Kun palatsista tuli sirkus

Riippuu lähteestä, mutta lainaus luetellaan joko Freudin tai Einsteinin sanomaksi. Se menee suurin piirtein näin: mielisairauden merkki on, että toistaa järkkymättömästi samaa virhettä. Meistä varmaan jokainen tuntee henkilöitä, jotka toistavat samaa virhettä ihmissuhteissa kerta toisensa jälkeen. Jokaisen uuden suhteen kohdalla hän uskoo, että tällä kertaa kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee samat merkit ilmassa … Jatka lukemista Kun palatsista tuli sirkus →

Suuren auto-metafiktiivisen kirjailijahaastattelun jatko-osa

Elämässä tulee niitä hetkiä, jotka tietää kohtaavansa, mutta niitä pakoilee vuosia. Tämä on yksi niistä hetkistä. Olen tapaamassa Janne Toivoniemeä. Tunteeni ovat varsin ristiriitaiset. En suhtaudu häneen yhtä negatiivisesti kuin Benny, mutta en voi antaa tuolle kirjailijalle anteeksi Bennyn viimeaikaista pahoinpitelyä. Hemmetti hän makaa sairaalassa juuri tällä hetkellä, kun istun tässä baarissa saman pöydän ääressä … Jatka lukemista Suuren auto-metafiktiivisen kirjailijahaastattelun jatko-osa →

Suuri auto-metafiktiivinen kirjailijahaastattelu

Siinä hän istuu minua vastapäätä. Dekkarikirjailija ja filosofiksi itseään tituleeraava Janne Toivoniemi. Olen odottanut ja pelännyt tätä päivää jo vuosien ajan. Hyvä lukija. Minun on tunnustettava, että en tunne ystävällisiä tunteita häntä kohtaan. Te olette ehkä (korostan sanaa "ehkä") lukeneet hänen teoksensa Sateenkaarimurhat (2021) ja Lähiörotat (2023). Olette voineet pitää niitä kevyinä parodioina dekkarien genrestä, … Jatka lukemista Suuri auto-metafiktiivinen kirjailijahaastattelu →

Vox populi, vox Dei

Vuosia olen yrittänyt ymmärtää meidän aikaamme. Missä vaiheessa me aloimme jakautua ja mistä syystä? Kun maailman suurin jännitysnäytelmä (kts. edellinen postaus) on onnettomasti takanamme, niin tämä kysymys nousee uudestaan pintaan. Se ei jätä minua rauhaan. Vuosituhannen vaihteessa kaikki näytti niin erilaiselta. Kaikki se optimismi on poissa ja tilalle on tullut pimeä ja synkkä tunneli. Ei … Jatka lukemista Vox populi, vox Dei →

Kello tikittää, mutta kenelle?

On marraskuun viidennen päivän ilta vuonna 2024. Yhdysvalloissa alkaa vaalipäivä, jolloin nuo reilut 330 miljoonaa ihmistä eivät ainoastaan valitse itselleen uutta (tai vanhaa) presidenttiä, vaan he valinnallaan tulevat ohjaamaan suunnan minne me täällä Euroopassa tulemme kulkemaan. Geopoliittiset mannerlaatat ryskyvät toisiaan vasten ja pienen maan yksinäinen kansalainen ei voi kuin haukkoa henkeään. Palaan mielessäni reilun kymmenen … Jatka lukemista Kello tikittää, mutta kenelle? →

Pyöriikö politiikka identiteetin ympärillä? – Francis Fukuyama

Francis Fukuyaman teos Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992, The End of History and the Last Man) on varsin ristiriitainen teos. Teoksen sisältämä optimismi tuntuu tänään suorastaan naiivilta, mutta ilmestymisensä aikaan teosta pidettiin täysin johdonmukaisena ja suorastaan profetiaalisena. Kun Fukuyaman sanoihin palaa näin 30 vuotta myöhemmin, niin on melkein mahdotonta tuntea tiettyä nostalgiaa sen äärellä. … Jatka lukemista Pyöriikö politiikka identiteetin ympärillä? – Francis Fukuyama →

Kansa, joka käänsi selkänsä kulttuurille

Aloitetaan sanomalla se suoraan: suomalaiset ovat kansana kääntäneet selkänsä kulttuurille. Ja vielä kärkevämmin voitaisiin mainita, että selän kääntäminen ei ole riittänyt vaan kulttuurille näytetään keskisormea. Tämän toteaminen on hieman vaikeaa, kun olen juuri kotiutunut Helsingin kirjamessuilta, joka oli taas tupaten täynnä kirjallisuutta kuluttavia ihmisiä. Mutta messujen kävijämäärä ei ole mikään merkki muusta kuin messujen kävijämäärästä. … Jatka lukemista Kansa, joka käänsi selkänsä kulttuurille →

Tragedia ja me

Helsingin kirjamessut lähestyvät ja ajatukset pyörivät paljon kirjallisuuden ympärillä. Ainahan ne sen ympäriltä itsensä löytävät, mutta näinä päivinä enenevässä määrin. Viimeisten viikkojen aikana olen viettänyt aikaa muinaisten kreikkalaisten tragedioiden parissa. Ja tietenkin lähestyn aihetta nietzscheläisestä näkökulmasta, koska se on itselleni tutuin ja resonoi omaa ajatteluani. Mutta keskeistä näiden kirjallisuutemme alun kannalta merkittävissä teoksessa on itse … Jatka lukemista Tragedia ja me →

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä

On Aleksis Kiven päivä, joka tunnetaan myös suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Muutamat jaksavat tänä päivänä muistuttaa, että Aleksis Kiven nimi oli alunperin Alexis Stenvall ja on niitäkin, jotka ovat ristineet tämän päivän "etuoikeutetun suomalaisen mieskirjailijan päiväksi". Kummatkin näkökulmat ovat oikeutettuja: suomalaisuuteen kuuluu olennaisena osana ruotsinkielisyys ja maassamme on ollut vankka asema mieskirjailijoilla. Tähän ei hirveästi vaikuta … Jatka lukemista Suomalaisen kirjallisuuden päivänä →

Zen ja yksinolon taide

Postauksen otsikko on jotain, joka ei sovi minuun. Elämässäni ei ole mitään zeniä ja yksinoleminen on ollut minulle kaikkea muuta kuin taidetta. Nimi tulee juuri ilmestyneestä Olivia Laingin teoksen käännöksestä Yksinäisten kaupunki (2024, alkup. 2016). Ansaitusti tämä merkittävä teos yksinäisyydestä arvioitiin myös Helsingin Sanomissa (mikä takaa teokselle edellytykset hyvälle myynnille). En käsittele tässä Laingin teosta … Jatka lukemista Zen ja yksinolon taide →