Otsikko on provokaatio ja samalla aiheellinen kysymys juuri tällä hetkellä. Toki viittaus Aulikki Oksasen sanoittamaan Kaj Chydeniuksen sävellykseen vetää perässään historiansa painolastia, mutta juuri tällä hetkellä eletään korostetun historiallisia aikoja. Tämä taistolaisliikkeen ”tunnariksi” noussut laulu palasi mieleeni lukiessani Emilia Männynvälin artikkelia ”Kun maailma jakautuu diktatuureihin ja demokratioihin, on puolensa harvinaisen helppo valita”. Oli merkittävää, että tämä artikkeli julkaistiin Kansan uutisissa.
Männynväli näkee, että perinteiset jakolinjat sekä oikeiston ja vasemmiston että liberaalien ja konservatiivien välillä ovat vähentäneet merkitystään, kun todellinen jakolinja on siirtynyt autoritaarisen ja demokraattisen maailman välille. ”Demokraattinen maailma” voidaan vaihtaa hyvin vapaaksi maailmaksi, kuten Männynväli tekee. Itse pidättäydyn demokraattisessa maailmassa. Aivan samoin kuin kaikki oikeistolaiset eivät ole konservatiiveja, eivät kaikki konservatiivit ole automaattisesti autoritaarisen maailman kannattajia. Eivätkä kaikki autoritaarista maailmanjärjestystä kannattavat ole Trumpin, Putinin tai Orbanin kannattajia. Näitä voimia löytyy myös meidän poliittisen järjestelmämme sisäpuolelta.
Amerikan meininkiä
Yhdysvallat on Trumpin johdolla sanoutunut irti sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja keskittynyt oman etunsa ajamiseen kaikkien muiden kustannuksella. Piti Yhdysvalloista maailman poliisina tai ei, niin tämä nykyinen on sitä kauheampi vaihtoehto kaikilla mittapuilla ajatellen. Tai siis, jos kannattaa demokraattista maailmanjärjestystä. Mutta tämä monsteri ei tosiasiassa välitä meidän puolustukseemme kuluttamasta budjetista, vaan kyse on avoimesta kulttuurisodasta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Yhdysvallat on tässä sodassa samalla puolella Venäjän ja Unkarin kanssa.
Oskari Onnisen Uuteen juttuun kirjoittama artikkeli ”Ideologia ratkaisee, taukki.” avaa tätä kuviota varsin selkeästi. On aivan turha käydä mitään järjellistä keskustelua asiasta, koska argumentaation ja rationalismin alueelta on siirrytty tunteiden alueelle. Pitkä valistuksen ajasta kulkeutunut perinne pyrkimykseen johonkin järjelliseen keskusteluun on heitetty roskakoriin. Tosiasioilla ei ole suurta merkitystä, kun vedotaan tunteisiin. Rationaalisuuteen perustunut liberaali demokratia on ollut niin kauan vallassa, että taustalla ja pohjalla kerääntyneet vastavoimat ovat nyt päässeet valloille. Ne saavat voimansa kostosta, jossa ei tunneta armoa.
Vallan kolmijakoa ollaan rampauttamassa Yhdysvalloissa. Elon Muskin D.O.G.E. ei ole tehostamassa hallintoa, vaan ajamassa sitä alas yksityistämisen tieltä. Kaikki ne, jotka tästä yksityistämisestä kaikkein eniten tulevat kärsimään hurraavat Muskin pomppiessa lavalla, koska mistään järjellisestä tässä ei ole kyse. On kyse tunteen voimasta. Kapitalistinen akselerationismi on dekonstruoimassa vanhoja rakenteita pelkästä hajottamisen riemusta. Kyseessä ei ole nietzscheläinen iloinen destruktio, vaan vanha kunnon massahysteria.
Woke strikes back?
Monet meistä ovat kyselleet, missä viipyy amerikkalainen vastavoima. Demokraatit ovat valinneet hiljaisuuden, koska Trump mokaa kaiken lopulta. Tai siis näin toivotaan. Yliopistojen kampuksilla ollaan hiljaa, koska Kamala Harriksen kritisoiminen palestiinakysymyksessä oli kolossaalinen emämunaus. Joskus kahdesta pahasta on valittava se vähemmän paha. Valitsematta jättäminen tällä hetkellä osoittautui katastrofiksi. Seuraus on, että mitään opiskelijaliikettä ei Yhdysvalloissa tällä hetkellä ole olemassa.
Mutta kaikki eivät ole yhtä lamaantuneita taikka varovaisia. Samaan aikaan kun trumpilainen räyhäpolitiikka puhuu dewokeifikaatiosta ja lopullisesta voitosta liberaaleista, nousee taustalla liike, jota on alettu viimeisten viikkojen aikana kutsua dark wokeksi. Kyse on vielä pelkkien meemien ja pienimuotoisten tihutöiden muodostamasta aktivismista, mutta viikko viikolta se näyttää voimistuvan.
Dark woke on selkeä korjausliike hyvesignaloinnin kyllästämästä tekopyhyydestä. Ilmiö kannustaa halvaantuneita liberaaleja olemaan kovempia ja käyttämään aggressiivisempaa suoraa toimintaa vastustamaan autoritaarista maailmanjärjestystä ajavaa politiikkaa. Toistaiseksi ilmiön ikoniksi on noussut video, jossa aktivisti käy töhrimässä spraymaalilla Teslan Cybertruckin.
Nouseeko tästä mitään merkittävää vastavoimaa? Aika näyttää. Mutta vastarinnan on luovuttava vanhoista instrumenteista rationaalisen argumentaation käytöstä. Vastapuoli ei sitä kuuntele. Onko sitten toisten omaisuuden tärveleminen oikea vastaus? Ei välttämättä, mutta ainakaan toimi ei ole rationaalinen. Irrationaalinen toimija ei rationaalista pelkää, mutta yhtä järjetön vastaveto laittaa puntin tutisemaan. En tiedä paljonko Elon Muskin toimeentulo on Teslan autojen myynnistä kiinni, mutta hänelläkään tuskin on varaa pilata täysin brändiään omalla poliittisella tunaroinnillaan. Voi tietenkin olla, että Teslalla ei ole hänen tulevaisuudessaan enää kovin suurta roolia.
Mutta tästä kaikesta huolimatta väitän ristiriitaisesti, että mitään ”wokea”* ei koskaan ollut olemassakaan. Tällä tarkoitan, että ne ”woken” maalaamat kauhukuvat, joita autoritaarista maailmanjärjestystä ajavat voimat meille maalasivat, perustuivat pelkkään valheeseen. ”Wokesta” kehitettiin suuri uhka, joka vaani jokaisen nurkan takana, kun todellisuudessa kyseessä oli muutaman ylilyönnin aiheuttama myrsky shottilasissa. Mitään yhteiskunnallista uhkaa ei koskaan ollut olemassakaan.
Mitä amerikkalaiset edellä, sitä suomalaiset perässä
Vaikka olen tässä kirjoittanut yksinomaan Yhdysvalloista, niin olen koko ajan tarkoittanut kaikella tällä Suomea. Meillä on samat autoritaarisen maailmanjärjestyksen voimat liikkeellä maassamme. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Erityisesti perussuomalaisissa elää voimakkaana autoritaarinen paatos. He voivat juhlapuheissa ja julkisuudessa näytellä Venäjää vastustavina voimina, mutta älkää antako sen hämätä. Aivan kuten Trump, niin hekin toimivat venäläisen ruton levittäjinä.
Tämä rutto on juuri rationaalisuuteen nojaavan poliittisen argumentaation hylkääminen emotionaalisen hurman edestä. Kaivataan takaisin kulta-aikaan, jota kukaan ei osaa määritellä. Mutta sillä ei ole mitään väliä, koska kaipauksen tunne on ajanut kaiken muun edelle. Kaivataan kaipaamista ja sen synnyttämää nostalgiaa, jonka onkin tarkoitus ajaa takaa saavuttamatonta. Kun tunne ei saavuta tyydytystään, niin se ainoastaan voimistuu. On aivan turha puhua järkeä, kun ”näin nämä asiat tunnetaan”.
Mutta eipä meidän johtava porvaripuoluekaan pääse kunnialla tässä uudessa jakolinjojen vetämisessä. Sivistysporvareita saa kokoomuksen riveistä etsimällä etsiä. Autoritaarisen maailmanjärjestyksen kannattajia taas löytyy vähän jokaisesta rivistä. Onpa siellä kokonaisia rivejä puhkumassa demokratian vastaisia näkemyksiä omassa maskuliinisessa hurmoshenkisyydessä.
Mutta kun kaikki naamiot on riisuttu yhdysvaltalaisen ulkopolitiikan kasvoilta, on aika laittaa meidän trumpistit (eli putinistit) selkä seinää vasten ja kysyä: ”Kenen joukoissa seisot?”. Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että demokraattinen yhteiskunta on kulkenut tiensä päähän ja on aika siirtyä harvainvaltaan eli oligarkiaan?
Tähän lopuksi voi hyvin lainata Aulikki Oksasen lyriikkaa kappaleesta ”Kenen joukoissa seisot”.
Ei ystäväni
Ei synny rakkaus maailmaan
Odottaessasi taivaan armoa
Vallanpitäjien sääliä
Aivan niin. Autoritaarisessa maailmanjärjestyksessä eivät vallanpitäjät säälistä murusiaan tiputtele pöydältä lattialle. Ja vaikka tiputtelisivatkin, niin lattialtako nuolemalla aiot ruokasi nauttia? Minä syön sen mieluummin lautaselta.
* Tässä ”woke” on kirjoitettu tarkoituksella lainausmerkkien sisälle, koska kirjoituksessa ei viitata siihen valveutuneisuuteen, joka alkoi levitä black lives matter -liikkeen myötä, vaan tässä viitataan siihen kuvitteelliseen ”wokeen”, josta tekemällä tehtiin uhkakuva autoritaarista maailmanjärjestystä ajavien voimien toimesta.
SchizoBlog 