Aikataulutuksesta

Nyt tuli taas mitta täyteen. Eräs nimeltä mainitsematon maamme johtava lehti halusi haastatella minua. Jutun lisäksi minusta piti oikein ottaa kuvat ja kaikkea. Sinänsä on ihan mukava antaa haastatteluja ja muuta tuollaista. Palkkaahan noista ei tällaisille tuntemattomuuksille makseta, mutta voisi sitä edellyttää että vaivanpalkaksi pidettäisiin aikatauluista kiinni.

Viikko sitten seisoin kylmässä syysviimassa flunssaisena reilut puolituntia odottaen myöhästynyttä valokuvaajaa, joka ilmestyi vielä tämän lisäksi väärään paikkaan. Tämän jälkeen sain seisoa kylmässä sateessa toiset puolituntia kuvattavana. Jutun piti kaiken informaation mukaan tulla ulos tänään. Ei ollut lehdessä juttua. Kiitos nyt niin hirveästi.

Tästä lähtien kaikessa siinä aktiviteetissa, josta minä en hyödy taloudellisesti mitään, mutta taas joku toinen hyötyy, on minulla minuuttiaikataulu. Joko asia hoidetaan ensimmäisellä kerralla sovittuna aikana tai sitten sitä ei hoideta ollenkaan. Taloudellista hyötyä tarjoavissa tapaamisissa taas voidaan rustailla aikatauluja uusiksi. Silloin on nimittäin varaa.

8 vastausta artikkeliin “Aikataulutuksesta

  1. Jotain sinnepäin. Ehkä enemmänkin tarkoitin sitä, että rahalla voi ostaa minun aikaani (ja vaivaani). Ilmaiset lounaat ovat kortilla … Heh heh.

    Tykkää

  2. Ja juuri sen takia, että haastatteluista ei makseta mitään, niin olisi mukavaa jos haastateltavan/kuvattavan ei tarvitsisi tolkuttomasti nähdä vaivaa, että toiset saavat työnsä tehtyä.

    Tykkää

  3. Olen minä useammankin kerran tarjonnut kahvit toimittajalle, joka on unohtanut pankkikortin kotiin.

    Tykkää

  4. Sitä minäkin, että ei yksikään vakavasti otettava journalistinen julkaisu maksa haastateltavilleen, 7 päivää on sitten eri juttu 😉 Mutta hyviin tapoihin kuuluu kyllä olla ajoissa, se on sentään kohtuullinen vaatimus.

    Jutut taas julkaistaan, kun on paras hetki. Ehkä sun jutun tilalle tuli joku ”pakollinen” päiväkohtainen uutinen, eivätkä ne halunneet teurastaa juttua ja kuvaa mihinkään pikku koloon. Se voi olla huomenna sitten komeasti…

    Tykkää

  5. Joo. Ehkäpä mä taas ylireagoin juttuun, mutta kun on tässä tullut hyppyytetyksi vähän suuntaas jos toiseenkin. Toisinaan se maksaa vaivan ja toisinaan taas tuntuu, että ei maksa vaivaa.

    Tykkää

  6. Etkö kerro mistä julkaisusta on kyse?

    t. nimimerkki ”Syystä utelias”

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.