Orjamoralistin vastaisku

Nyt sitten kampanjoinnille sähköpostin välityksellä on annettu ihan oma nimi – massalobbaus. Raili Nurvala pitää jotenkin ongelmallisena sitä, että sähköpostin välityksellä edustajiinsa yhteydenottaneet henkilöt eivät tarjoa lobbauksessaan vuorovaikutusta. Eikö kolumnisti Nurvala ole koskaan käyttänyt sähköpostiohjelman ”Reply” toimintoa? [via Sekamediasoppa]

Mutta onhan se aivan kamalaa, kun nykyaikana ihan tavallinen kansa (eli kuka vaan) voi ottaa arvon kansanedustajaan yhteyttä. Nämä ihmisethän ovat aivotonta massaa, jotka eivät osaa itse ajatella taikka käyttää harkintaa. Jossain pimeässä istuvat salaliiton punoneet massalobbarit, jotka käskyttävät ajatustoiminnaltaan vajavaista massaa pilaamaan kansanedustajien ja eliitti-lobbareiden rauhaisan ”hyvä veli” -rinnakkaiselon.

On se nyt kumma, kun ihmisten ottaessa osaa poliittiseen päätöksentekoon, toiminta nähdään häiriköintinä. Vai olisiko peräänkuulutetun ”henkilökohtaisen kontaktin” aikaansaamiseksi pitänyt lähteä oikein joukolla Eduskunnan käytäville pysäyttelemään kansanedustajia?

Ja ennen kaikkea miten Raili Nurvala vastaa niille kaikille kansalaisille, joilla ei maantieteellisen etäisyyden takia ole mahdollisuutta tulla Helsinkiin asti tekemään face-2-face -kontaktia kansanedustajaan? – Olisiko pitänyt odottaa kiltisti arvon herra/rouva kansanedustajan maakuntavierailua ja tulla silloin ilmaisemaan lakki kourassa oma kanta asiaan (vielä oikein selkä kumarassa ja anteeksi pyydellen). Tuollaisen komentokulttuurin luulin jo poistuneen maastamme jossain 80-luvun alkuvuosina.

Orjakauppiasta raukkamaisempi on orja, joka rakastaa häntä ruoskivaa kättä … siinä oma nietzscheläinen kannanottoni Nurvalan mielipiteeseen.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Orjamoralistin vastaisku

  1. No voivoi pieniä kansanedustajaparkoja, jotka on väkisin laitettu edustamaan kansaa ja vielä paskapalkalla. Että ihan pitäisi maileja osata lukea, ja monta. Nyyh, snort, yhyy.

    Tykkää

  2. Olin itse aikoinani 1998 kesätöissä tekemässä päivittäisiä lehdistö- ja mielipidekatsauksia politiikoille.

    Näillä pyrittiin silloin helpottamaan asioiden seurantaa ja myös siksi, ettei mikään tärkeä keskusteluaihe pääsisi yllättämään puun takaa.

    En ole aivan varma millä tasolla politiikot asioita nykyisin seurasivat. Toivottavasti olen väärässä, mutta ainakin näin ulkopuolelta katsoen näyttää siltä, ettei nettikeskustelujen ja blogien seuranta ei vielä kuulu politiikkojen maailmaan.

    Jos se on yhä sellaista kuin vuonna 1998 (nettilehtijutuista ja sanomalehtiskannauksista koottuja paketteja), niin ei ole ihme, että kansalaisten aktiivisuus saattaa yllättää.

    Tykkää

  3. jos olisin raili nurvala tai joku muu, olisin vaan tylysti poistanut kaikki mailit deletellä ja sanonut, että nyt on spämmifiltteri tainnut delliä mailit.

    että silleen..

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.