Kun suomalaisuus hävettää

Olen ollut tasan kaksi kertaa Tallinnassa. Kummallakin kerralla olen saanut hävetä omaa kansallisuuttani. Suomalaisten ördääminen Tallinnassa on paikoitellen niin hävettävää, että ei kehtaa sanoa olevan kotoisin samasta maasta.

Eilen saatiin taas lukea Iltalehdestä kuinka jotkut valopää-kansalaisemme ovat taas pitäneet kansamme kulttuurillista antia yllä Virossa. Ja samainen lehti kysyy aivan oikeutetusti tänään: ”Voisiko näin sikailla meillä?”. Niinpä. ”Kesä-Hessut” ovat jokakesäinen riesa Helsingin terassien liepeillä ja puistoissa. Eikö heille voisi asettaa jonkinlaista maastapoistumiskieltoa näin kesäaikaan?

Ja pyydän anteeksi vielä kerran eräiden kotimaani kansalaisten käyttäytymistä. Kaikki suomalaiset eivät ole sellaisia. Ihan totta … Vaikka vaikeahan se on uskoa.

Mainokset

7 vastausta artikkeliin “Kun suomalaisuus hävettää

  1. Joo. Mutta jos ne jutut pysyy vessan seinien sisäpuolella ja ulkona liikkuessa vaatteet päällä, niin ollaan minun mielestä vielä ihan OK linjalla.

    Tykkää

  2. Ei olla. olisit tullut kuuntelemaan. siinä ei ollut mitään hyväksyttävää. voi vain kuvitella mitä se lauma sai aikaan ulkosalla.

    Tykkää

  3. Minä taas ylpeänä tunnustan suomalaisuuteni tällaisten kulttuuritekojen äärellä. Minusta on lähinnä hauskaa, kuinka ulkomaalaiset ihmetellen paheksuvat näitä tempauksia. Eikä voisi vähempää kiinnostaa, jos suomalaisilla onkin hieman huonokäytöksinen maine näissä hienohelmojen maissa – päinvastoin siitä on jopa ollut hyötyä.

    Tykkää

  4. Suomalaisuus ei itsellä ole mikään esille tuotava erityisominaisuus sen paremmin matkustaessa kuin vaikkapa urheilusuorituksiakaan katsellessa. Eipä siis hävetä.

    Känniääliöt ovat epämiellyttäviä kohdalleen osuessaan ihan kansallisuudesta, kulttuuriperimästä tai geenitaustasta riippumatta. Tietenkin on mahdollista että juuri niiden suomalaisten ääliöiden mökellyksestä ymmärtää itse joskus tavallista enemmän yhteisestä kielestä johtuen.

    Tykkää

  5. Viime kerralla kun taksiin istui eestiläinen mies sain kuulla, mimmoisia kusipäitä kaikki suomalaiset ovat. Häntä ei päästetty ravintolaan sisään mukamas humalatilan takia. Oli katkera veikko.

    Tykkää

  6. Jep, mitäpä sitä turhaan häpeämään koko maan käytöstä, ei se kännäily sillä vähene. Henk. koht. en itse jaksa edes häpeillä lähinsukulaisten ym. käytöstä.

    Nolompia ovat IMHO ne ”televisiolähetys katkesi Helsingissä, 100 soitti 112:een.” -uutiset. Mutta kyllä varmaan kehtaisin sanoa olevani Helsingistä, jos/kun sinne muutan.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.