Leena muistutti vuosien takaisesta idolistani Steve Vaista. Itse tutustuin Vaihin ensimmäisen kerran David Lee Rothin Eat ’Em And Smile albumin myötä. Tuolloin 15-vuotiaana Vain Zappan kanssa levyt eivät todellakaan kuuluneet ”kuunneltavan musiikin” piiriin. Muutamaa vuotta myöhemmin aloin kiinnostua myös tuosta ”vähemmän rockkenrollia” sisältävästä musiikista.

Steve Vain julkaisema juttusarja Martian Love Secrets muutti elämäni herättämällä minussa jonkinlaisen ”henkisen aikakauden”. Tämä aikakausi päättyi pitkällisen taistelun jälkeen joskus vuosien ’95 – ’98 välillä. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kiitos siitä Steve …
Olen ollut aina sitä mieltä, että Vai tarvitsee jonkun sanomaan, mikä on paskaa ja mikä taas hyvää. Sooloartistina Steve on tehnyt lähinnä kuuntelukelvotonta sormiakrobatiaa. Frank tai Dave pitää olla potkimassa perseelle, jotta jotain kunnollista tulee ulos muutenkin kuin vahingossa.
Vai ei yksin kykenisi tekemään sellaisia biisejä kuin ”Fuck Yourself” tai ”The Beast of Love” vaikka hänen ensimmäisen soololevyn ylijäämänauhoilta biisit löytyvätkin …
I’ll hold you so tightly
That you’ll never suspect
That I may not always care
’Cause I live to deceive womans
Who are so lonelyI’m the Beast of Love
And you just got in my way.At the end of this night
You’ll not care to admit
That the time has come
To call it a day
Women won’t believe my kisses
Are just like Satan’s liesI’m the Beast of Love
And your love is old and grey
Ja on kai sanomattakin selvää, että identifioidun yllä olevaan lyriikkaan 100%:sti … Ensi yöstä tulee mielenkiintoinen. Olen vakuuttunut siitä.
Martian Love Secrets
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
a natural woman
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
a natural woman
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
Martian Love Secrets
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
Martian Love Secrets
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
Norah Jones
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
SCO Customer Profile
<a href="http://wdb1.sco.com/clbk_web/owa/scoupdateprofile.custprofile?f_cust_account_name=%22%3E%3Ch2%3EMDMA%20and%20…%3C/h2%3ELet%20%3Ca%20href=http://www.emistry.com/does-not-exist.html%3Efree%20
TykkääTykkää
Foo Fighters
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
Foo Fighters
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
nude-websites
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
nude-websites
Martian Love Secrets
TykkääTykkää
singulair
Martian Love Secrets
TykkääTykkää