä lisännyt meidän onnellisuuttamme?

Rajoitettujen vaihtoehtojen muodostamassa kulttuurissa (syrjäseuduilla ja agraarisemmissa maissa) maksimoinnille ei jää tilaa. On oltava olosuhteiden pakosta tyytyjä. Kun ei paremmasta mitään tiedä, niin tyytyy vähempään. Meidän ääriurbaanista kulttuurista me emme voi siirtyä massoittain yksinkertaisempaan agraarikulttuuriin. Mutta tyytyjien määrä tulisi jollakin keinolla lisätä. Jo siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tyytyväisempiä elämäänsä.

Maksimoijat ovat parisuhteissaan ja työelämässään onnettomampia kuin tyytyjät. Mistä tämä johtuu? Maksimoija etsiessään aina vain parempaa löytämisen sijaan rakentaa vaihtoehtojen viidakosta ideaalisen ja kuvitteellisen kohteen. Vaihtoehtoja hylkäämällä tästä idealisesta kohteesta tulee aina vain täydellisempi ja täydellisempi. Samalla se irtaantuu todellisuudesta kauemmaksi ja kauemmaksi. Sitä ei koskaan saavuta. Yksikään ihminen maailmassa ei kykene tyydyttämään mahdotonta vaatimusta, joka maksimoijan korvien välissä on kehittynyt.

Elämämme tärkein valinta jää tekemättä. Väärät valinnat sisältävät nimittäin erittäin positiivisen mahdollisuuden; niistä voi sanoutua irti. Vaatii tietenkin suurta taitoa sanoutua irti esimerkiksi avioliitosta. Mutta mahdottomaksi muodostunut tilanne kannattaa puhaltaa poikki… mutta sitä ennen kannattaa ottaa selvää tekeekö sen maksimoimisen vai tyytymättömyyden pohjalta.

Täydellinen myyntipuhe tulevalle sielunkumppanille? Jos vaikka aloittaisi puheen parantamisesta, jolla erottaa tyytyjät maksimoijista. Ensimmäinen puheeni kohde löytyy peilistä…

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Myyntipuheesta ja sielunkumppanin löytämisestä

  1. Puheenvuorosi herätti minulla muutamia ajatuksia. Suonet esittävän omani.

    Keskustelua parisuhteista tuntuu monesti hallitsevan sinkkuuden ja varattuna olemisen dikotominen paradigma. Vaan mitä niiden tuolla puolen on ja mitä merkitystä sillä on asian kannalta? Yksi melko tunnettu, vaikka jokseenkin marginaalinen ilmiö, on polyamoria. (Nämäkin suhteet tosin saattavat olla yhtä lailla eksklusiivisen omistuksen paradigmaan ankkuroituja, vaikka ”yhteisomistuksen aste” niissä olisikin hivenen traditionaalisia parisuhteita suurempi.)

    Joka tapauksessa, saatoin jo ehkä raottaakin laatikon ulkopuolista maailmaa maksimoinnin ja tyytymisen dikotomiasta. Jos ihminen tyytyy useampaan edes joltain osin tyydyttävään ihmissuhteeseen, voi hän teoriassa maksimoida oman yksilöllisen hyvinvointinsa näiden useiden suhteiden summana (vaikka noin meneteltynä se kuulostaakin kylmemmältä kuin nolla Kelviniä). Eikä kyse ole lopulta vain siitäkään, elääkö ihminen vaikkapa sukupuolielämänsä suhteen sivilisoitunutta parisuhde-elämää vai eläimellisesti kukasta kukkaan. Eläin vs. ihminen on jälleen yksi ajattelua kaventava dikotominen paradigma tässä kohtaa, kun puhutaan koko sosiaalisesta elämästä sen kaikessa kirjossaan.

    Jos sielunkumppanin kanssa olisi tarkoitus saada ns. kaikki asiat toimimaan, onko ainoa realistinen vaihtoehto tosiaan se, että tyytyy vain vähempään? Kommuuniasujakämppikset jakavat yhteisen talouden, pelikaverien kesken pelaillaan suosikkipelejä jne. Tyydytäänkö tässä vähempään? Ihminen voi muodostaa ihmissuhteistaan monia kirjavia kombinaatioita, jotka hänen elämäänsä parhaiten tukevat ja jopa yhteisöllistävät, ainakin teoriassa. Historiassa on monesti ollut esim. vaimoille ja jalkavaimoille yms. kullekin omat roolinsa vaikka noin muuten suvut ja muut yhteisöt paljon tiukemmin yksilöllisiin intresseihin pohjautuvia ihmissuhteita sääntelivätkin. Ei sillä, että historiassa tavatut roolit toimisivat välttämättä nykymaailmassa. Ehkä kuitenkin oleellista olisi miettiä, mitä yksittäisiä asioita haluaa muiden kanssa jakavan ja mistä eri sosiaalisista yhteyksistä näitä eroteltuja intressejä löytää sen sijaan, että odottaisi niiden kaikkien täyttyvän yhdessä ihmisessä.

    Kuitenkin mainitsemieni ihanteellisten ihmissuhdekombinaatioiden muodostamista tuskin estää vain oma suhtautuminen; vaikutuksensa lienee silläkin, että enemmistö potentiaalisista ihmissuhde-ehdokkaista vaikuttaisi elävän eksklusiivisiin ihanneparisuhteisiin liittyvien dikotomioiden alaisuudessa. Kenties mainitsemallasi ”hyvällä myyntipuheella” nämä paradigmatkin saattavat olla uudelleen neuvoteltavissa…

    Liked by 1 henkilö

  2. Moi,

    Ja kiitos kommentista.

    Polyamoria näyttää tulevan esille varsin usein kun puhutaan parisuhteista. Toivottavati tämä on merkki sen yleistymisestä ja ihmiset löytävät vaihtoehtoisia tapoja löytää onnellisuus elämässä. Enemmän rakkautta maailmassa on aina parempi kuin vähemmän.

    Mitä taas tyytymiseen tulee, niin pyrin nostamaan toisen valitettavan ilmiön kulttuurissamme, jossa mikään ei riitä. Tälloin mikään ei tyydytä ja mihinkään ei tyydytä. Pätee kaikkiin parisuhteen ja rakkauden muotoihin… ja itse asiassa myös näihin kukasta kukkaan lentelijöihin silloin, kun mikään kukka tai harvempi kelpaa. Eli kyse ei ole tyytymisestä vähempään tai enempään, vaan kokonaan tyytymättömyyteen.

    Ja kuten kirjoitin, niin jopa huonoilla valinnoilla elämässä on se positiivinen puoli, että niistä pääsee eroon. Jos ei ole tehnyt mitään valintaa, niin tätä luksusta ei ole elämässä.

    Mutta kiitos vielä kerran kommentista (nykyään niin harvoin kukaan blogeja kommentoi). Aina yhtä virkistävää kuulla toisten ajatuksia muina kuin Facebook laikkeina tai parin lauseen kommenttina statuspäivityksessä. Itse asiassa tästä taitaa kehkeytyä seuraava tai ainakin jossain vaiheessa tuleva postaus.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s