Rihmasto – pilattu utopia

Syksyllä vuonna 2000 opiskelukaverini pyysi minua osallistumaan tuolloin varsin nuoren Dodo ry.’n järjestämään Miss Utopia -kilpailuun. Pienen taivuttelun jälkeen suostuin, mutta en halunnut osallistua kilpailuun työryhmän jäsenenä, vaan henkilönä. En halunnut alkaa riitelemään asioista yhteisen näkemyksen saavuttamiseksi, koska sellainen filosofiaa opiskelevien ja tutkivien piirissä olisi yksi mahdottomuus… ja olen aina ollut egoisti, mitä tulee luovaan toimintaan.

Kirjoitin utopian digitaalisesta todellisuudesta, jossa ihmiset voisivat kokeilla identiteettinsä rajoja vaihtamalla sukupuolta, sosiaalista asemaa, arvojaan ja sen sellaista. Alkuperäinen kirjoitus on hävinnyt, mutta ristin tämän utopian Rihmastoksi (Deleuzen ja Guattarin mukaan vaikka minun utopiallani ei ollut mitään tekemistä heidän käsitteensä kanssa). Omaksi ällistyksekseni voitin kyseisen kilpailun.

Loppuvuodesta 2000 elettiin dot-com bubblen puhkeamisen aikaa ja maagisen vuoden kihelmöinti oli voimakkaana ilmassa. Tämä oli aikakautta jolloin kuumin hakukone oli AltaVista ja World Trade Centerin kaksoistornit olivat pystyssä Manhattanilla. Vastavalmistuneena filosofian maisterina olin innoissani uudesta digitaalisesta mediasta, joka levittäytyi arkeen vauhdilla. Näin siinä suuria mahdollisuuksia.

Vanha kulunut sanonta sanoo, että teknologian lyhytaikaiset vaikutukset yliarvioidaan, kun samalla sen pitkäaikaiset vaikutukset aliarvioidaan. Digitaalinen media ja internet ovat muuttaneet elämäämme peruuttamattomalla tavalla, mutta samalla sen potentiaali on pilattu… toivottavasti ei peruuttamattomasti. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet kosketuksissa internetiin pienenee uskomattomalla vauhdilla. Internetistä on tullut osa globaalia arkea ällistyttävällä vauhdilla.

Tämä digitalisoitunut arki ei vaan näytä kovin kehittyneeltä. Pornhubin vuosiraportti on yksi keskeisimmistä trendien lähteistä, joka kultaa sivistyneelle markkinoinnin ammattilaiselle. Kyseessä on siis hardcore-pornoa levittävä sivusto. Se ei ole Playboy eikä se sisällä juuri lainkaan luettavaa sisältöä. Silti sivustolla vierailtiin yli 21 miljardia kertaa globaalisti. Mikä tahansa muu kaupallinen yritys voi vain haaveilla näistä luvuista. Tilanteen absurdiutta korostaa se, että Pornhub ei tuota sisältöä laisinkaan. Sen toiminnan laillisuudesta on käyty vuosia oikeustaistelua.

Pornhubin toiminta on kuitenkin mitätöntä siihen vallankumoukseen, joka alkoi Napsterista ja johti globaaliin laittomaan vertaisverkkojen räjähdysmäiseen leviämiseen. Ensimmäinen tämän ilmiön uhri oli perinteinen levyteollisuus. jakelukanavien ylläpidosta vapautumisesta huolimatta se on tekohengityksellä elävä ruumis. Kuka meistä oikeasti enää maksaa musiikista? Voimme maksaa sen Spotifyn kuukausimaksun, mutta siitä ei suuremmin jää mitään itse artistille. Samalla uuden musiikin löytäminen on tullut aivan liian työlääksi, että siihen jaksaisi vaivautua; on niin paljon helpompaa selata loputtomalta tuntuvan Spotifyn katalogiasta kaikkia niitä levyjä, joita piti silloin joskus kuunnella.

Mutta muutokset tallenteiden liiketoiminnassa on vähäisiä verrattuna siihen mitä digitaalinen media on tehnyt vuorovaikutukselle. Sen luoma vapaus on illusorista. Markkinoinnin ammattilaisena arvostan suuresti sanoman tiivistämistä. Luovuutta käyttämällä voidaan sanoa hyvin lyhyessä määrässä tekstiä uskomattoman paljon sisältöä. Tästä huolimatta pidän Twitteriä kommunikaation syöpänä. Kun kommunikaatio typistetään 140 merkkiin, niin sille voi ennustaa kovinkaan merkittäviä edellytyksiä. Ja ei sillä olekaan. Seuratessani ja osallistuessani Twitter-keskusteluihin väärinymmärrysten ja virheiden määrä vain moninkertaistuu. Harvempi meistä osaa hektisessä keskustelussa tiivistää sanomansa 140 merkkiin. Ja yhtä harva ymmärtää tämän – seurauksena on some-raivo ja julkinen lynkkaus.

Muiden syöpien tapaan Twitter-syöpä leviää aina uusille alueille. Hyvin artikuloitujen ja kirjoitettujen mielipiteiden määrä väistyy värikkäästi esitettyjen mielipiteiden tieltä. On siis aika sama mitä mieltä ollaan, kunhan esitetään mahdollisimman värikkäästi ja voimakkaita ilmaisuja käyttäen. Viimeisin aivottomuus oli, kun Atrian pakastepinaattikeittoa rakastavan, mutta pakkausta vihaavan kuluttajan palaute alkoi leviämään Facebookissa. On totta, että palaute oli varsin värikäs kielenkäytöltään, mutta loppujen lopuksi koko palautteen taustalta paljastui kuluttajan saamattomuus ja uusavuttomuus keittiössä.

Väitän, että digitaalisen median mahdollistama välitön palaute vain lisää aivottomuuden määrää mediassa. Mahdollisimman värikkäästi ilmaistu mielipide nostattaa hetkellisen suosion ennen kuin yleisö on edes harkinnut sen enempää, mitä oikeasti tuli sanottua tai kirjoitettua. Säilyttääkseen tämän suosion, on kirjoittajan tarjottava vielä raflaavampaa kieltä. Samalla aikaisemman kirjoituksen sisältö hukkuu uuden äänekkäämmän kirjoituksen alle. Twiiteistä, Facebook-päivityksistä ja blogipostauksista on tullut kommunikaation crackia, jolla pyritään saavuttamaan mahdollisimman nopea mielihyvä ja sen uusiminen.

Missä mentiin vikaan? – Teknologisesti me emme ole menneet missään vikaan.  Kehitys on mennyt juuri siihen suuntaan kuin sen onkin pitänyt mennä. Mutta ihmisinä me emme ole valmiita tälle kaikelle. Kun katson kirjoittamaani utopiaa, niin persu-nuorten lippiskampanja sotii kaikkia sen ajamia ideaaleja vastaan. Mutta etäisyyttä otettuani samaa voin sanoa siitä kohusta, jonka se aiheutti. Lippiskampanjan herättämä some-raivo on masentavaa. Ennen tällaiset asiat vaiettiin kuoliaaksi, mutta tänään niille annetaan entistä enemmän mediatilaa. Ja käsi ylös persukriittiset, kuinka tylsää elämästä tulisikaan, jos ne eivät aina välillä ”repäisisi”? – Aivan. Me kaikki otamme osaa tähän peliin, jonka sääntöjä harvempi tuntee.

Minulla oli vuonna 2000 utopia ja unelma. Edelleenkin uskon sen mahdollisuuksiin. Virtuaalitodellisuus tulee olemaan seuraava ”big thing”, mutta se tulee olemaan hyvin typistetty ilmaisumuodossaan. Ja tämä typistäminen ei johdu teknoligisista rajoituksista, vaan keskeiset rajoitukset tulevat sijaitsemaan meidän korviemme välissä. Kyse ei ole polygoneista, vaan meidän vastaanottokyvyssä. Teknologian avaamat mahdollisuudet ovat ajaneet meidän ohi. Meistä ei ole tullut matkustajia, jotka seuraavat vierestä kun heitä viedään, vaan me olemme kyydistä pois pudonneita, jotka katselevat etääntyviä perävaloja. Erotuksena on, että teknologia ei ole riistäytynyt meidän käsistä, vaan me emme jaksa/viitsi/halua ottaa sitä haltuun. Aivokapasiteettimme kuormituskynnys on ylitetty vaikka kyseessä ei ole edes peruskoulun matematiikan oppimäärää haastava ongelma… niin laiskoja me oikeasti olemme… kunhan se vaan puetaan mahdollisimman uppoavaan muotoon.

Joskus voitiin sanoa ristiriitatilanteissa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Some-raivon aikana ihmiset riitelevät keskenään asian loistaessa poissaolollaan. Tätä kaikkea seuratessa voi allekirjoittaa toteamuksen, jonka mukaan ensimmäinen ihmisen virhe alkoi puusta laskeutumisesta. Mutta tarkemmin voitaisiin ilmaista, että siinä vaiheessa lähdettiin väärille raiteille, kun me unohdimme sen puun, josta me kaikki olemme kotoisin. Kun apinasta tuli ihminen, niin minun utopiani pilaantui ja se oli kauan ennen AltaVistaa ja Miss Utopiaa…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s