Vox populi, vox Dei

Vuosia olen yrittänyt ymmärtää meidän aikaamme. Missä vaiheessa me aloimme jakautua ja mistä syystä? Kun maailman suurin jännitysnäytelmä (kts. edellinen postaus) on onnettomasti takanamme, niin tämä kysymys nousee uudestaan pintaan. Se ei jätä minua rauhaan. Vuosituhannen vaihteessa kaikki näytti niin erilaiselta. Kaikki se optimismi on poissa ja tilalle on tullut pimeä ja synkkä tunneli. Ei näe, mitä sieltä on tulossa vastaan.

Populismi on pesiytynyt politiikkaan ja laajemmin kulttuurin alueelle… itse asiassa tuntuu, että se on valtavirtaa tällä hetkellä. Miten me kadotimme uskon kehitykseen? Missä vaiheessa liian helpot ja yksinkertaiset selitykset ottivat vallan?

Ehkä kaikki nämä vuodet olen etsinyt vastausta aivan väärästä suunnasta. Akateemisen koulutuksen kirkkaana palava valo ei ainoastaan valaise, vaan myös sokaisee elämässä olevalle harmaudelle. Kun ajatellaan kvanttifysiikan tai suhteellisuusteorian lainalaisuuksia ja niiden kautta avautuvia näkymiä, niin meidän tulee heittää arkijärki pois. Silmiemme edessä näyttäytyvä konkreettinen maailma on oikeasti harha. Se on arkielämän mahdollistaman yksinkertaistamisen lopputulosta. Todellinen maailman tämän arkikokemuksen takana on täysin vastakkainen meidän ”yhteisen ymmärryksen” piirtämälle kuvalle maailmasta.

Kun Darwin esitti ensimmäisen kerran teoriansa, että ihminen polveutuu apinasta, yleinen reaktio oli nauru. Ihminenkö muka olisi kehittynyt apinasta. Edelleen evoluutioteoria ei mahdu edes kaikkien koulutettujen ymmärrykseen. Freudin ajatukset ihmisen seksuaalisuudesta ja tiedostamattomasta kuuluvat samaan arkijärjen hämmentäjien leiriin.

Freud on siinä mielessä mielenkiintoinen, että hänen ajatuksensa edelleen nostattaa suuria tunteita. Koko psykoanalyysi ollaan aika ajoin romuttamassa… koska Freud. Nämä kriitikot (osittain jopa akateemisen koulutuksen saaneet) ymmärtävät vähemmän, että psykoanalyyttinen teoria ja käytäntö ovat kehittyneet huomattavasti Freudin ajoista. Vähän sama kuin nykyisiä Fordin autoja kritisoitaisiin siitä, mitä Fordin Model T -autot olivat 1900-luvun alkupuolella. Kukaan ei näin järjetöntä vertailua lähtisi tekemään… paitsi psykoanalyysin kriitikot – vai osaatteko nimetä edes yhden 2000-luvulla vaikuttaneen psykoanalyysin teoreetikon?

Me elämme aikakautta, jossa tieteen viimeisimmät löydökset ovat ylittäneet meidän arkielämän käsityskyvyn monikertaisesti. Myös teknologian alalla mennään sfääreissä, joista harvempi oman elämänsä tallaaja ymmärtää juuri mitään. Ei siis ole mikään ihme, että osa ihmisistä tuntee jääneensä kauaksi kehityksen kyydistä. Kun edistys tunkeutuu jopa sukupuolisuuden alueelle selittäen, että meidän sukupuolemme ei olekaan binaarinen, vaan jonkinlainen epämääräinen fluidi möhkäle, jolla ei ole rajoja, niin joillakin keittää yli hilseen pahemman kerran.

Kun tällä kentällä omia tarkoitusperiään salailevat populistit pääsevät vauhtiin, niin ollaan tilanteessa, jossa me olemme. Sukupuolen tarkkarajaisuutta kyseenalaistaneiden teoreetikoiden ajatukset otetaan mikroskoopin alle ja niitä luetaan kuin piru Raamattua, päästäänkin tilanteeseen, jossa pelätään woke-ihmisten tekevän tytöistä poikia ja poikia tytöistä vanhemmilta mitään kysymättä. Se, että tällaista ei ole tapahtunut, ei merkitse mitään, koska kaikki tämä tapahtuu tunteiden tasolla. Faktoista ei tarvitse välittää, koska faktat ovat niin päättömiä. Tunteisiin voi luottaa, koska ne eivät koskaan valehtele; tunteet toimivat totuuden ja valheen tuolla puolen.

Samalla tämä kaikki on edistyneiden kolossaalinen epäonnistuminen. Pahinta akateemisessa maailmassa on, kun se unohtaa velvollisuutensa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja omien löydöstensä esittelemisen ulkopuolisille. Kun akateeminen maailma on unohtanut kuinka popularisoida tuottamaansa tietoa, on se samalla pettänyt yhteiskunnan. Kuka tahansa, joka luulee olevansa irrallinen saareke meressä, tulee epäonnistumaan. Akateemisen tutkimuksen tulee olla riippumatonta, mutta akateeminen maailma ei ole koskaan yhteiskunnasta riippumatonta. Sen on kyettävä lunastamaan asemansa kerta toisensa jälkeen. Ja sen on kyettävä tekemään tämä selkeästi ja ymmärrettävästi.

Yhdysvaltojen demokraattien suuri synti on ollut tavallisen kansalaisen unohtaminen. Eivät republikaanitkaan mitään kansanmiehiä ole, mutta he ovat kyenneet puhumaan niille, jotka eivät mitään akateemisen maailman kehityksestä mitään tiedä tai ymmärrä. Mikään ei loukkaa sisintä kuin tyhmäksi haukkuminen. Loukatulla arjen ihmisellä on aina hänen äänensä, jota käyttää (tai olla käyttämättä) vaaleissa. Kun toinen pääpuoleista sortuu toistamiseen samaan virheeseen, niin se kertoo jo rakenteellisesta viasta puolueessa.

Me voimme Euroopassa kauhistella Trumpin nousua valtaan (toistamiseen). Miten amerikkalaiset voivat tehdä tämän meille? Mutta toisaalta – jos joidenkin alabamalaisten kohtaloon vaikuttaisi meidän vaalitulos, niin antaisimmeko me sen vaikuttaa siihen, kun yritämme vaikuttaa äänellämme omaan pärjäämiseemme arjen keskellä? Demokraatit hävisivät vaalit jo vuosi sitten, kun Biden ei ymmärtänyt jättäytyä sivuun. Tiettyä välinpitämättömyyttä sekin.

Haluaisin nähdä vuosituhannen vaihteen optimismin ja kehitysuskon paluun. Ehkä me olemme kaiken tämän pimeyden keskellä valmiimpia ottamaan vastaan vallankumoukselliset ajatukset ja kokeneempia ymmärtämään miten niistä tulisi valistaa kaikkia niitä, joille ne ovat uusia ja ällistyttäviä. Mutta tämän kaiken edessä seisoo vahva vihollinen – populismin verta janoava peto. Meidän ei tule olla naiiveja ja luulla sen väistyvän totuuden edestä. Se ei tule antamaan periksi muulla kuin pakolla. Tämä pakko on toteutettava säälimättömällä lujuudella. Populististen voimien kanssa ei voi tehdä kompromisseja tai sopimuksia. Niiden synkkä sydän sykkii pelkkää petosta ja ne tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen. Tämän me olemme jo kokemuksesta oppineet… vai olemmeko?

On taas ohjelmajulistuksen aika.

• Totuus ja tieto muodostuvat pelkistä sanoista, jotka eivät omaa mitään taikavoimaa. Totuus ja tieto edellyttävät aktiivista ylläpitoa. Suojausta ei voi laskea hetkeksikään.
• Kansa ei tiedä, mutta sen voi uskotella tietävän mitä tahansa. Helpoiten kansan voi johdattaa harhaan loukkaamalla sen jäseniä tietämättömyydestä. Ole varovainen, mitä sanot niille, jotka eivät tiedä.
• Edistys on ainoastaan suuntaa. Sillä ei ole mitään muuta ominaisuutta. Toiseen suuntaan on aivan yhtä helppo navigoida. Eksyminen on harhaa. On ainoastaan suuntia. Päämäärä on pelkästään väliaikainen liikkeen pysähtyminen. Liikkeessä itsessään ei ole mitään arvoarvostelmaa.