Skitsokoulun oppitunti 1: ”Miten voisi elää?”

deleuze-lamennais-4-a

Rakkaat oppilaat. On tullut aika ottaa aikalisä arkielämän askareista, joissa te heräätte kellon pirinään, keitätte kahvin, mutustatte sitä vaaleaa leipää kevytlevitteen ja juuston kera, juotte sen Pauligin kahvinne, käytte suihkussa, pesette hampaanne, puette päällenne arjen univormunne, kiirehditte päivän rutiineihinne, tulette takaisin sieltä kotiinne, suutelette rakastanne, syötte illallista ja päivittäisen viihdeannoksenne jälkeen painatte päänne tyynyyn aloittaaksenne kehän uudestaan. Otetaan myös hieman lomaa siitä illuusiosta, jonka henkilöasiakirjanne (ajokortti, KELA-kortti, passi… mitä näitä nyt on) teidän silmienne eteen on luonut jo liian kauan. Ette te mitään samana pysyviä persoonallisuuksia ole. Identiteettinne on satunnaista vaihtelua, joka pyritään pitäämään samantuntuisena, koska eihän elämästä muuten tulisi yhtään mitään. Pitääkö elämästä yleensäkään tulla yhtään mitään?

Noin. Hengitetään hitaasti ja syvään. Suljetaan silmät hetkeksi. Ja näin avataan ne. Eikö olekin kirkas ja kevyt olotila? Ja me emme ole edes vielä tehneet mitään. Niin. On siis tullut aika alkaa vähän skitsoilemaan. Ei tarvitse jännittää yhtään. Tämä on ihan kiva juttu. Sitä ennen meidän pitää omaksua pari asiaa, jotka voivat tuntua vähän vaikeilta aluksi. Mutta olkaa huoleti. Pidän huolen siitä, että kaikki tullaan esittämään pienissä, helposti omaksuttavissa, paloissa. Jätetään myös se akateeminen raskassoutuisuus ja ryppyotsaisuus tuonne eteisen naulakkoon. Ollaan tässä luokkahuoneessa ihan kivassa hengessä oppimassa vähän erilaisempia elämäntaitoja kuin mitä teille siellä rippileireillä, gurujen opeissa tai muissa self-help -kirjallisuuden seminaareissa on opetettu.

Mutta ennen kuin menemme eteenpäin siinä suunnassa, niin otetaan yksi harharetki ja kerron teille sedästä nimeltä Gilles Deleuze.

Nomadi nojatuolissa

Ranskalainen filosofi Gilles Deleuze syntyi tammikuun 18. päivänä vuonna 1925. Hän vietti miltein koko elämänsä synnyinkaupungissaan Pariisissa. Hieno ja suuri kaupunki, josta ei välttämättä tarvinnut poistua elääkseen rikasta elämää. Vaikka fyysisesti Deleuze ei matkustellut suuremmin, niin ajatusmatkoja hän teki sitäkin enemmän. Jo nuorena poikana hän tunsi suurta intohimoa filosofiaa kohtaan. Jean-Paul Sartre olikin teini-ikäisen Deleuzen suuri suosikki.

Deleuze tuli tunnetuksi hyvin omalaatuisesta filosofian historian luennastaan. Hän ei niinkään keskittynyt kertomaan meille esimerkiksi mitä Nietzsche oikeasti sanoi, vaan hän pyrki ajattelemaan heidät toisin. Deleuzen filosofian historialliset teokset ovat enemmänkin yhteistyöprojekteja kuin uskollisia tulkintoja. Siitä huolimatta ne ovat samalla uskollisia sille filosofiselle eetokselle, joka filosofien ajattelun taustalla on vaikuttanut.

Keskivaiheessa uraansa Deleuze aloitti yhteistyön psykoanalyytikko Félix Guattarin kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi omalaatuinen skitsoanalyysi, jota ei tule ymmärtää vaihtoehtoisena psykiatrisena metodina psykoanalyysille. Skitsoanalyysi on filosofinen metodi, jossa pyritään skitsofrenisoimaan merkityksiä ja koodistoja (tästä enemmän tuonnempana).

Deleuzen uran loppupään tuotanto käsitteli laajasti kuvataidetta, elokuvaa ja kirjallisuutta. Hän jäi eläkkeelle 1987 ja sairastui viimeisinä vuosinaan keuhkosyöpään. Toistuvien leikkausten ja hengityskoneeseen kahlittu Deleuze teki itsemurhan marraskuun 4. päivänä 1995.

Koska monilla on suuria vaikeuksia elää ilman luokitteluja niin Deleuze on lueteltu usein sekä jälkistrukturalistisen että postmodernistisen perinteen edustajaksi. Kummatkaan luokittelut eivät tee suuremmin oikeutta Deleuzen filosofiselle työlle. Hän eroaa muista samoihin perinteisiin lueteltavien ajattelijoiden periaatteista miltein jokaisessa kohdassa. Mutta ei anneta tämän hämätä meitä. Nämä luokittelijat ja kategorioijat voivat ahertaa oman näpertelynsä parissa. Se nautinto heille suotakoot. Edetään me mielenkiintoisempien aiheiden äärelle.

Toisin eläminen

Ennen kuin lähdetään melomaan pidemmälle näitä virtoja pitkin, niin mainitsen seuraavat pikkuseikat:

  • Koska ei ole tarkoitus leikkiä akateemista tutkijaa, niin näillä oppitunneilla tullaan käyttämään mahdollisimman paljon jo suomennettua kirjallisuutta. Kulttuurikielien osaaminen ei ole välttämättömyys.
  • Virheiden vaara on suuri. Aina voidaan merkata punakynällä marginaaliin: ”väärin!” Jos jollakin on suuria intohimoja leikkiä opettajaa, niin siitä vaan. Mutta me voimme lyödä takaisin ja jopa rankaista rankaisemisesta.
  • Kaikki vastuu on lukijalla.
  • Skitsofrenia on vakava sairaus, jonka romantisoiminen on typerää. Ympäristön skitsofrenisoiminen ei tähtää skitsofrenian levittämiseen sairautena, vaan haastaa arkiajattelu muuttamaan muotoaan.

Eli sillä tavalla. Aloitetaan kysymällä: ”Miten voisi elää?”

Perinteisesti filosofiassa on kysytty: ”Miten elää hyvä elämä?” tai ”Mikä on elämän tarkoitus?”. Kysymykset olettavat jonkin alkuperäisen elämän ideaalin olemassaolon. Kysymyksten esittäjät pyrkivät löytämään jonkin oikean elämän kuvan ja siten sovittamaan tekemisensä sen mukaisesti. Suunnistaa kohti tuota oikeata elämää.

Miten voisi elää? Enää ei oleteta mitään oikeaa elämää tuolla jossain meidän ulkopuolella. Kysytään uusien ja toisenlaisten elämän toteuttamistapojen perään. Millä kaikilla mahdollisilla tavoilla minä voisin elämäni elää? Miten minä voisin elää toisin? Mitä olisi elää toisin? Mitä jos…?

Kysymykset hyvästä elämästä ja sen tarkoituksesta eivät vaivaa meitä. Kun ajatellaan toisenlaista elämää, mitä voisimme elää, nousee keskiöön kysymys: ”Miten se toimii?”. Meidän ei tarvitse edes kysyä: ”Miten meidän tulisi elää?”. Ei ole mitään ultimaattista mallia, jonka mukaan sovittaa oma elämä. On erilaisia vaihtoehtoja ja ymmärtääksemme kunkin vaihtoehdon, meidän tulee kysyä miten se toimii. Miten tulla joksikin toiseksi?

Emme siis enää kysy olemisen perään. Keskitymme tulemiseen. Jatkuvaan liikkeellä olemiseen. Mitä jos elämä ei ole mitään olemista, vaan jatkuvaa tulemista… toiseksi tulemista. Tulemista joksikin siksi, joka ei aikaisemmin ole vallinnut. Tämä jokin on erottautumista kaikesta aikaisemmasta. Meillä suomen kielessä sana ”ero” ei oikein taivu tähän kaikkeen. Jos olisimme Juhani Tamminen, niin sanoisimme sulavasti ”differenssi”. Tullaan siis Juhani Tammiseksi (juhanitammiseksi-tuleminen) ainakin paikoitellen ja puhutaan tuosta olevaiseen piiloutuvasta jatkuvasta erosta ”differenssinä”. Joskus vaan on tehtävä konventioita, jotta meillä olisi edes jotain jota vastustaa. Jota vastaan tuntea kitkaa.

Näin. Emme ole päässeet päätökseen, mutta lopetamme kesken. Keskeneräisyydessä piilee jotain, jonka kautta me voimme tunnustella tuota differenssiä. Voimme aistia sen epäsuorasti. Silti se ei jätä meitä rauhaan. Keskellä yötä hetkeä ennen nukahtamista olemme ehkä saamassa siitä otteen, mutta aina se lipsahtaa näpeistämme jonnekin muualle. Ehkä seuraavalla kerralla saamme edes yhden viittauksen tai lainauksen eikä vain opettajan omaa alustusta aiheeseen… ehkä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s