Slam Dunk

NBA Street

Eilen piti lähteä ”näytille” ja viettää muutenkin kesän bilekauden virallisia avajaisia. Mutta eihän siitä mitään tullut, kun ketään ei ollut lähtemässä mukaan. Uskomatonta, että kevään ensimmäinen helleaalto kaatoi kaikki sohvaperunoiksi. Nyt tiedän, mitä on olla ainoa Duracell-pupu maailmassa.

Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut yksin kotona angsteilla. Rami ja minä löysimme vanhasta suosikistani NBA Street 2:sta aivan uuden vaihteen, kun kokeilimme ensimmäistä kertaa kaksinpeliä. Toisin kuin yleensä, niin NBA Streetissa kaksinpelissä ollaan samassa joukkueessa konetta vastaan. Jäimme koukkuun välittömästi. Yhden aikaan huomasimme oluen loppuneen ja tuntien vierähtäneen ohitsemme.

Tänään pitää lähteä avaamaan Brahenkentän koristelineet. Vuosien tauon jälkeen pääsee taas pomputtelemaan palloa ja heittelemään. Toivottavasti en telo itseäni, kuten aktiivi-koris aikoinani teininä.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Slam Dunk

Kommentointi on suljettu.