Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus tehdä omasta elämästään mahdollisimman hyvä. Tämän toteaminen tuntuu niin triviaalilta, että sen ilmaisemiselle ei tulisi olla mitään syytä. Mutta näin ei tässä epätäydellisessä maailmassa ole.
Kun sanon, että jokaisella on tämä oikeus, niin se pitää sisällään velvoitteen huolehtia, ettei oma hyvän elämän tavoittelu estä toisten hyvän elämän tavoittelemista. Mutta haluan mennä tässä maksiimissa vielä pidemmälle. Sanon, että meillä on velvollisuus tehdä elämästämme mahdollisimman hyvä. Ja kuten kaikkien velvollisuuksien laiminlyömisestä, niin siitä seuraa sanktioita.
Meillä Suomessa on esimerkiksi oppivelvollisuus ja ainakin jokaista miestä koskee tämän lisäksi kansalaisvelvollisuus (johon naisetkin saavat ottaa osaa vapaaehtoisesti). Lain asettamat velvollisuudet ovat kontingentteja; ne eivät ole välttämättömiä. Meillä voisi olla toinen laki, joka asettaisi muita velvollisuuksia.
Mutta elämän asettama velvollisuus on välttämätön ja se ei voi toisin olla. Hyvän elämän velvollisuuden rikkominen on rikos itse elämää vastaan – tahtoa kuolemaan ja kaipuuta olemattomuuteen. Elämän velvollisuudesta irtisanoutuminen on elämän nihilointia, nihilismiä par exellence.
Nämä ajatukset nousivat mieleeni luettuani viikolla Kyösti Niemelän kolumnin ”Elokuvat ovat väärässä – kauniiden elämä on muita helpompaa”. On tietenkin epäreilua sanoa mitään kolumnin kirjoittajasta pelkän tekstin pohjalta, mutta siitä huokui karvas nihilismin haju sieraimiini. Perussanoma Niemelän lyhyessä kolumnissa on, että ”kauniit kasvot tai luontainen karisma antavat runsaasti apua seksikumppanien löytämiseen, parisuhteen muodostamiseen ja rakkaudentäyteiseen elämään”. Tämä etumatka tulisi tiedostaa samoin, kuten me tiedostamme huonoista oloista lähtöisten vaikeudet elämässä. Hyvästä kodista, jossa arvostetaan koulutusta on helpompi nousta hyvään sosio-ekonomiseen asemaan kuin riitaisesta alkoholistiperheestä, jossa vanhemmat eivät tue lapsiensa koulunkäyntiä ja niin edespäin.
Vaikka huonommista oloista lähtevien lasten asema tiedostetaan, niin se ei tarkoita että heitä arvosteltaisiin peruskoulussa ja myöhemmissä opinahjoissa löyhemmillä asteikoilla. Sehän tekisi heistä vähemmän osaavia ja rohkaisi laiskuuteen (Miksi tsempata, kun vähemmälläkin pärjää?). He kyllä tarvitsevat tukitoimia, jotta he pärjäisivät maailmassa aivan kuten kaikki muutkin.
Ja sama pätee elämässä yleensä. Maailmankaikkeuden sokea sattumanvaraisuus heittää meidät elämään ja antaa meille ne kortit, jotka meillä kädessä on. Tässä kohden on huomautettava, että elämä ei ole korttipeliä, mutta ymmärrätte varmaan vertauksen. Me olemme saaneet erilaiset kortit kuin toiset. En sano parempia tai huonompia, vaan erilaiset. On totta, että kauniiksi katsomamme henkilöt saavat jonkinlaista etumatkaa sosiaalisissa tilanteissa, mutta se ei anna vähemmän kauniille tai viehättäville mitään oikeutta alkaa protestoimaan kakaramaisesti tilanteen epäreiluutta.
Niemelä samaistaa infantiilisti kolumnissaan seksikumppanien määrän parisuhteiden solmimiseen ja rakkauteen. Jokainen vähänkin normaalia elämää elänyt tietää, että helposti seksisuhteita luovat ihmiset eivät automaattisesti päädy helpommin hyviin parisuhteisiin tai löydä rakkautta. Kauniiksi ja viehättäviksi tulkittujen ihmisten elämä ei ole mitenkään sen ihmeellisempää kuin kenenkään muun. Ja heidän elämä sisältää saman velvoitteen tehdä elämästä mahdollisimman hyvä kuin kaikilla muillakin.
Kauniiden ja viehättävien ihmisten demonisointi on heidän hyvän elämän tavoittelun eteenastumista. Mutta vielä enemmän se on tielle astuneen hyvän elämän tavoittelulle vastaista. Täten tämä rakkaudessa epäonnistunut katkeroitunut kaunainen protestoija syyllistyy elämän velvollisuuden kaksinkertaiseen kieltämiseen. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä protestoija ei kuitenkaan onnistu sabotoimaan kauniin ja viehättävän hyvän elämän tavoittelua, vaan lähinnä ampuu itseään jalkaan.
Ja kuinka helppoa ja ongelmatonta tämä kauniiden ja viehättävien elämä oikeasti on? Elämässäni olen saanut kohdata monia ihmisiä monista lähtökohdista. Varsinkin poikkeuksellisen kauniit naiset eivät aina loista elämän auvoisaa ihanuutta. Päinvastoin. Olen kuullut itkuista avautumista hirveästä kohtelusta ja yksinäisyydestä, koska harvempi näkee muuta kuin kauniin ulkokuoren.
Mitään niin sallittua sylkykuppia meidän kulttuurissa ei ole kuin poikkeuksellisen kaunis nainen. Häntä saa (ja joidenkin näkemyksen mukaan suorastaan pitää) haukkua, painaa alas ja syrjiä. Koska hänellä on niin valtava etumatka muihin nähden. Jos kaunis ja viehättävä nainen ei satu olemaan poikkeuksellisen älykäs, niin siitä vasta riemu repeää. Tyhmä ja kaunis! Ei kun lyömään niin paljon kuin sielu sietää.
Uskoisin, että harvempi on tullut ajatelleeksi miksi kaunis ja vähän yksinkertainen on niin suuri rikos. Keskivertoälykkyydellä varustetut ihmiset ja siitä alaspäin edustavat aika laajaa osaa ihmiskunnasta (uskoisin, että se on enemmistö). Pitäisikö näitä kaikkia katsoa alaspäin ja solvata avoimesti heitä älykkäämpien toimesta? Kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat eivät kysy suurtakaan älyllistä pääomaa. Miksi ne näyttävät olevan suorastaan ylivoimaisia suurelle osalle älykkäitä ihmisiä? Ehkä siksi, että eivät he kovin älykkäitä oikeastaan olekaan.
Asettamaani hyvän elämän tavoittelun velvoitetta ei tule sekoittaa kristilliseen ”kaikki elämä on pyhää” höpinään. On tilanteita, jossa hyvän tavoittelu on lopullisesti estynyt elämässä. Se ei millään teolla muutu enää hyväksi. Terminaalivaiheessa eläville sairaille tulisi suoda oikeus elämän päättämiseen. Tuolloin yksittäisen ihmisen elämän ulkoiset tekijät ovat ottaneet vallan ja ihminen on niiden vietävänä. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ottaa elämäänsä haltuunsa.
Mutta elämälle kaunainen ihminen ei tällaisessa tilanteessa ole. Hän vain ei ole oppinut elämään oikein omaa elämäänsä. Koska kauna on ottanut luovutusvoiton hänessä, niin kaunainen ihminen alkaa syyttämään maailmaa omasta huonosta kohtalostaan. Hänen tilanteensa tulisi tiedostaa. Mitä vielä hänen vuoksi pitäisi ihmiskunnan tehdä? Lopettaa oman hyvän elämän tavoittelu ja antaa hänelle kaikki valmiiksi pureskeltuna kultalusikassa? – Jokainen normaalilla älyllä ja jonkinlaisella elämän kokemuksella varustettu ihminen ymmärtää näiden vaatimusten mahdottomuuden ja lapsellisuuden.
Seksi, parisuhde ja rakkaus ovat suurimmalle osalle ihmiskuntaa elintärkeitä elämässä. On erakkoja, munkkeja ja muita poikkeusyksilöitä, jotka näyttävät kieltäytyvän ainakin seksistä ja parisuhteesta. Ja on totta, että ihminen kykenee elämään biologisesti täysin tervettä elämää ilman seksiä. Mentaaliseen elämään ei mennä tässä kohdassa. Kun meidän kehomme saa oikeaa ravintoa, puhdasta vettä ja ilmaa, niin se kykenee elämään.
Seksi, parisuhde ja rakkaus eivät kuitenkaan ole samanarvoisia kuin ravinto, vesi ja ilma. Sanokaamme, että ihminen on vaeltanut aavikolla päiväkausia ilman ravintoa ja vettä (ilmaa siellä riittää) ja on nääntymäisillään saapunut talon ovelle. Hänellä on suoranainen oikeus vaatia ainakin vettä juotavakseen. Muutoin hän kuolee. Jos talon asukkaat eivät hänelle tätä suo (olettaen, että heillä on ainakin vettä yli omien tarpeidensa), niin he syyllistyvät kuoleman tuottamukseen.
Jotkut meistä vaeltavat yhtä näännyksissä seksin, parisuhteen ja rakkauden puutteessa. Osa näistä nääntyvistä on suorastaan kuolemassa yksinäisyyteen ja rakkauden puutteeseen elämässään. Tästä huolimatta he eivät voi koputtaa ovelle ja vaatia: ”Seksiä! Parisuhde! Rakasta minua!”. Seksiä voidaan tietenkin järjestää ilman parisuhdetta ja rakkauttakin, mutta se ei ole kuin hetkellinen helpotus eikä siitä ole ratkaisuksi huomattavasti syvempiin ongelmiin. Todellinen ratkaisu on, että ihminen oppii tavoittelemaan mahdollisimman hyvää elämää omista lähtökohdistaan. Mitään oikotietä onneen ei ole… ei edes kauniilla ja viehättävillä.
Elämän asettama velvollisuus hyvän elämän tavoitteluun edellyttää vielä enemmän. Tämä ehkä voi kuulostaa aluksi aika räikeältä väitteeltä, mutta yritän avata ajatusta. Hyvän elämän tavoitteleminen ei kosketa ainoastaan meitä, vaan kaikkia elämiä. Oman elämänsä velvollisuuden laiminlyöminen on samalla toisten elämää vastaan lyömistä. Niin kauan kuin hyvän elämän tavoittelu on mahdollista, niin me emme ole vastuussa siitä itsellemme vaan kaikille. Koska yksinkertaisesti meidän elämä ei ole irrallista toisten elämistä. Jokainen erakko ja syrjään vetäytynyt on jossain vaiheessa elämäänsä ollut yhteydessä toisiin ja jakanut täten elämäänsä heidän kanssa. Erakko ei ainoastaan vetäydy yksinäisyyteen, vaan samalla kääntää selkänsä toisille. Se on julkean itsekäs teko. Sama pätee itsemurhaan, joka päättää elämän jolla olisi ollut vielä potentiaalia hyvään elämään.
Samoin, kun me puhumme tai kirjoitamme elämästämme, niin me emme pelkästään löpertele itseksemme niitä näitä, vaan levitämme omaa asennettamme elämää kohtaan. Tämän takia en voi olla puuttumatta Niemelän kolumniin. Se huokuu kaunaisuutta ja pahantahtoisuutta elämää kohtaan. Tavallaan se on merkityksetön ja voitaisiin ohittaa olan kohautuksella, mutta nykyisessä mediaympäristössä tällaiset elämälle vastenmieliset kirjoitukset alkavat olemaan enemmänkin maan tapa kuin poikkeus. Hyvän elämän tavoittelun velvollisuuden takia en voinut jättää tätä kirjoitusta kirjoittamatta.
Yksi vastaus artikkeliiin “Kauniiden ihmisten ongelmaton elämä”