SixSixSix

Naapurin kutonen käsittelee tänään sitä pikku-paholaista, jolta on niin vaikea välttyä tässä elämässä.

  1. Kuka oli ensirakkautesi?
    Olen kai ollut syntymästäni saakka romantikko. Ihan oikeasti. Ensirakkauteni
    koin jo 6-vuotiaana. En vieläkään ole unohtanut Päivin hymykuoppia. Ne olivat
    siisteintä mitä olin koskaan elämässäni nähnyt. Sen takia nauratinkin häntä
    aina kuin kykenin.
  2. Entä mikä suhde on mennyt pahiten karille ja miksi?
    Kyllä se oli se viimeisin. Lopulta emme kuitenkaan kaikesta yhdessä koetusta
    huolimatta olleet samalla aaltopituudella suurten kysymysten suhteen.
  3. Oletko koskaan asunut naisen kanssa?
    Valitettavasti ja onneksi, en. Mielelläni asuisin jonkun kanssa, mutta
    tuo tunne ja halu on tähän mennessä ollut voimakkaan yksipuolista. Enhän minä
    nyt niin hirveä asuinkumppani ole. Enhän?
  4. Mikä on hienoin yksittäinen teko, mitä vuoksesi on
    tehty suhteen
    aikana?
    Joku minussa haluaisi vastata, että ei yhtään mikään. Mutta se olisi
    katkeraa. Eräs japanilainen illallinen ja sake sen päälle oli niin kaunista,
    että sitä on vaikea unohtaa.
  5. Mikä on taas hienointa, mitä itse olet tehnyt parille suhteessa?
    Kerron toiseksi hienoimman, koska hienointa en tässä kerro jo pelkästään
    siitä syystä, että äitini lukee tätä blogia. Koristelin kerran asuntoni noin
    30 kynttilällä, tuoksuin, erittäin kauniisti tehdyllä väliaikaisvuoteella ja
    huumaavalla musiikilla. Halusin valmistaa illan meille kummallekin, mutta hänen ehdoillaan.
  6. Mikä on suhteen sudenkuoppa?
    Se, että tunteita peitellään ja pelätään. Jos sääli on sielun sairautta,
    niin pelko on parisuhteen syöpä johon se ennemmin tai myöhemmin kuolee.
Mainokset

6 vastausta artikkeliin “SixSixSix

  1. Pekka,

    Ymmärrän yskäsi, mutta kun bloggaamiseen kuuluvat meemit nyt näyttävät koskevan jatkuvasti kaikkea henkilökohtaista, niin se on varmaan merkki siitä, että henkilökohtaista otetta tarvitaan. Ja en minä nyt ihan jokaisessa postauksessa henkilökohtaista elämääni vatvo.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.